Terveysalasta

Voisiko SOTE-uudistuksen seurauksena käydä niin, etteivät eri toimijat ehättäisi yksittäiseen toimijaan kohdistuvan kävijävirran vuoksi keskustella jostain tietystä asiakkaasta keskenään, eikä kenelläkään olisi aikaa pitää mielessään kokonaiskuvaa jostain tietystä asiakkaasta, kun jo nykyiselläänkään ainoa keino pitää käsitystä yllä asiakkaista ei toteudu laadukkaasti eli tietojärjestelmiin kirjattu potilastieto ei ole kelpoista, selkeää ja kaikkea muuta sellaista? Maakunnilla olisi tietojärjestelmien integroitumisvastuu, mutta kuka pitää mielessään yllä ns. kokonaiskuvaa asiakkaasta, jos tutkimusjaksot kaikkine viiveineen voivat kestää jopa kuukausia? Jonkinlainen hoitotiimi-konsepti varmaankin uudistuu, mutta riittääkö se?

"Lähtökohtana on, että asiakkaan tarpeita arvioidaan kokonaisuutena ja tieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä. Ihmisiä ei juoksuteta asiantuntijalta toiselle niin, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa, jolloin aikaa ja rahaa tuhlataan jonottamiseen ja päällekkäisiin toimenpiteisiin." (alueuudistus.fi)

Tämä muodostuu ongelmaksi erityisesti silloin, kun potilastieto ei kaikkien toimijoiden osalta ole helpon kvantitatiivista (esim. numeerista tietoa), vaan kvantitatiivista (laadullista, tekstuaalisesti selitettyä), Ajattele tässä esim. asiakasta, joka asioi vaikkapa ravitsemusterapeutilla, psykiatrilla ja terveyskeskuslääkärillä, käsiteltävänä ollen jotain sellaista, joka ainakin asiakkaan itsensä mukaan sopii keskenään hyvin yhteen. Tällä asiakkaalla olisi intuitiivinen tunne siitä, että jostain mieleen ja muuhun elimistön toimintaan vaikuttavasta voisi olla kyse, mutta hän ei itse pääse mietinnöissä eteenpäin ilman soveltuvia tutkimusinstrumentteja, -välineitä, -metodeita ja tietotaitoa. Yksittäisen asiantuntijan ongelma tutkimistilanteessa on se, että hänellä ei monesti ole edes intuitiivista tuntumaa siitä, miten joku muu asiantuntija saattaisi käsittelyssä olevan asian jotain aspektia tutkia, joten hän todennäköisesti hoitaa oman työnsä jonkin opitun rutiinin kautta ja jättää jonkin toisen aspektin jonkin toisenlaisen koulutuksen saaneen tutkittavaksi (lohkoistaminen, kouluttautumisesta muodostuvat rajoitteet, viitseliäisyys, kustannustehokkuus). Voi myös olla, että asiakkaan intuitio siitä, mistä voisi olla kyse, ei ole riittävän kattava, eikä kukaan asiantuntijakaan tule hoksanneeksi moista yhteyttä.

Potilastietojen kelpoisuus ym. on olennaisessa asemassa myös ODA-palveluissa (Omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut):

"ODA-palvelut käyttävät hyväkseen algoritmien ja tekoälyn avulla tapahtuvaa automaattista päättelyä. – Jotta se olisi mahdollista, on hyödynnettävä tehokkaammin sitä tietoa, mitä asiakkaasta on jo olemassa ammattilaisten järjestelmissä." (kunnat.net)

Jotta ODA-palvelut voisivat tuottaa asiakkaalle älykkäitä oire- ja hyvinvointiarvioita suoraan hänen kotitietokoneelleen ilman hoitohenkilökuntaa, potilastietojen on oltava sellaisia, että niitä pystytään käsittelemään koneellisesti esim. luonnollisen kielen käsittelyn kautta (Natural Language Processing). Tämäkin on ongelmaherkkää jo vaikkapa sen vuoksi, että potilastiedoissa voi lukea - kuten itselleni on käynyt - että "on kokeillut morphiinia oireiden helpottamiseen", vaikkei näin olisikaan tai että "potilaalla oli iso nippu papereita mukana", vaikka mukana olisi ollut vain 4 kpl omia kaavioita ja lyhyttä tekstiselostusta. Tuollaiset voivat antaa ihmislukijallekin vinoutuneen kuvan tutkimisen kohteesta ja pikanttina kysymyksenä voisikin esittää tajuaako ihminen (terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluva) nopeammin, että tiedoissa on joku virhe, jos asiakkaasta ei ole tietojärjestelmissä niin paljon tietoa, että tekoälyinen systeemi pystyisi pelkästään niiden perusteella arvioimaan, että tietyt nyanssit potilastiedoissa eivät täsmää tekoälylle muodostuneen "kokonaiskuvan" tai ihmisten kirjoittamien "aikalaiskuvauksien" kanssa? Tekoälyn pelastuksena voisi tuolloin olla mahdollisuus suhteuttaa yksittäisestä asiakkaasta muodostunut vaikutelma kaikkiin muihin sen ulottuvilla oleviin ihmiskäsityksiin, mikä taitaa olla eräänlaisena ultimaattisena tarkoituksenakin.

"Ammattilaisen on luovuttava siitä ajatuksesta, että hän johtaa prosessia. Avaimet on annettava potilaalle." (tesso.fi)
"Asiakkailta ODA vaatii sitä, että on otettava enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnista." (tesso.fi)

Voitaisiinko jopa ajatella, että ODA-palvelut on tavallaan lähtöisin siitä ajatuksesta, että SOTE-uudistus tulee väistämättä johtamaan siihen, että asiakkaan on pakko ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan, koska terveydenhuoltoa ei osata järjestää - ainakaan vielä - siten, että asiakas voisi olla pelkästään "vietävänä" ja toimintaohjeita vastaanottavana? Täten, varsinkin mielenterveyteen liittyvissä asioissa asiakas tulisi olemaan se taho, joka ottaa vastuulleen kokonaiskuvan hahmottamisen, koska hoitohenkilökunnalla ei ole todellista käsitystä siitä miten ihmisaivot toimivat ja miten siihen vaikutetaan, mikä erilaisten liitännäisvaikuttimin, -oireiluin ja -seurauksin saa aikaan vinkeitä käsityksien sekamelskoja. Siis, median kautta voi saada vaikka vuosikymmenten ajan vaikutelman, että hoitohenkilökunta ja asiantuntijat tietävät mitä tekevät, kunnes ilmestyy laajalti referoitu tutkimus, joka pyyhkii tyhjäksi kaiken käsityksen siitä, miten esim. SSRI-lääkkeet toimivat, vaikka ne ovat kuuluneet hoitokäytäntöjen osaksi pidempään kuin kukaan jaksaa muistaa.

Lisäksi, vaikka tekoäly tai ihminen, tietojärjestelmäavusteisesti, voi olla kohtalaisen hyvä arvioimaan esim. lääkeinteraktioita kahden aineen välillä, alkaa arvioitavuus menemään pieleen siinä kohdin, missä mahdollisesti interaktivoivia aineita on enemmän kuin kaksi, koska kummallakaan ei ole käytössään sellaista tietoa tai tietojärjestelmää, joka pohjautuisi soveltuviin tutkimuksiin ja aiemmista tutkimuksista johdettuihin meta-analyyseihin. Tältä osin koen oman käsitykseni olevan max. 3 vuotta vanhentunutta:

"SFINX-lääkeinteraktiotietokannasta saa helposti tietoa, miten kaksi lääkettä vaikuttaa toisiinsa, mutta kolmen lääkkeen yhteisvaikutuksen lääkäri joutuu päättelemään itse. Sitä siltä ei kannata edes yrittää kysyä, voisiko jonkin ilmenneen, lääkkeen aiheuttaman oireen kumota esim. muuntamalla ruokavaliota." (perus.hoito.org)

Tulevaisuudessa, kun tietokonemalli ihmisen aivoista ja muusta elimistöstä on niin hienostunut, että voidaan simuloida kehitteillä olevien lääkeaineiden vaikutuksia ennen ensimmäistäkään ihmisillä kokeilua, voitaisiin näistä simulaatioista johtaa suomalaisten asiantuntijoiden käyttämien tietojärjestelmien hyödynnettäväksi sellaista tietoa, jota voidaan hyödyntää suoraan senhetkisten asiakkaiden hoitamisessa esim. lisäämälllä asiakas eksperimentaalisen lääkekokeilun listalla tai laittamalla tekoäly työhön arvioimaan, mikä nykyisin saatavilla olevista lääkkeistä olisi vaikutuksiltaan tarpeeksi lähellä simuloidun lääkeaineen vaikutuksia. Tosin, pitää vain muistaa kysyä asiakkaalta, että eihän vain ole mennyt tilaamaan netistä luvatta niitä serotoniinin lähtöaineina toimivia 5-HTP -tuotteita, jotka Suomen Tulli normaalisti takavarikoi ja ilmoittaa lääkerikoksesta poliisille. Lääkäreillähän taisi olla joku ilmiantovelvollisuus, minkä vuoksi asiakkaat eivät saata haluta kertoa lääkärille kokeilleensa omatoimisesti jotain ainetta, jonka hankkiminen on rikollista, vaikkei se aineena olekaan suoraan vaarallista, jos ei käytä muita serotoniinin merkittävästi vaikuttavia aineita - kuulemma - joten 5-HTP -tuotteiden käyttö ei päätyisi myöskään sinne ODA-palveluiden tekoälyn käyttöön.

Lopuksi, jos asiakkaita on joskus tarkoitus osallistuttaa enemmän omasta hyvinvoinnistaan huolta pitämiseen, pitäisikö terveysalan toimijoiden lopettaa itsensä suojelu viivyttämällä potilastietojen julkistamista Kanta-palvelussa? Nythän voi mennä ihan tavanomaisesti 2- 3 viikkoa ennen kuin omissa potilastiedoissa lukee yhtään mitään. Käyntipäivämäärä näkyy, mutta tietosisältöä ei ollenkaan. Närkästynyt tulkinta tästä olisi, että tietojen julkistamista palveluun viivytetään sen vuoksi, että asiakas ehtii haihduttamaan mielestään minkälaista jollain tietyllä käyntikerralla olikaan, jolloin on työläämpää muistella esiin epäkohtia ja virheitä, joita terveydenhuollon edustaja on tehnyt. Jos viive johtuu normaaleista käsittyprosesseista, millä logiikalla viiveistä tulisi SOTE-uudistuksen jälkeen lyhyempiä? Ajattelen tässä kohdin ihan tavallisia terveysasemalla käyntejä sellaisella terveysasemalla, jossa ei taida ikinä olla erityisempää asiakasruuhkaa, eikä kenellekään hoitohenkilökuntaan kuuluvalla vaikuta päällisin puolin olevan kiire yhtään minnekään, mikä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, kuten on hyväksyttävästi julkisuudessakin todettu, että työt kasaantuvat.

Kuitenkin, sitten kun Kantaan ilmestyy jotain uutta luettavaa, siellä on tyypillisesti joukko ilman sivulauseita olevia lauseenparsia, joista ei ole korjattu kirjoitusvirheitä ja jotka eivät suuremmin tavoita sitä mitä asiakas on käyntikerroilla asioistaan kertonut. Ne voivat toimia muistiinpalauttajana sille, joka asiakkaan kanssa keskusteli, mutta sille joka niitä seuraavaksi lukee, niistä ei ole riittävästi hyötä ja asiakkaan kannalta niistä voi olla jopa haittaa tulkintavääryyksien vuoksi. Psykiatrisella puolella tämä ongelma itseasiassa jopa tajutaan, minkä vuoksi esim. psykiatrilla käynnin jälkeen neuropsykologille menevä pääsee kertomaan itsestään uudelleen. Kyllähän siinä omat tarinankerrontataidot kehittyvät, mutta toisaalta kertyvä aineisto kuormittaa myöhempiä lukijoita. Oireethan - Wiiiiiiiiiiiiiiii111!! - voivat esiintyä uudestaan joskus myöhemmin, jolloin palataan selaamaan aiemmin ylöskirjattuja tietoja. Jos nämä eri käynnit, joita voi olla samoihin aiheisiin liittyen enemmänkin, ovat jonkun saman ylilääkärin vastuulla siinä mielessä, että tämä joku pitää edes jossain määrin huolta potilaskertomuksien yhteensopivuudesta, myöhempien lukijoiden kognitiivinen kuormitus ei ole niin suurta, mutta kun vastuualueiden raja-aidat toistuvasti ylittyvät, niin miten silloin pidetään huolta kokonaiskuvasta? Soitellaanko silloin eri toimijoiden kesken tai jätetään yhteydenottopyyntöjä tietojen yhteensovittamiseksi tai konsultoinnin vuoksi? Ja mistä silloin keskusteltaisiin, jos pyritään pitämään keskustelu lyhykäisenä?

Niin.. en voi ymmärtää, kuinka ilman potilastietojen hyvää laatua voitaisiin taata hyvät hoitosuunnitelmat ja laadukkaat lopputulemat, mille ovat uhkana mm. kaikki hoitohenkilökuntaan kohdistuvat säästötoimenpiteet, eikä SOTE-uudistuksen yhteydessä mainostettu "kustannustehokkuus" lupaa tälle erityisen hyvää. Lisäksi asiaan liittyvät tietojärjestelmät perustuvat pitkälti sen idean varaan, että diagnoosit ja oireet ovat semanttisesti yhteensovitettavissa ikäänkuin esim. masennus ei olisi ollenkaan konsensuspohjainen määritelmä, vaan yhtä selkeä asia kuin teollisesti valmistettu tuote, joka tunnetaan läpikotaisin. Tekoälypohjainen järjestelmä olisi kätevä esim. siihen tarkoitukseen, että se säilöisi talteen satoja erilaisia todennäköisyyksiä ja mahdollisuuksia johonkin asiakkaaseen liittyen, ottaen ne uuteen tarkasteluun esim. kymmenen vuotta myöhemmin, mutta ei sekään niitä aivan tyhjästä voi keksiä.

Onkin mahdollista, että jos maakunnat eivät kykene järjestämään sellaista SOTEn implementaatiota, missä asiakas ei itse joudu ottamaan suurta vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, ilmestyy jostain aivan uudenlaisia palveluntarjojia, jotka esim. ohjeistavat asiakasta siinä, miten ja mitä hänen pitäisi vaatia itsestään tutkittavan, jotta asiakas saavuttaisi jonkin tietyn tavoitteensa. En kuitenkaan sano, että näin olisi todennäköisesti, sillä tällaisen neuvontapalvelun tarjoaminen vaatisi keskenään paljon kommunikoivan, monitieteisen asiantuntijajoukon, eikä siitä välttämättä saa aikaiseksi hyvää businestä. Rahastettavat tai muuten vain täydentävät lisäpalvelut tulevat helpoimmin tuotetuiksi, jos ne voi tehdä sellaisiksi ohjelmistopohjaisiksi palveluiksi kuin Taltioni-terveystilipalveluun (ei olemassa enää) liitettävissä olevat eli paljolti pelkkää numeerista tietoa käsitteleviksi (juoksulenkin pituus, unen laatu tiettyjen kriteereiden mukaan, eri mittalaitteiden lukemat ym.).


Tämä teksti on alunperin julkaistu Facebookin ryhmässä Terveydenhuollon tietojärjestelmät korjattava, tässä vain vähäisin muutoksin.
Annoin itseni ymmärtää, että pitäisi olla lukuisia laiminlyöntejä, väärää hoitoa ja julkista puhetta, jotta Valviraan ja Aluevirastoihin asti päätyneet reklamoinnit ym. tulevat huomioiduksi sellaisilla tahoilla, jotka jollain tavoin osallistuvat lääkärikoulutukseen tai ovat virallisissa yhteyksissä niihin, joten päätin ottaa suoraan yhteyttä yleis- ja erikoistuneita lääkäreitä, sekä sairaanhoitajia kouluttaviin tahoihin (2017). Otin yhteyttä useaan kymmeneen professoriin, koulutuspäällikköön, koulutusohjelmista vastaaviin yms., mutta yksikään heistä ei kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka olin pyrkinyt koostamaan viestini helposti lähestyttäväksi, suoraan asiaan meneväksi ja oleellisin lisätiedoin varustettuna.

Kun vielä muutama vuosi sitten opiskelin AMK:ssa tietotekniikkaa, saatoin tiedustella "sieltä täältä" projekti-ideoita, lisätyöntekijän tarvetta ym. (esim. jonkin yliopiston tutkimusryhmältä) ja tuolloin oli melkeinpä poikkeuksellista, jos joku jätti vastaamatta kysymyksiini, vaikka vaihtoehtona olisi ollut jättää vastaamattakin. Onko @saimia.fi jotenkin parempi sähköpostiosoitteen loppuosa kuin @hoito.org vai onko tässä tapauksessa esille ottamani asia niin kiusallinen, ettei siihen voida esittää minkäänlaista kommenttia tai tiedustella minulta lisätietoja? Kyse on kuitenkin asiasta, johon koulutusohjelmia kehittämällä voidaan saada merkittävää parannusta, jos vain tahtoa on ja se onnistuu parhaiten, jos hankitaan asiaan liittyen riittävästi tietoa. Minultahan sitä olisi saanut.

Sähköpostiviestini koulutuksesta vastaaville alkoi yksittäisellä tekstikappaleella:

Voitaneen olettaa, että oppilaitoksien käyttöön ei ole jatkuvasti saatavissa yksityiskohtaisia, potilaiden tuottamia kuvauksia siitä, miten potilas ymmärretään väärin, sekä millä tavoin lääkärit ohjailevat keskusteluja, vääristelevät ylöskirjaamiaan potilastietoja, välttävät konsultaatioiden tekemistä, esittävät parempaa kuin ovatkaan, ärsyttävät ärsyttämisen vuoksi, tekevät liian varhaisia johtopäätelmiä, osoittavat haluttomuutta tuottaa potilaiden kertomasta koherenttia kokonaiskuvaa, jättävät mm. häirintää kokevat monioireiset potilaat selviämään itse ym., joten haluaisin täten tarjota luettavaksi kaksi huolitellusti kirjoittamaani selvitystä kahden eri lääkärin luona käymisestä. Vien molempiin liittyen asiaa eteenpäin myös tekemällä kantelun Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle, sekä toisessa tapauksessa myös poliisin käsiteltäväksi.

ja jatkui vaihtoehtoisten näkökulmien listaamiselle ja näitä seurasi kaksi tiivistelmää kahden eri lääkärin epäasiallisesta käytöksestä. Luulin tehneeni jo viestin alussa selväksi, että esille tuomaani ei ole syytä jättää muiden instituutioiden kuten Valviran tai Aluevirastojen käsiteltäväksi, vaan tarjoan ainesta koulutusohjelmien parantamiseksi, mutta ns. harakoille taisi mennä. Tämä on valitettavaa, koska tämä mahdollistaa sen spekulaation, että oppilaitokset ovat vain osana "komponentisoitua yhteiskuntaa", jossa lähtökohtaisesti kuvitellaan, että tehtävät voidaan jakaa tarkkarajaisesti eri tahojen välillä. Ehkäpä hiukan tähän liittyen yhteydenottoon tarvittavien sähköpostiosoitteiden hankinta on usein hankalaa, sillä oppilaitosten sivuilta on usein työlästä selvitellä, kuka ehkä saattaisi vastata jostain tehtäväkokonaisuudesta ja kuka ehkä saattaisi olla työtehtäviensä orientoimana olla kiinnostunut lisätiedoista. Monesti sähköpostiosoitteita joutuikin etsiskelemään kaikenlaisista PDF-tiedostoista, koska oppilaitoksillahan ei tyypillisesti ole tarjolla sellaista tahoa, joka semiautomaattisesti ohjaa sähköpostiviestit juuri sopivalle henkilölle, kunhan vähän vinkkaa minkälaisesta asiasta on kyse.

Esittämäni tarkastelunäkökulmat:

Psykiatrian tutkimussäätiön julkaisusarjaan kuuluvan artikkelin "Psykiatrinen diagnostiikka tieteellisessä tutkimuksessa" sanotaan varsin suoraan, että psykiatriset diagnostiset järjestelmät "eivät välttämättä ole luotettavia kliinisessä arkityössä" ja että "diagnosoijan koulutus, viitekehys ja diagnostinen kulttuuri vaikuttavat helposti diagnostiseen käytäntöön". Artikkeli on vuodelta 1995, mutta väliin jäävä aika ei ole erityisen pitkä, kun ottaa huomioon, kuinka hitaasti luokitusmanuaalit muuttuvat. Lääkärilehdessäkin on useaan kertaan (lähempänä nykypäivää) todettu, kuinka tautiluokituksien ongelmana on se, että ne eivät kytkeydy esim. mihinkään tietynlaiseen aivojen rakenteellisuuteen tai elimistön metaboliseen toimintaan, vaan ne ovat vain ja pelkästään oireyhtymiä ja kriteerilistoja. Sittemmin on käynyt myös niin, että useisiin psykiatrisiin diagnooseihin on tullut löyhennyksiä eli niitä on entistä helpompi langettaa ja juuri se on ongelma tietynlaisten lääkäreiden kohdalla ts. he voivat tehdä vääryyttä aivan liian helposti.

Erityisesti häirintään liittyviä metodeita, tekniikoita ja avusteita olen koetellut myös siten, että olen tiedustellut hypoteesieni pätevyyttä mm. mainos- ja media-alan toimijoilta, koska hehän tietävät varmuudella miten ihmisiin pitää vaikuttaa, kun halutaan saada ihmisten käytöstä ja ajattelua muunnettua tavoitellusti. Olen myös ottanut yhteyttä opetusta, sekä ohjelmisto- ja laitteistoteknologiaa tarjoaviin tahoihin kysymyksillä kuten:

Tämä jälkimmäinen kyselyprosessi on vielä kesken, enkä vielä ole valmis kommentoimaan sen hyödyllisyyttä muutoin siltä osin, että näkemykseni ovat saaneet runsaasti vahvistusta eli ymmärrän hyvin, kuinka esim. psykologista vaikuttamista pystytään yhdistämään esim. luonnontieteiden tietämykseen ja teknologisiin konsteihin siinä tarkoituksessa, että saadaan aikaan mm. häirinnäksi naamioitua vaikuttamista. Kumpikaan tämän rikosilmoituksen kohteena olevasta lääkäristä ei osoita pätevyyttä/halukkuutta ymmärtää sitä, minkä haittaan pyrkivät ihmiset ovat osanneet jo vuosikymmenten ajan.

Mikä lieneekään syynä sille, miksi Valvira (sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto) ei ole viitsinyt tutkia tiettyjä väitettyjä hoito- ja tutkimusvirheitä? Johtuisiko siitä, että terveydenhuoltojärjestelmä sinänsä pyrkii toki kehittämään ja ylläpitämään itseään, mutta toisinaan tapahtuu jonkinlaisia anteeksiannettavia inhimillisiä ja teknisiä virheitä vai siitä, että terveydenhuoltojärjestelmä liitännäisorganisaatioineen on muodostunut eräänlaiseksi ihmisvihaajaksi, joka katsoo, että tulee aina olemaan ihmisryhmiä, jotka jäävät jonkin syyn nojalla hyvän palvelun ulkopuolelle ja näin ollessa ei ole tarpeen yrittääkään tavoitella utopistisen hyvää palvelutasoa. Jälkimmäisessä tapauksessa Valvira ei olisi riippumaton toimija, vaan pikemminkin tottelevana osana jotain kokonaissuunnitelmaa.

Nykyään terveysalan toimijat tapaavat muistaa kertoa esim. oman alansa lehdissä, kuinka heidänkin on nöyrryttävä sen tosiasian edessä, että heidän palveluitaan käyttävät ovat monesti joidenkin erityisosa-alueiden osalta huomattavan valveutuneita ja tietäväisiä. Avainsanana tässä on ’nöyrtyminen’, joka on juuri se sana, jota esim. lääkärit itse ovat monesti käyttäneet kertoessaan heidän nykyisestä suhteestaan potilaisiinsa. Jotta voisi nöyrtyä, niin tuolloinhan täytyisi ensin olla kokenut ylemmyyden tunnetta tms. ja jos lääkärit itse suosittelevat toisilleen nöyrempää asennetta, niin sehän kertoo suoraan vähintään siitä, että moni lääkäri ja muu terveysalan asiantuntija on kokenut, kuinka heidän hallussaan oleva tieto on tehnyt heistä ylimielisiä.

Toisaalta, se että mainitaan terveyspalveluiden käyttäjien tunnistamasta ilmiöstä ja kerrotaan asennemuutoksesta, jota kertoman mukaan on jatkunut jo pidempäänkin, ei sinänsä todista sitä, etteikö asiakas/potilas silti voisi joutua sen tilanteen eteen, että valitessaan esim. yleislääkärin (tai hänelle valittaessa) tai psykiatrin, tämä sivuuttaisi suuren osan tälle tehdyistä ehdotuksista, rajautuisi tutkittavaan asiaan väärin ja väittäisi jonkin seikan olevan jollain tietyllä tavalla vain sen vuoksi, että kuulostaa sillä tapaa tietävämmältä kuin onkaan.

Jos tehtäisiin sellainen kokeilu, missä erilaisilta terveysalalla työskenteleviltä kysyttäisiin (apteekkiväki mukaan luettuna), mitä vaihtoehtoja voisi olla selittävänä tekijänä sille, että joku ihminen kokee ajoittain jaksavuutensa ja ajattelukykynsä olevan heikonlaista, vaikka syö kuitenkin taulukkolaskennan mukaan riittävästi ja käy päivittäin lenkkeilemässäkin, hyvin harva heistä tulisi ehdottaneeksi erityisesti makroravintoaineiden metaboliikkaan vaikuttavien ravintoaineiden tarkempaa tutkimista. Tämä on siinä mielessä kummallista, että tällainen selitys olisi ikään kuin ulottuvilla kunhan vain vähän enemmän viitsii nähdä miettimisen vaivaa. Joillakin tämä selitys voi jäädä tavoittamatta sen tautta, että on niin paljon muuta miettimistä läpikäymättä, mutta monille pitkäänkin alallaan työskenneillä tällainen selitys ei sitten millään nousisi tajuntaan asti. Tavanomaiset vastakysymykset kuten "onko suvussa esiintynyt moista" ja "voisiko kyse olla jostain psyykkisestä" tulevat helposti esiin, mutta ne ovat tyhjiä kysymyksiä, usein kysyjän itsensä ollessa vailla ymmärrystä siitä mitä varsinaisesti kysyy. Yksittäisten ravintoaineiden määrien tarkastelu suhteessa saantisuosituksiin on myös helppo tehdä kuten myös laboratoriotulosten vertailu esim. iän mukaan luokiteltuihin normaaliarvoihin, joten niitä voidaan käsitellä sen verran, että näyttää ulospäin, että ainakin jotain on tutkittu.

Metabolisten ilmiöiden miettiminen on jotain, joka vaatii pusertamaan esiin uutta ajattelua esim. jonkinlaista mielessä nähtyä visuaalista simulaatiota apuna käyttäen, mutta vaikka kuviteltava ilmiö olisi helpohko – mitä ei tietenkään aluksi tiedetä – sitä ei tulla tavoittaneeksi edes vahingossa, minkä vuoksi asiakkaat/potilaat jäävät täysin vailla asianmukaista hoitoa tai sitten he kulkevat läpi jonkin sellaisen suurinpiirtein asiaan liittyvältä kuulostavan hoitoprosessin, joka saattaisi jonkin tilaston mukaan toimia esim. 40 % varmuudella, mutta josta ei sitten kuitenkaan ole erityisempää hyötyä ja lisäksi se saattaa vaikeuttaa alkuperäisen oireilun tulkitsemista. On tietenkin aika karkeaa kysyä, onko terveydenhuoltoalalla työskentelevä jotenkin luontaisesti sillä tapaa tyhmä, että sen jälkeen kun kouluaikojen oppimiseen pakottautuneisuusvaihe on ohitse, uutta ajattelua ei enää muodostu kovin oma-aloitteisesti ja työpaikan käytännöt aiheuttavat monen tarpeettomaksi käyvän opin surkastamista ja lopulta kokonaan unohtumista, mutta jostain alkaen on syytä pureutua siihen ongelmaan, miten kymmenet eri terveydenalan työntekijät eivät löydä tai myönnä löytäneensä ratkaisevaa tekijää yhden henkilön oireiluun, joka lopulta osoittautuu hyvin helposti hoidettavaksi. Eriskummallisuutta lisää se, että varmastikin koulutuksensa aikana terveydenalan työntekijät tulevat lukuisia kertoja altistuneeksi sille tosiasialle, että moni yksittäinen asia kuten jokin hormoni (esim. jodista ja tyrosiinistä valmistettava kilpirauhashormoni) tai elin vaikuttaa lukuisiin erilaisiin elimistön toimintoihin, joten laajaltivaikuttavuuden idean pitäisi olla aika lailla pinnassa heidän työpäiviensä aikaisessa ajattelussaan.

Vuoden 2000 jälkeen käytiin puhumaan enemmän medikalisaatiosta eli lääketieteen vahvistumisesta tulemaan elämäntapahtumien selittäjäksi lääketieteellisesti. Mielenterveyteen rajautuen käytetään termiä psykomedikalisaatio. Medikalisaation laajalti esille tuomisen voi nähdä luontevana keinona vähentää ihmisten taipumuksia haastaa terveydenhuollon asiantuntijoita venymään tietämyksellisesti saamaansa koulutusta pidemmälle (nykyisin toimii myös julkisten palveluiden krooniseen rahapulaan vetoaminen). Ennen medikalisaation idean yleistymistä tietyllä tavalla hankalia palveluiden käyttäjiä käsiteltiin levittelemällä useiden sairaanhoitopiirin yksikköjen kesken juoruja jostain tyypistä, joka toistuvasti ja tahallaan pyrkii aiheuttamaan alansa asiantuntijoissa tunteen, että heidän osaamisensa ei ole riittävää. Tämä liittyy oleellisesti mainittuun tiedon valtaan, jota lääkärit, psykiatrit ym. mielellään edelleenkin haluaisivat nauttia, mitä olisi omiaan romuttamaan se, että joku kyseenalaistaa todistettavalla tavalla, toistuvasti ja laajalti tietoon tullen alan ammattilaisten käyttämiä sairausluokitteluja, tutkimuskäytäntöjä ym. Tällaista uhkaa varten on koettu tarvittavan vastatoimenpiteitä. Käytännössä alalla työskentelevät olivat varsinkin vuosituhannen vaihteen tienoilla (parin vuoden toleranssilla) pyrkineet ruokkimaan kollegoidensa ja työyhteisöjensä keskuudessa käsitystä, että tämä joku tyyppi olisi tahallaan ärsyttävä, saivarteleva, besserwisser ym., mikä on aikoinaan ottanut kovin hyvin tulta niin vastavalmistuneiden kuin jo pari vuosikymmentä sairaanhoitajana työskennelleidenkin keskuudessa, mikä oli selvästi huomattavissa heitä ensimmäistä kertaa tavattaessa ja joita jokaista piti erikseen käytöksellään vakuuttaa siitä, että heidän saamansa käsitykset eivät ole oikeansuuntaisia. Psykiatrit, neuropsykologit ja muut korkeamman tason koulutusta saaneet kestivät sinänsä eriäviä mielipiteitä stressaantumatta, mikä lienee johtunut siitä, että he ovat työnantajalleen melko korvaamattomia, mutta heissä tapasi esiintyä tiettyä väkinäisyyttä survoa tutkittava kunakin aikana käytössä oleviin, sairausluokitusteosten mukaisiin muotteihin – ikään kuin mitään muita vaihtoehtoja ei voisi olla olemassakaan ja täten vaihtoehdot saattoivat olla vain niissä esiteltyjä.

Kun ensimmäisistä käynneistä mm. psykiatrin, neuropsykologin, terveyskeskuslääkärin ym. luona (vapaaehtoisia, oman uteliaisuuden sävyttämiä) oli kulunut yli kymmenen vuotta, oli kuvaan tullut mukaan suoranaista estämistä yksinkertaiseen terveyskeskuslääkärin kanssa tapahtuvaan keskusteluun ja lisäksi vahvoja suggestioita siitä, että mikä ikinä olikaan kerrottujen oireilujen syynä, se oli jollain tapaa itseaiheutettua ja sitten myös itse selvitettävissä. Tällainen toiminta mahdollistaa ainakin kaksi täysin erilaista tulkintaa, joista toinen perustuu pehmeään sairaanhoitajien ohjailuun heille annettujen toimintaohjeiden muodossa ja toinen perustuu tavoitteeseen syventää ja pahentaa oireistaan kertovan tilaa niin pitkälle, että se aiheuttaa hänelle sellaista pysyvänluonteista haittaa, joka vaikuttaa kaikilla elämän osanalueilla. Jälkimmäinen näistä voisi terveysalasta puhuttaessa tulla selitetyksi sillä, että tällä tavoin olisi yksi terveysalaa kritisoiva tavallaan vähemmän, koska tämä ei olisi riittävän optimaalisessa kunnossa vaikuttaakseen ihmisiin laajemmalti ja muokatakseen sitä kautta sitä, mitä terveydenhuolto Suomessa nykyisellään on. Yksityiseltä puolelta mm. Terveystalo on osoittanut, että siellä ollaan valmiita töykeyteen monen eri asiantuntijan toimesta, eikä yksinkertaisten laboratoriotulosten valmistuminenkaan vaikuta onnistuvan ilman yhteiskumppanin tai muun tahon tulemista hidasteeksi esim. kuukausien ajaksi.

Huomioitavaa on, että kun asianomaisen sukulaisiin kuuluu pitkän uran sairaanhoitajana, alan yrittäjänä ja sittemmin hoivakodin johtajana toiminut, aviomiehenään mm. Muisti- ja Sydänliiton hallituksissa toimiva johtajaylilääkäri, ei heillä ole tuttuudesta huolimatta kiinnostusta auttaa tuottamaan selvyyttä siihen miksi elimistö toimii jollakin tietyllä tavalla, vaan he viittaavat muiden tahojen tuottamiin palveluihin. Nämä muut tahot taasen nälvivät suggestoinnin kautta siitä, kuinka asianomaisella olisi "lääkäri ja sairaanhoitaja käytössä omastakin takaa" (plus muut vastavalmistuneet terveysalan tuttavat), mihin sitten tulee suhtauduttua siten, että kaikesta hyödyttömyydestä huolimatta yrittää olla vahingoittamatta heidän ammattilaistatustaan.

Asiantuntijavaltaa voi silloin pitää hyväksyttävänä, jos siitä ei seuraa se, että jäädään jopa vuosikymmeniksi rypemään käytännöissä, joissa olisi paljon parantamisen varaa ja joihin perustuen pidetään myös tutkintojärjestelmää hitaasti tai olemattomasti muuttumattona, vaan saatavilla olevat palvelut ja niitä tuottavat ihmiset kehittyvät kelpoisaa tahtia. Toki terveydenhuoltoalalla tapahtuu jatkuvaa kehitystä esim. tutkimuslaitteistojen ja -metodien osalta, mutta se miten nämä jakaantuvat hyödynnettäväksi tai tarjottavaksi, voi olla hyvinkin epäoikeudenmukaista. Mikään ei poista sitäkään mahdollisuutta, etteikö jotain tiettyä yksilöä jätettäisi tahallaan laadukkaan tutkimisen ulkopuolelle esim. vaikkapa siksi, että tällöin hänelle ei voi kehittyä omakohtaista tuntumaa siitä, miten mitäkin asiaa tutkitaan ja tällöin kritiikkikin saattaisi pohjautua mahdollisesti vanhentuneisiin tunnelmiin ja kokemuksiin. Tämä voisi hyvinkin olla eräs syy sille miksi jo vastavalmistuneet sairaanhoitajat kontribuoivat tahallaan siihen, ettei asianomainen pääse riittävästi eteenpäin tiettyjen, todennäköisesti helpostikin selvitettävien oireilujen selvittämisessä (toimiessaan julkisia palveluja käytettäessä estäjänä ja hidasteena lääkärille pääsemisessä). Tällöinhan terveysala voi helpommin puolustautua väittämiltä, jotka kohdistuvat esim. terveysalan kehittymiseen, sillä valtakunnan laajuista levikkiä nauttiva sanomalehti voi tarvittaessa kirjoittaa helposti luettavia kuvia sisältävän jutun siitä, kuinka hienoja metodeita, laitteita ja käytäntöjä terveysalalla onkaan käytössä ja tällä tavalla vakuuttaa suurta yleisöä siitä, että väitteet terveysalan kehittymättömyydestä ovat vailla pohjaa.

Eräs luonnollinen syy sille miksi terveysala ja erityisesti psykiatrinen sellainen ei helposti muutu (Suomessa), johtuu tietysti siitä, että kaikki tehty tutkimuskin perustuu olemassa oleviin sairausluokituksiin ja jos tautiluokitukset muuttuvat kovin paljon, aiemmin tehtyjen tutkimuksien, esitettyjen väittämien ja annettujen diagnoosien yhteensovittaminen uusiin tautiluokituksiin olisi kovin hankalaa. Täten terveysalalla ei koeta olevan paljon muita mahdollisuuksia kuin jatkaa eteenpäin siten kuten aina ennenkin ja muuttaa sairausluokituksia mahdollisimman harvoin. Eräs muu syy liittyy siihen, että nykyisellään sairausluokitukset ovat sillä tapaa sopivan epämääräisiä ja laveita, että ne mahdollistavat useiden erityyppisten toimijoiden esittää sen ja sen sairauden johtuvan juuri siitä, mitä heillä on tietynlaisena palveluntarjoajana mahdollisuus hoitaa. Suomen valtiolle on sinänsä aika yhdentekevää väittääkö yksi terveydenalan toimija jonkin psykiatrien sairauden olevan hoidettavissa lyhytterapialla ja toinen lääkitystä painottaen, kunhan vain palvelutarjonta pitää rahaliikennettä yllä, työllistää ihmisiä ja josta voi ajoittain johtaa mukavia tilastoja ja uutisotsikoita.


Tämä teksti on alunperin julkaistu Vohkareen nrossa 2, tässä vain vähäisin muutoksin.

SFINX-lääkeinteraktiotietokannasta saa helposti tietoa, miten kaksi lääkettä vaikuttaa toisiinsa, mutta kolmen lääkkeen yhteisvaikutuksen lääkäri joutuu päättelemään itse. Sitä siltä ei kannata edes yrittää kysyä, voisiko jonkin ilmenneen, lääkkeen aiheuttaman oireen kumota esim. muuntamalla ruokavaliota.

SFINX-lääkeinteraktiotietokanta on lääkäreiden eniten käyttämä tietokanta lääkeinteraktioiden selvittelyyn, täydennettynä PHARAO-tietokannalla, molemmissa painotuksen ollessa lähinnä haittojen ja riskien ennakoinnissa. Niiden tuottajana on Medbase, joka ilmeisesti edelleen selviää työstään 6 täyspäiväisen työntekijän voimin (tietolähteet: FinPro inFront 3/2011 ja Finder Yritystieto), Karoliinisen Instituutin Kliinisen farmakologian osaston ja Stockholms läns landstingin Lääkeyksikön avittamana.

Interaktiot SFINX-lääkeinteraktiotietokannassa on luokiteltu "kliinisen merkittävyyden (A-D) ja dokumentaation tason (0-4) perusteella". Esim. B1 tarkoittaa, että "Interaktion kliiniset seuraukset ovat epäselvät ja/tai ne voivat vaihdella" (B) ja "Interaktio on kuvattu tulkinnanvaraisissa tapausselostuksissa ja/tai in vitro -kokeissa".

SFINXin tekijät ovat itsekin huomanneet, että se ei sovellu aivan kaikkeen lääkeparien yhteensopivuuden arviointiin, joten sitä täydennetään PHARAO-tietokannalla, joka "perustuu lääkkeiden farmakodynaamisten vaikutusten analysointiin ja joka antaa yleiskuvan potilaiden lääkehoitoon liittyvistä haittavaikutusten riskeistä". Farmakodynamiikka tarkoittaa siis "lääkkeenvaikutusoppia", ollen "farmakologian osa-alue, joka tutkii lääkkeiden vaikutuksia ja niiden mekanismeja molekyyleihin, elimiin ja koko elimistöön" (Wikipediasta). PHARAO-tietokanta rajoittuu kuitenkin 9 kliinisesti merkittävän haittavaikutuksen arviointiin, näitä ollen mm. verenvuotoriski, kouristusriski ja antikolinerginen vaikutus. Eli siltäkään ei tipahtele helppoja vastauksia vähänkään monimutkaisempiin kysymyksiin.

SFINX ja PHARAO ovat niitä, jotka lähes pelkästään nousevat esiin erillisinä tietokantaohjelmina/tietokantoina, kun jossain suomenkielisessä lääketieteellisessä tekstissä kerrotaan, miten tietokoneavusteisuus on läsnä arvioitaessa lääkekokeiluja ja luontaistuotteiden käytön vaikuttavuutta. Apteekkariliiton SALKO pääsee samoille listoille, mutta siltä voinee odottaa vielä vähemmän. Medbase on julkaissut myös myös Herbalbase-tietokannan, mutta se lienee vasta aluillaan, sisältäessään tietoa vasta jonkin verran yli 200 "keskeisimmän luontaistuotteen tehosta ja turvallisuudesta".

Ohjelmistoteknisesti SFINX on varmasti ihan kelpo suoritus ja sen voi integroida mm. erilaisiin sähköisiin potilasjärjestelmiin, mutta vaikka siinä on lääkkeiden lisäksi mukana mm. eräiden yleisten ravintovalmisteiden (esim. maito, greippi- ja karpalomehu) interaktiotietoja, niin lääkärin tai muun asiantuntijan käyttäessä (integroitua tai sellaisenaan käytettävää) lääkeinteraktiotietokantaa, ei hän välttämättä pääse päätelmien tasolla eteenpäin siitä, mitä ruudulla näkyvä varoitusteksti varsinaisesti tarkoittaa, jolloin täsmällisin ohje, minkä hän voi antaa on "välttää sitä ja sitä yhdistelmää varmuuden vuoksi".

(Teksti on kirjoitettu ja siihen liittyvä taustatyö on tehty vuoden 2013 loppupuolella.)


Terveyskirjasto: Lääkeinteraktiot
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=i...

Terveyskirjasto: SFINX - Lääkeaineiden yhteisvaikutukset (opetusvideo)
http://www.duodecim.fi/dtk/tpo/avaa?p_artikkeli=tpo01014

Medbase: SFINX (esittely)
http://www.medbase.fi/fi/professionals/sfinx

Medbase: PHARAO (esittely)
http://www.medbase.fi/fi/professionals/pharao

Medbase: Herbalbase (esittely)
http://www.medbase.fi/fi/professionals/herbalbase

Kustannus Oy Duodecimin verkkokaupasta: SFINX-PHARAO, Herbalbase
https://verkkokauppa.duodecim.fi/8144.html
https://verkkokauppa.duodecim.fi/8174.html

SALKO-tietokanta - "lääkityskokonaisuuksien riskinarviointityökalu lääkehoidon kokonaisarviointiin ja tarkistuksiin" (diashow)
http://www.slideshare.net/Laaketietokeskus/salkotietokanta-avuksi-a...

APILA - "Apteekkien lääkitysturvallisuushanke" (diashow)
http://www.slideshare.net/Laaketietokeskus/apteekkien-lkitysturvall...

HaiPro - "Terveydenhuollon vaaratapahtumien raportointijärjestelmä" (demo, nätti VTT:n huippuasiantuntijoiden kehittämä käyttöliittymä)
http://www.haipro.fi/fin/demo.aspx

"Salko on Apteekkariliitossa koottu tietokanta, jonka avulla lääkehoidon kokonaisuuksia on helpompi hallita. Tietokanta kokoaa yhteen lääkityksen tarkistuksen kannalta tärkeitä lääkeaineiden ominaisuuksia, jotka ennen on jouduttu etsimään manuaalisesti eri lähteistä. Tulokset näytetään yksinkertaisessa taulukossa." (Apteekkari.fi, http://www.apteekkari.fi/uutiset/yksittainen-artikkeli/uutta-apua-l...)

"Farmasian toimijoiden yhteishanke Apila ponnistelee lääkitysturvallisuuden parantamiseksi. Lääkitysturvallisuutta parannetaan neljän osahankkeen avulla." (Proviisori-yhdistys, http://www.proviisoriyhdistys.net/apila)
Silloin kun ratkaistavissa oleva asia vaikuttaa levittäytyvän usealle eri lääketieteen erikoisalalle, asioiden käsittely tapaa jo heti alkuvaiheessa lähteä hallinnasta, sillä asiakasta tutkiva kokee kuormittuvansa liiasta tiedosta, eikä kykene parametrisoimaan kerrottua. Parametrisointi tarkoittaa tässä sitä, että nähdään mielessä joko visuaalisina animaatioina tai kuvioina ne, mitkä voisi esittää myös numeerisessa muodossa joillakin vaihteluväleillä. Lisäksi täten muodostuneilla muuttujilla olisi jonkinlaista toisiinsa vaikuttavuutta l. yhden muuttuessa yksi tai useampi muu muuttaja saattaisi muuttua myös – jollakin logiikalla.

Johtuen siitä, miten terveydenhoitoalan ihmisiä koulutetaan, minkälaisiin erikoistumislinjoihin koulutusjärjestelmä on lohkottu, minkälaisen tiedon vastaanottamisesta opiskelijat ovat vähemmän innostuneita, millä tavoin eri tehtäviä hoitavat ihmiset on ripoteltu pitkin terveydenhoidon kenttää jne. asiakasta tutkivien kanssa keskustelu menee liian helposti pelkäksi jutusteluksi siinä kohdin, missä asiakkaan ennalta kerryttämä tieto, joka voi koostua myös pelkistä tiedon palasista, ylittää tutkivan tietämyksen.

Tällainen on erittäin turhauttavaa sellaisen henkilön kannalta, joka on erityisen kiinnostunut "ottamaan itse itsestään vastuuta" kuten monesti tavataan vaatia. Tällainen henkilö voi käydä läpi monia eri asioihin perehtyneitä terveydenhuoltoalan toimijoita ja sitä kautta kasvattaa omaa ymmärrystään asiasta, huomaten sitten jossain vaiheessa, että kokonaisen sairaanhoitopiirillisen asiantuntijat eivät saa yhteisellä tietämyksellään katettua kuin paikka paikoin sitä tietämystä, jonka asiakas itse on ehtinyt kerryttämään. Lopulta, asiat ratkeavat asiakkaan kannalta siten, että asiakas itse opiskelee niin paljon lisää, että hän ymmärtää, että kaikki hänen ongelmansa, joilla on yhteiset tekijänsä, ovatkin ihan helposti ymmärrettävissä ja karkotettavissa, eikä edes maksa paljon.

Kätevää olisikin, jos terveydenhuollon asiakas voisi kuvailla asiansa tietokoneelle, joka pystyisi piirtämään käsitystä asiakkaasta sitä paremmaksi mitä enemmän asiakas kertoo, mitään unohtamatta ja samanaikaisesti useista ulkoisista tietolähteistä tietokoneen älyään paremmaksi jalostaen. Lähitulevaisuudessa voisikin olla parempi niin, että kuuntelemassa asiakasta olisi vähemmän sairaanhoitaja-lääkäri -ketjuja ja enemmän datatiedemies-tietokoneäly -pareja (tai datatiedenainen), datatiedemiehen toimiessa asiakkaan apuna (eli ei auktoriteettina). Tietokoneen kanssa keskustelemisessa olisi se mukava puoli, että sille voi samalla käyntikerralla heittää – ellei jopa kotonta käsin etäyhteydellä – mietiskeltäväksi esim. seuraavanlaiset irtohavainnot, omat mietinnät ja pikkukysymykset:

Tietokoneet ovat siitä mukavia, että niiltä voi ihan vapaasti kysyä ns. tyhmiäkin kysymyksiä tai kysymyksiä, joihin odotettuja vastauksia pidetään lähinnä nice-to-know -tyyppisinä, mutta jotka eivät kysymyshetkellä tunnu niin elintärkeiltä. Fiksu tietokone ei hätkähdä siitä, jos käyttäjä ei tiedä jostain asiasta kuin sen englanninkielisen nimen, muun kerronnan ollessa suomeksi tai jos lauserakenne ei ole ihan täsmällinen kieliopiltaan. Tietokone ei myöskään unohda kerrottua sitä mukaa, kun sitä kertyy lisää. Sille ei tarvitse purkaa kaikkia mietintöjään auki valmiiksi, eikä ole tarpeen noudattaa jotain tiettyä syntaksia. Se myös tunnistaa kysymyksen retorisuuden ja mietiskeleväisyyden, tuottaen pyydetyn tiedon perusteella erilaisia väliraportteja, joiden avulla asiakas itse voi kehittää omaa käsityskykyään käsillä olevasta asiasta ja esittää parempia kysymyksiä. Vertaappa tätä siihen, että "oikealla" lääkärillä käydessä lääkäri varaa ajan jollekin toisella asiantuntijalle, jonka luo pääsee esim. seuraavan viikon torstaina klo 14.00. Koeta siinä sitten pitää hyvää flowta yllä.

Potilaana oleminen

Potilaan oikeudet

Potilasasiakirjat

Kantelut

Terveydenhuollon koko yksikköön tai organisaatioihin kohdistuvat niin sanotut systeemikantelut ovat lisääntyneet. Pääasiallisin kantelun aihe on hoito- tai menettelytapavirhe. Hyvin usein kantelu liittyy potilaan kohteluun.

Kantelut, joissa epäillään hoitovirhettä, liittyvät usein lääkityksiin ja leikkaustoimenpiteisiin. Erityisesti psykiatrian kanteluissa puututaan myös diagnoosin tekoon, kun potilas on eri mieltä lääkärin tekemästä diagnoosista. Psykiatrian alalta tulevat kantelut ovat yleensä laajoja ja monitahoisia, ja kantelun kohteena saattaa olla pitkä hoitojakso. Usein kantelu kohdistuu sekä terveydenhuollon että sosiaalialan ammattilaisiin.

Joskus aluevirasto ilmaisee käsityksen: ei ole tapahtunut suoranaista virhettä, mutta tilanteen olisi voinut hoitaa asianmukaisemmin ja paremmin.

Vaikka kantelusta ei aiheutuisi varsinaisia seuraamuksia, pelkästään se, että tapaus selvitetään jälkikäteen, voi auttaa parantamaan toimintatapoja siinä hoitopaikassa, jota kantelu koski.

Kantelun avulla ei voida muuttaa tai kumota lääkärin tai hammaslääkärin tekemää diagnoosia tai hoitopäätöstä, eikä sen avulla voida muuttaa tai kumota tuomioistuinten tai muiden viranomaisten ratkaisuja.

Kantelun tekeminen

Kantelu voidaan tehdä aluehallintovirastoon tai Valviraan vapaamuotoisesti tai kantelulomakkeella, jonka voi ladata Valviran nettisivuilta. Oikeusasiamiehelle kantelun voi tehdä kirjoittamalla vapaamuotoisesti tai käyttämällä kantelulomaketta.

Muistutus vaihtoehtona

Jos hoitopaikassa käydyistä keskusteluista ei ole apua, potilas tai hänen omaisensa voi tehdä kirjallisen muistutuksen hoitopaikan johtajalle. Muistutus on laissa säädetty menettelytapa, ja johtajan on selvitettävä muistutuksessa kerrottu asia alaistensa kanssa sekä vastattava muistutuksen tekijälle kohtuullisessa ajassa, noin kuukauden sisällä.

Muistutuksen voi tehdä vapaamuotoisesti tai toimintayksikön muistutuslomakkeella. Muistutus on potilaan tai hänen omaisensa lakisääteinen oikeus, ja terveydenhuollosta vastaavan johtajan on vastattava siihen kohtuullisessa ajassa, mikä tarkoittaa enintään muutamaa viikkoa.

Kantelun/valituksen ottaa vastaan

Aluehallintavirasto

Valvira

Eduskunnan oikeusasiamies


Korvauksen hakeminen hoitovahingosta

Potilasvahinkokeskus

Korvauksen hakeminen


(Katkelmat on kerätty vuonna 2013, mutta joskus tämän jälkeen esim. systeemikanteluun liittyvää tieto on poistunut yleisesti saatavilta.)