Tämän kirjoitusten sarjan taustatyönä on käyty läpi mm. suurimpien Yhdysvaltalaisten uutissivustojen artikkeleita/uutisointeja ja runsaahko joukko muita sivustoja, jotka ydinaiheidensa ohessa käsittelevät myös tarkkaavaisuushäiriötä ym. aivojen seuduille liittyvää. Tämä ensimmäinen kirjoitus sisältää viittauksia ja otteita näistä julkaisuista: Washington Post, The Independent, Baltimore Sun, Tampa Bay Times, NY Daily News, The Oregonian, SF Gate, Dallas News ja New York Post. Aiheen käsittelyn motivaattorina mm. kiinnostus viestintään, viestinnällä vetoamiseen ja onnistuneen viestinnän usein vaatimaan liiallisuuksiin menevään pelkistämiseen.

Uutisointi jättää vaikutelman yhden asian kaiken selittävyydestä

ADHD-aiheesta uutisia julkaistessa tullaan monesti jättäneeksi vaikutelma, että jokin yksittäinen asia selittää kaiken ADHD:hen liittyvän, mikä on ongelmallista, koska silloin jätetään avoimeksi mahdollisuus vaarantaville loogisille argumenteille tyyliin: ADHD aiheutuu asiasta 5, joten kaikilla diagnoosin saaneilla on sama ongelma.

Vaikutelma kaiken selittävästä syystä perustuu usein erityisesti siihen, että joko journalisti on sooloillut omiaan tai sitten tutkijat itse ovat tarjonneet siteerattavan katkelman. Tässä muutama esimerkki mainittujen uutislähteiden sisältämistä ilmaisuista:

Journalisteissa voi myös havaita tietynlaista vastahakoisuutta purkaa auki sumeaa määritelmää kuten ADHD ja esittää sen erilaisia ilmentymiä ja syitä siihen, kun on tarkoitus viitata ihmisten osajoukkoon, jolloin päädytään esim. toteamaan, että 1/5 ADHD-lapsista ovat jotain tai jonkinlaisia, mikä vahvistaa monissa lukijoissa tuntumaa, että viitatuissa ADHD-lapsissa täytynee osajoukoksi lohkomisen jälkeenkin olla jotain samaa oireiluun tai etiologiaan liittyvää, vaikka yhteys saattaisi olla erittäin hienoinen ellei jopa teennäinen.

Uutisoidut etiologiat (syyt, aiheuttavat tekijät) eivät ole keskenään yhteensopivia

Tarkastellaanpa, miten erikoisen yhteensopimattomia väittämät ADHD:n syistä (etiologiat) keskenään ovatkaan. Perinteisestihän ADHD on arkipuheissa (esim. jossain radioshow’ssa) määritelty huolimattomasti niin, että:

Kuva 1. Useampi selittävä tekijä ikäänkuin kilpailee keskenään.

jolloin on toki helppo tehdä päätelmä, että jos lääkitys kerran auttaa, niin kannattaahan sitä sitten ottaa. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista huomioida, että vaikka Nottinghamin yliopiston tutkijat ovat todenneet (2011) aivojen aktiviteetin olevan lääkkeen ottamisen jälkeen samanlainen kuin lapsella, jolla ei ole ADHD:tä, niin miten tällainen väittämä on yhteensopiva esim. sen väittämän kanssa, että

Uutisoinnit noihin liittyen ovat eri vuosilta, mutta sellaisen lukijan kannalta, jonka ne kaikki tulevat tavoittaneeksi – ja mikseipä tulisi medioiden kopioidessa toinen toisiaan – tiedonsaantijärjestys ei ole erityisen oleellista, koska uusi tieto kirjautuu mieleen aiempien asiaan liittyviä muistitietojen sekaan (mahdollisesti ilman mitään esiarviointia). Silmäilevästi lukevat vähemmän aiheesta kiinnostuneet tulevat huomioineeksi lähinnä otsikon ja vähän ingressitekstin alkua, mikä voi jäävien vaikutelmien kannalta olla vielä pahempi, koska sävyte ohimennen luetulla muodostuu välittömässä läheisyydessä olevista muista uutisoinneista ja julkaistusta materiaalista (mainokset mukaan lukien), sekä periaatteessa kaikesta, mikä palauttaa asian mieleen kyseisen päivän aikana (ks. Kuva null).

Kuva 2. Ihmisen ajattelu hakee arkiajatteluun ainesta mediatodellisuudesta.

Tosiasiahan on se, että monissa ADHD-tapauksissa (lapset ja aikuiset) yksinkertainen Ritalin-lääkitys minimaalisella annostuksella toimii oikein näppärästi, varsinkin kun lääkityksen yhdistää urheilullisiin aktiviteetteihin, mikä taasen herättää kysymyksen esim. siitä, että mitenkäs ne kehittymättömät aivoalueiden väliset yhteydet ja väittämät normaalia pienemmistä aivojen osasista liittyvät tällaiseen tapaukseen? Eivät välttämättä mitenkään, mutta juuri sellainen ei tule uutisoinnin kautta ilmi mitenkään, vaan jokainen uusi uutinen, jossa mainitaan ADHD, on potentiaalisesti stigmatisoiva.

Tutkijat saattavat "retostella" sillä, että heillä on ollut vähintään tuhat ihmistä käymässä esim. aivojen magneettikuvauksissa ja sitä kautta on saavutettu tuntuma siitä, että vähintään jokin tietty prosentti ADHD-tapauksista on sellaisia, että heillä on ainakin väliaikaisesti aivojen arkkitehtuurissa jotain poikkeavuutta, mutta mitä se kertoo ns. tavallisista ihmisistä? Siis, voisiko heilläkin olla vastaavanlaisuuksia aivoissaan, jolloin itse asiassa päädyttäisiin siihen, että ei voitaisi enää sanoa normaalia ihmistä normaaliksi, koska kenellä tahansa saattaisi potentiaalisesti olla jotain kuvitellusta ideaalista poikkeavuutta aivoissaan. Siis, jos hyväksytään väittämät siitä, ilmansaasteet, stressi, lääkkeet ym. vaikuttavat tulevan lapsen älylliseen kehitykseen ja elämän eri vaiheet muokkaavat aivojen rakenteita, ei voitane ajatella, että mitä pidempään elää, sitä paremmin toimiviksi aivot muuttuvat? Ja mitenkähän lienee esim. emootioista vastaavien aivojen osien tilanne vaikkapa niillä yritysjohtajilla, jotka kokevat ihmiset ”pelkkinä numeroina raporteissa”?

On myös sellaisia tutkijoita, jotka suoraan myöntävät, että jokin seikka saattaa kontribuoida ADHD-oireiden esiintymiseen, mutta selittää asiaa vain jonkin verran, tullen, toistaiseksi pienehkön uutisotannan perusteella, ympäristötekijöiden vaikutusta tutkivilta (erityisesti kemikaalit):

Toisinaan journalistit onnistuvat kuraamaan tutkimustuloksesta uutisoinnin epämääräisellä viittauksella asiayhteydestä, jolloin löydöksen merkittävyyden aste ei käy ilmi: "the chemical has been linked to ADHD". Kytköksissä? Assosioituva? Ok.

Oman mausteensa ADHD-soppaan tuovat he, jotka kumoavat koko ADHD:n olemassaolon väitteellä "kyse on vain kasvatuksesta", mutta tällainen vaikuttaa perustuvan siihen, että uutisten pohjustuksissa on oletettuja lukijakohderyhmiä pyritty tavoittelemaan sellaisilla yleiskielen sanoilla, jotka eivät ole pelkästään ADHD-termistön käyttöön varattuja. Kadottaminen, unohtelu, suunnittelu, tarkkaavaisuus, kotitehtävien teko ym. lapsista puhuttaessa käytettävät sanat päätyvät osaksi sellaisia lauserakenteita, jotka tarjoavat helpon kohteen vastaväitteille kuten "lapset nyt vain ovat sellaisia, että ne unohtelevat asioita". Medikalisaation eli lääketieteellistymisen vastustajat, jos sellaisia enää on, sitten vielä erikseen.

Mediatodellisuutta helpompi hallita pidättäydyttäessä liiasta selittämisestä

Sinänsä on jossain määrin ymmärrettävää, että media ei halua olla liian sekaantunut/kietoutunut esim. ADHD:stä kertomiseen, koska sellainen vaatisi huolella tehtynä runsaasti resursseja, eikä se organisaatioiden talouskurimuksien kierteissä ilmeisesti innosta. On helpompaa käydä silloin tällöin julkaisemassa jotain (esim. kuukausien viiveillä), jossa mainitaan Stanfordin yliopisto tai joku muu tärkeältä kuulostava paikka, jolloin lukijat eivät enää muista, mitä viimeksi sanottiin.

Kuva 3. Luettu uutisointi ei kirjaudu mieleen sellaisenaan, vaan sävytteiden kera ja se liittyy entisiin tietorakenteisiin.

Mediatodellisuus (ks. Kuva null) ohjaa ihmisten asenteita ja poliitikkojen kannanottoja, sekä tulevien tutkimuskohteiden- ja rajauksien valintoja. Kun näiden asioiden julkaisu tapahtuu julkaisuissa, joissa käsitellään kaikkia tavanomaisen elämän osa-alueita, alkaa mediatodellisuus muokata ajan kanssa arkitodellisuuttakin, mikä voi kohdistua satoihin tuhansiin ihmisiin. Ajattele tässä kohdin vaikkapa Ilta-Sanomia. Luulisitko, että tällaisen julkaisun toimituksessa ajatellaan pelkästään ihmisten parasta?