kuvioshow

Karkeasti ottaen primingsignaaleja ovat kaikki ne signaalit, jotka edeltävät jonkin ajateltavissa olevan “mielteen laukeamista” tietoisesti tai ei-tietoisesti, viimeisimmän vaadittavan (assosiaatio)signaalin ollessa vaikuttavin. Tietoisesti tämän voi havaita esim. jonkin visuaalin mieleen juolahtamisesta, mutta karkean säännön mukaisesti vähintään se tapahtuu, että mielteen laukeaminen aiheuttaa uusia primingsignaaleja kaikkia niitä assosiaatiolinjoja pitkin, joita voi luonnehtia implisiittisiksi assosiaatioiksi tai muuten vain korkean todennäköisyyden assosiaatioiksi. Sääntönä voi ajatella olevan vaikkapa “vähintään kolme primingsignaalia samaa miellettä kohti, jotta se voisi tuottaa uusia primingsignaaleja”.

Yksinkertaisien sääntöjoukkojen avulla saa signaalit kulkemaan rajatussa verkostossa vaikkapa 20 sekuntia. Kokeile, klikkaa jokaista isoa noodia yhden kerran: http://sovelluksien.hoito.org/symbetjatekoneuronit/symbet.html

Kuten Vohkareen nro 1:ssä todetaan,

”Otaksumat ovat suunnittelunaikaisia arvioita siitä, mitä jonkun tietyn henkilön mieleen tulee, kun tämä altistetaan joukolle valikoituja suoria havaintoja tai hänet johdatellaan ajattelemaan tiettyjä asioita.” ja
”Otaksumat perustuvat sekä yleiseen tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusverkostoja ihmisten mieleen on muodostunut, että myös tietämykseen siitä, minkälaisia ajatusten välisiä yhteyksiä jonkun tietyn henkilön mielessä on, mikä johtuu usein siitä, että otaksumien asettajat itse ovat olleet niitä luomassa, vahvistamassa ja ylläpitämässä.”

Easy-tasolla otaksumiin voidaan suhtautua pelkästään ajatuksia eteenpäin vievinä tekijöinä, kaikenlaisten ajattelun tyrehdyttämisten, huomiota joistain muista ajatuksista irti repivyyksien, aivojen verenkierron keskittymisten ja oppimisvasteiden aikaansaamisten jäädessä sivuseikoiksi.

Suuritodennäköisyyksisten assosiaatioiden ja asioiden merkittävimpien piirteiden yksinkertaisin esitysmuoto on yksittäisistä noodeista erkanevien viivojen joukko, jotka päätyvät muihin noodeihin, missä noodit vastaavat jotain miellettä kuten muiston alkua tai tuntumaa jonkin esineen osasta. Suuritodennäköisyyksisyys tarkoittaa tässä sitä, että vaikka ajattelu itsessään muokkaa ajattelua sillä tapaa, että ajatellessaan lähiaikoina samaa asiaa uudelleen ja tullessaan päätyneeksi eri ajatuksiin, tulee ajan kanssa tavallaan palanneeksi aiempaan lähtötilanteeseen eli tietystä samasta ajatuksesta päätyy jälleen uudestaan tiettyihin samoihin ajatuksiin – todennäköisesti. Omat assosiaationsa on usein helppo ja nopea tunnistaa, mutta mielteiden merkittävimmät osakomponenttien (tässä: piirteet) tunnistaminen vie enemmän aikaa.

Jos näitä suuritodennäköisyyksisiä assosiaatiota ja mielteiden merkittävimpiä piirteitä kirjattaisiin ylös, voitaisiin muodostaa kuvan 2 mukaisia ”pelimerkkejä”, joita voi yrittää eri perustein järjestellä jonkinlaiseen järjestykseen esim. kuvien 3 ja 4 mukaisesti, jolloin huomattaisiin sekin, että moni mielle suuntautuu samoja mielteitä kohti kuin jotkin toisetkin mielteet. Näillä samaisuuksilla on olennainen vaikutus ajatusten eteenpäin kulkemisen kannalta, sillä useamman ”osuman” kohdistuttua johonkin mielteeseen ajattelun kautta, osallistuu täten enemmän aktivoitunut mielle vahvoilla yhteyksillään myöhempien ajatusten ilmentymiseen.

Kuva 1 havainnollistaa sitä, kuinka muut ihmiset kuin ajattelija itse ovat aiheuttaneet sen, että ajattelija on kolmen vaiheen kautta tullut ensin päätyneeksi kahteen eri ajatukseen, kahta eri ”ajattelun linjaa” pitkin, ja tullut sitten hoksanneeksi, että näiden kahden ajatuksen välillä on jokin yhteys kuten niiden jollain tapaa samaan kuuluminen esim. piirteidensä, ajankohdan, sijainnin tai muun seikan puolesta. Käytännössä nämä muut ihmiset olivat yksinkertaisesti olleet tietoisia, minkälaisia ”pelinappuloita” kohdeihmisen ajattelusta voi muodostaa ja kuinka näitä pelinappuloita yhdistelemällä saadaan aikaiseksi karkea suunnitelma siitä, minkälaista havaittavaa tarvitsee tuottaa, jotta kohdeyksilö päätyy vaiheiden kautta tiettyihin ajatuksiin.


Tästä kirjoituksesta on johdetta versio Vohkare-teokseen.

Koska aivot eivät koodaa muistoihin mukaan aikaa “sellaisenaan”, on ihmismieltä mahdollista manipuloida siten, että ajallisesti toisistaan etäisiä muistoja, muistikuvia ja näihin liittyviä muita mielteitä saamaan luomaan uusia yhteyksiä keskenään. Jotkut näistä uusista yhteyksistä voi havaita tietoisenkin mielen tasolla siten, että yhtä asiaa ajatellessa on hyvin vaikea olla ajattelematta myös jotain tiettyä muuta asiaa, osan yhteyksistä toimiessa hieman hitaammin, jonkin mieleentulemista valmistelevasti. Tätä valmistelevuutta edustavat primingsignaalit, jotka kulkevat yhdensuuntaisesti assosiaatioreittejä pitkin, vaihtelevanlaisin todennäköisyyksin kohteena olevaa miellettä herätellen.

Manipulointi perustuisi tässä siihen, että yksilön mieltä väsytetään silä tapaa, ettei hän jaksa ajatella muistoja, muistikuvia ja mielteitä esille kovin laajalti, jolloin helpoiten mieleenjuolahtavat assosiaatiot jostain tapahtumasta ovat niitä, joita ensiajattelemalla mieleen juolahtaa ja joihin ajattelu jonkin tapahtuman puitteissa sitten pitkälti tyssääkin.

Kun samoihin aikoihin tai jo jonkin verran ajallisesti aiemmin (tunteja, ehkä kokonainen päiväkin) houkutellaan samaista yksilöä ajattelemaan jotain sellaista tapahtumaa, jossa esiintyy samankaltaisuuksia siihen toiseen tapahtumaan liittyvien ajatusten kanssa, joiden ajattelu tyssäsi nopeasti, hänen mielensä päätyy eräänlaiseen ryhmittely-moodiin, sillä aivot kokevat olevansa niin heikossa jaksavuuden tilassa, että jostain energiaa kuluttavasta on säästettävä. Tai ehkä tämä energian säästäminen on vain eräs väliaikainen seuraamus, eikä varsinainen aivojen pyrkimys, mutta joka tapauksessa tapahtuu niin, että mielen ollessa ajattelemiseen väsynyt (monitulkintainen sana), se päätyy paljon herkemmin yhdenlaisesta ajatuksesta toiseen samankaltaiseen, vastikään “aktivoituun”, mistä on myös se seuraus, että mieli alkaa etsiskelemään muitakin samankaltaisuuksia kahteen eri tapahtumaan kuuluvien asioiden väliltä. Juuri tässä kohdin on mahdollisuus varmistella uusien yhteyksien muodostumista oppimisteorioihin liittyvää vahvistamista hyödyntämällä. Ulkopuoliselta vaikuttajalta tämä vaatii se sen, että tiedetään, mitkä ovat niitä todennäköisimpiä assosiaatioita, mutta sen voi varmistaa siten, että ollaan niitä, jotka ovat alunperin tuottaneet näitä mielteitä.

Kuviot esittävät sitä, kuinka tapahtumat D186 (aikaisempi) ja L4847 muodostavat uusia kytkentöjä keskenään sen jälkeen, kun vähempitodennäköisyyksisiin mielteisiin johtavat reitit käyvät paljon entistä vähempitodennäkölisemmiksi. Kookkaammat, täytetyt ympyrät edustavat tapahtuman puitteissa helpoimmin muistettavissa olevia asioita, niistä erkanevien pallopäistä viivojen edustaessa helpoimmin mieleen juolahtavia piirteitä ja attribuutteja. Erityistä huomioitavaa mm. se, kuinka eri asioilla voi olla yhteisiä, melko samankaltaisia piirteitä (tästä “noin”-merkki kirjaimien vierellä). Syytä lienee myös mainita, että kuviot esittävät erästä abstraktitasoa tai pelkistystä, missä yhteyksien määrää on vähennetty radikaalisti, eikä todennäköisyyksien muodostumisen perustekaan käy niistä ilmi siten kuten se kävisi ilmi kuvioista, jotka sisältäisivät kaikki mahdolliset tapahtumien aikaiset mietteet, havaittujen esineiden piirteet ym. Pylväsdiagrammi esittää sitä, kuinka jotain tapahtumaa ajatellessa tietyt ajateltavissa olevat asiat saisivat muita sellaisia enemmän ajatusaikaa ja “osumia”, mikä johtuisi suuremmasta primingsignaalien johtavuudesta tiettyjä mielteitä kohti (läheltä ja kaukaa).

Aluksi uusia yhteyksiä muodostuu vain samankaltaisuuksien osalta, mutta koska yhteydet ovat muodostuneet sellaisten mielteiden välille, jotka ovat jo muutenkin helposti joistain tilanteesta  mieleen juolahtavia, voi kyseessä ajatella olevan mentaalinen valtatie, missä korkeatodennäköisyyksiset yhteydet pysyvät yllä silloinkin, kun aivot ovat jälleen vetreämmät ja vireämpitoimiset. Paremmin ajattelevana on tavallaan helpompi väistää mahdollisesti ongelmalliseksi/ärsyttäväksi muodostuvat assosiaatioyhteydet, mutta takaisin huonompaan mentaaliseen jaksavuuteen päätyessään, voi huomata, ettei uusista, mahdollisesti tarpeettomasti assosiaatioyhteyksistä ollut ainakaan eroon päässyt.

Aivojen tietynlainen plastisuus eli muokkautuvuus sinänsä mahdollistavat sen, ettei oikeastaan mikään neuraalinen tai assosiaatioyhteys ei ole sillä tapaa lopullinen, ettei sitä voisi muuttaa tai siihen voisi vaikuttaa, mutta ilmeisesti tämä ei ole erityisen helppoa, koska ihmiset paljolti uskovat ns. temperamenttiteoriaan eli siihen, että se minkälainen oli lapsena, kuvastaa sitä, minkälainen on aikuisena.