Netin käytettävyyden pilaamista

Vaikka tuotan 10-osaisen artikkelisarjan jostain erityisaiheesta ja käyn sen tekemisen yhteydessä kymmenillä eri uutissivustoilla, käytän runsaasti erilaisia tavanomaisia ja tieteellisempiä hakukoneita, teen pikkukysymyksiä aiheeseen liittyen erilaisilla some-alustoilla ja nettifoorumeilla, silti mikään tuosta ei saa aikaiseksi sitä, että verkossa näkemissäni mainoksissa esiintyisi mitään edes etäisesti aiheeseen liittyvää. Olen myös jo useiden vuosien edestä ilmentänyt netissä navigoimisellani kiinnostusta mm. tietoteknisiin aiheisiin (olenhan alalle kouluttautunut), mistä osoituksena mm. linkkilistani kotisivuillani, mutta silti en saa nähtäväkseni juuri minkään vertaa aiheeseen liittyvää mainontaa.

Näkemäni mainokset ovatkin tyypillisesti silkkaa häirintää, eikä mikään opt-out -keino auta asiaan millään tavoin. En voi hyväksyä edes sellaista mahdollisuutta, että jokin omalle koneelle salaa asunnetti bottiohjelmisto käy tausta-ajona visitoimassa sellaisilla verkkosivuilla, jotka korostavat näennäisesti tiettyihin itselle turhanpäiväisiin asioihin kiinnostuneisuutta mainosverkkojen näkökulmasta, sillä eivät kaikkien mainosverkkojen työntekijät voi olla kollektiivisesti niin tyhmiä, että he antaisivat pelkästään “osumatilastojen” dominoida sitä, minkälaisia mainoksia jollakin tietyllä tavalla kohdennetulle käyttäjälle tai käyttäjäryhmälle näytettään. Ongelmallisia mainosverkkoja ja niiden yhteenliittymiä ovat mm. AdWords, AdChoices ja Taboola eli juuri niitä, joita eniten verkossa näkee.

Tässä joitakin esimerkkejä sitä mainosroinasta, jotka ovat korvaanneet kelpoisammat mainokset, spekulaatioineen:

Green Man Gaminging mainos Deus Ex: Mankind divided

- eräs ainoista pelimainoksista, vaikka pelaan tietokonepelejä lähes joka päivä ja käyn usein selailemassa peliuutisia ja pelien avainkoodejä myyvien sivustojen tarjontaa

Taitonetti.fi

- myy yrityskannettavia (missä sellaiset mainokset, joissa vedotaan yksityisasiakkaina tietokonekomponentteja ostaviin)

House of Fraser -mainosta lähes ainoana vaatteita myyvistä verkkokaupoista

- useampi sata verkkokauppaa kirjanmerkitettynä, lähes joka kuukausi jostain ulkomaisesta verkkokaupata vaatteita tilaten ja silti lähinnä House of Fraser pääsee mainoksiin asti ja usein silloinkin, kun ei ole edes äskettäin vaatteita mistään selaillut (assosiaatioiden alkuina mm. Internet-ikonin purppurainen “pohja”, Fraser ja House) vai olikos tässä joku vuosi parin päivän ajan Stylepitin mainos jossain (sehän oli se yritys, joka lähetti itselle rikkinäisen takin)

TrackR Engadgetissa, Business Insiderissä ja sadalla muullakin sivustolla (Taboolan kautta)

- TrackrR-mainos on jostain syystä aina läsnä niillä sivustoilla, joissa käytetään Taboolan mainosverkkoa. Taboola ei kiinnosta asia, TrackR-yritystä ei kiinnosta asia, eikä sivustojen tuottajia kiinnosta asia.

New Chicin läpinäkyvät alushousut

- ja näidenkö pitäisi jotenkin kiinnostaa

Suomalaisista mainoksista lähinnä pelkkää Verisuren hälytysjärjestelmiä joka paikassa

- voisi luulla, että Suomessa olisi paljonkin mainostettavaa, mutta jostain syystä esim. Foreca-sääpalvelujen sivuja vilkaistessa siellä on todennäköisesti joko Verisuren mainosta tai Auto-Sunin automainosta (kymppitonnien autoa myynnissä)

SAS-ohjelmistot

- olisiko muka lähinnä SAS (ja Tableau) niin kiinnostuneita sellaisesta ohjelmisotuotteiden käyttäjästä kuin minä, että sen yhtä ja samaa mainosta näkee esim. Reutersin sivuilla viemässä tilan muilta ison mainosbannerin käyttäjiltä vai onko kyse lähinnä siitä, että jotenkin on saatu pakotettua näkemään sen logoista mainosta, missä ikänkuin kaksi viikatteen terää kietoutuu toisiinsa

Anja.fi-mainos Androidin sovellusta käytettäessä

- miten pillerit ja heikko olo on niin erityisen paljon itseen liittyvää, ettei Android-sovelluksessa, joka käyttää AdChoices-mainosverkkoa, muuta näekään

Compeed-laastari nilkan taakse

- käyty paikallisesta apteekista ostamalla käteisellä nilkkaan suojaa nirhaumilta, minkä jälkeen netissä nähtävissä samaista laastaria ainoana apteekkiaiheisena mainoksena vuosiin

WinWin Oy -tilitoimistopalvelut

- ja taas lisää oranssia väriä, terävyyttä, sanojen toistamista ja muuta tauhkaa

Eri mainosverkoista mainoksia samaan teemaan liittyen

- vaikka sivuilla olisi mainoksia useammasta kuin yhdessä mainosverkosta, silti niisssä kaikissavoi olla yhdessä samaan teemaan viittaavuutta kuten esim. sukulaisiin kohdistuvaa (Monoqi ja Brother-laitteet)

ob-tamppoonimainos ja OP-autovuokramainos

- ob:llä ja OP:llä ei äkkiseltään liene mitään yhteistä ja erikseenkin niiden esiintyminen tuntuu erittäin omituiselta ottaen huomioon, että en ole nainen ja toisekseen en tyypillisesti saa mitään muita kalliimman hintaluokan mainoksia kuin OP:n vuokra-auto -mainoksia tai Auto-Sunin automainoksia

Lisää ob-tamppoonimainoksia

- asiakaskohdentuvuuden kannalta on erikoista, että kun ob-tampponimainosta alkaa näkymään ei samaisen sivun uudelleenlataaminen vaihda samaan mainostilaan mitään muuta mainosta, vaan nähtäväksi saa pelkkää samaa videomainosta

Contentful

- joskus vuosia sitten taisin nähdä MuleSoftilta jonkin mainoksen, mutta siinä välillä taisi IT-aiheisia mainoksia olla verkkossa itsensä nähtävillä lähinnä Tableaun analytiikkatyökalun mainos (yksi ja sama) ainakin 8 kuukauden ajan esim. Reuters.comin sivuilla, mutta jostain sitten pääsi putkahtamaan Contentfulin mainos pariksi kerraksi

Ruka

- tarra entisessä autossa ostettaessa

Royal Can -eläinruokamainos

- en ole juuri koskaan hakenut mitään eläimiin liittyvää tietoa tai käyttänyt runsaasti jotain eläinaiheista sivustoa, joten miksi näkisin Royal Canin mainoksia vai kuvittelisiko joku kyseinen mainostaja, että lemmikkieläimistä pitävyys ei ole erityisen olennaista mainostettaessa lemmikkieläinten ruokaa

Puuilo-mainos (koiran ruokakuppi)

- jälleen eräs sellainen mainos, jota alkoi esiintymään kun käy ilman elektronisia välineitä mukanaan jossain ns. kivijalkaliikkeessä (tässä tapauksessa Puuilo-yrityksessä ensi kertaa pyörähtämässä muuten vaan)

Nicorette-mainosta Independentissä, eikä sitten paljon muuta

- Kuten Ob-mainoksenkin kohdalla Nicorette-mainosta esiintyi julmetussa määrin, ison mainostilan vieden, mutta sillä eroavuudella, että sitä esiintyi vain Independentin sivuilla (jokaisella artikkelisivulla)

Norwegian luottokortti

- tämäkin tuntuu tahalliselta häirinnältä, jossa pelataan havaittavien asioiden ominaisuuksilta (luottokortin punavärisyys, norjalaisuus)

Viljar Shopin koiranluomi -mainos

- wtf

Keltaväristä promilletesteriä

- tämäkin tuntuu tahalliselta häirinnältä, jossa pelataan havaittavien asioiden ominaisuuksilta (promillemittarin ja kuvatekstien keltavärisyys, alkoholius)

Bosch-pesukonemainosta Reutersissa

- ainoa kodinkonemainos vuosiin, samankaltainen sanan “boss” kanssa

Kytäjä

- samankaltainen sanojen kyttäjää ja kyntäjä kanssa

Sieniä kynnessä -mainos (ei-kenenkään-mainos)

- ruma ja iljettävä kuva, esiintyessään ei sivun uudelleenlataus merkinnyt mitään tai sitten tilalle tulee vain jokin toinen iljettävyys

Intersportin ainoa mainos

- usein urheiluteemaisissa verkkokaupoissa asioivana tai niitä selaavana ei saa nähtäväkseen kuin yhtä ja samaa Intersportin mainosta, jossa “miestissit” korostuneesti esillä

Husqvarman Automower

- eräs mainoksista, josta ei päässyt eroon missään


Yksi ajatus lämppäilee useampaa muuta ajatusta, jotka lämppäilevät joukkoa muita ajatuksia, kunnes tuntien tai ehkä vasta päivien kuluttua muodostuu tajuamus jostain.

Jokaisella maapallonlaajuisesti merkittävällä sosiaalisen median alustalla on mitä ilmeisimmän sellaisia työntekijöitä, jotka pystyvät pitämään pitkäaikaisesti vallalla sellaista tilannetta, tarvittaessa nopeasti muutoksia ja säätöjä tehden, missä yhteen tiettyyn käyttäjän kohdistuu näiden palvelujen epätoimivuutta tai omituista toimivuutta.

Periscopessa kaikki käyttäjien viestit jollekin suomalaiselle tai muille eurooppalaisille live-lähetyksien tuottajille olivat lähes pelkästään niitä, joissa esiintyi kyrillisiä merkkejä.

Facebookissa ehdotetut ryhmät olivat melkeinpä tyypillisesti sellaisia, että niillä olisi ärsyttävyysvaikutusta tuolloin avoinna ollutta ryhmää kohtaan tai sitten ehdotetun ryhmän kansikuva oli suoraan sellaiseen tilanteeseen viittaavaa, joka oli tapahtunut vasta hetki sitten offline-maailmassa (kuvassa API:Suomi -ryhmä, ehdotetun ryhmän linnunpönttö-reikäisyys, mustat pupillit lasien takana ja epäsuorasti tajuttavana APIen eli ohjelmistorajapintojen tikkari-symboli rajapintaa symboloimassa ja odottamassa “siihen kiinni tarttumista” tai “johonkin työntämistä”).

Twitterin ehdotukset käyttäjiksi ovat tyypillisesti sellaisista sanaperheistä johdettuja, joista itseen kohdistuva häirintä usein ideoita hakee (muurahaisen tuntosarvet, poronsarvet ja sitten jokin ihmisen nimi, jonka sukunimi ja etunimi viittaavat sellaisiin omiin elämäntapahtumiin, joista ei pitäisi olla mitään suoria viitteitä online-käyttäytymisessä). Twitterhän on LinkedInin ohella ollut eräitä niistä, jotka ovat antaneet tiedusteluista huolimatta heidän selainpohjaisen palvelunsa toimia läpeensä epäkelvosti lähes vaikkapa kuukauden ajan, eikä missään netissä ole ilmennyt keskustelua tietyistä vastaavanlaisista visuaalisista ongelmista (elementtejä puuttuu, katoilee, hajoilee yms.).

Netin käytettävyyden katkaisemista on tullut häirinnässä tavanomainen keino, jolla mm. tarkoitetaan saada kohdehenkilö aloittamaan miettimään “mitä tällä kertaa on tarkoitus huomata”.

Colabusin tapauksessa olennaista on ollut mm. ideayhteyksien havaitseminen sellaisten asioiden välillä kuin kauluspaidan samantapaisuus omaan paitaan erään oman blogin profiilikuvassa, Colabus-sanan sanoihin kola, bussi ja pussi -viittaavuudet, tuolilla istuminen ja sloganin nopeampaan liikkumiseen suosittelu. Nuo kaikki viittaavat suoraan tiettyihin lappeenrantalaisiin tyyppeihin, jotka kyyhöttävät tai laahustavat eri puolin Lappeenrantaa kuin palkkaa tai kompensaatiota häirintään osallistuvuudestaan saaden. Kuvasta voi huomioida, että kesken on juuri ollut Kanban-tyyppisten verkkopalveluiden seulonta. Kolakin oli löytänyt itsensä maasta lojumasta (aiemman asuinpaikaan piha-aluetta), vaikkei ollut edes tuullut, eikä se ollut koskaan aiemmin tuolla lailla maassa lojunut kenenkään jäljiltä. Kolahan on mm. eräs niistä välineistä, joita tietty omakotitalo-alueen naapuri pyrki, saamansa ohjeistuksen mukaan, pitämään ärsyttävästi esillä, jotta sitä voisi kytkeä yhteen muuhun primingsignaaleja tuottavaan.


Kitchentime on logossa olevan puukon symbolin ja internet-ikoninsa K-kirjaimen vuoksi helpohko keino suggestoida Sanna K -nimisen henkilön suuntaan, jonka kanssa itsellä on ollut illanviettoyleisön nähden ns. vehtaamista eli käsien hapuilua pitkin kehoja yms. Häiritsijät tietävät tämän, koska tuolloin paikalla olleet ovat eräitä “originaaleja häiritsijöitä”). Puukko on tässä eräänlainen slangisana. Kuvasta voi nähdä, että juuri on ollut meneillään keittiö- ja sisustustavaroiden hakemista, mikä jo sinänsä on eräänlainen houkutin häiritsijälle, sillä siitä saa aika suoran viittauksen samaisessa illanvietossa olleeseen Anssi Kippoon, jota itseen kohdistuvassa häirinnässä on monesti hyödynnetty viittauksien ja suggestoinnin avulla (ollut myös aikoinaan samalla luokalla yläasteella, ollut ystävä omille entisille ystäville ja tietenkin myös kippo-sana toimii hänen musiikkistudionsakin vuoksi mieleenpainuvuuksia vahvistavana tekijänä).

Tom Cruisen tähdittämän Vanilla Sky -elokuvan loppukohtauksessa lausutaan “open your eyes” vakuuttamaan katsojalle, että hyppääminen talon katolta todellakin päätti kryounen (päähenkilö on ollut unessa 150 vuotta). Itselle heräämisen ideaan on mm. ajoitetun häirinnän kautta tultu ryppäyttäneeksi monia erilaisia, mutta melko samankaltaisia heräämis-tapahtumia, useimmiten viittauksella virtuaalitodellisuudessa elämiseen tai vääriin luuloihin siitä, miten maailma todella toimii. Voi olettaa, että katseltua YouTubesta videota, jossa puhujalla on päällään Wake Up -tekstinen t-paita ja eräässä näkyvässä julisteessa on suu auki -huutoa, että siinä on taas ohjelmoitu netin katkaistuminen tiettyyn kohtaan videon katselua - jottei kenenkään tarvitsisi nähdä sitä vaivaa, että pitäisi erikseen seurata, kun kohdehenkilö katsoo jotain videota. Huuto viittaa tässä toiseen ideoiden ryppääseen, joista eräs idea ilmentyy Vanilla Sky -elokuvassa: päähenkilö huutaa support-henkilöä selkounimaiseen todellisuuteensa.



corvette, vette, vetisyys, palavuus, korventaa, oventaa, korvantaa..

Omia muutaman kuukauden kerrostaloasumisen aikana huomioituja häirinnän ääniosuuksia: vasarointi, veden laskeminen, rysäytykset, ropina, ovien paiskominen, huutaminen, kinastelu, tööttäily, piip-piip-piip -peruutukset, koputtelu, lorottaminen, WC:n vetäminen, lämpöpattereiden kolkuttaminen, liesihormin kautta mökyäminen, liioitellut äännähdykset ym.“ (muutin paremmasta asunnosta halvempaan näppärien etäisyyksien vuoksi, mutta onhan tämä kyllä melkoinen helvetti)

Jos häirinnällä vaikuttamisen tavoitteena ei ole kovin kummoinen primingsignaalien hyödyntäminen, voi noiden käytössä olla ideana, että häiritsijä pyrkii kytkemään tuottamiinsa ääniin assosiaatioita siten, että aiempien häirintöjen aikaiset mietteet verkottuvat viimeisimmän teon herättelemien mietteiden kanssa, jolloin myöhemmin on helpompaa herätellä rypäs sellaisia mielestä esiin yhdellä kertaa.

Yksinkertaisimmillaan kyse on siis kohdeyksilölle mielekkään, tärkeän ja hyödyllisen ajateltavan turmelluttamisesta. Esim. itselle mielekästä ajateltavaa, käsiteltävää tai ainakin luettavaa olisivat: verkottuneisuus, taulukot, matriisit, tekoäly, Android, Java, ohjelmointi, LUT-yliopisto, viestintä, piirrosmerkit, kaaviot, tekstin prosessointi, kuva-analyysi, datatiede ym.

Näiden ajateltavuutta häirintä pyrkisi korvaamaan muistijälkiä tuottavalla havaintohötöllä mm. aiheista: huutaminen, kännisyys, rahavarat, jakautuneisuus, mielisairaus, likaisuus, törkeys ym. Muistiinjäävyyttä ja dominoivuutta varmisteltaisiin kytkien häirintätilanteita adrenaalipitoisiin tuntemuksiin, joilla olisi liityntöjä mm. aiempiin hyvällä tapaa mieltä kiihdyttäneisiin muistoihin ja häirinnän aikaisiin päätelaitteiden epätoimivuuksiin/-luotettavuuksiin.

Kun häiritsijällä/-öillä ei ole paljoa aikaa reagointiin ja miettimiseen, kohdehenkilön tehdessä ennalta aavistamattomia siirtymiä netissä asioidessaan, mahdollistuu tuolloin häiritsijöiden ajatusmaailman jäljille pääsy, sillä nopeasti miettiessään he sortuvat huolimattomuuksiin ja yksinkertaisuuksiin (esimerkit aitoja, syyskuulta 2017).

Sillä ei ole erityisempää merkitystä, onko nettiyhteys ollut suojattu eli HTTPS-protokollainen tai onko WiFi-yhteys salattu, jos tietovuoto tapahtuu jo ennen salausprosessia. Tuolloin siinä voi, tekotavasta riippuen, päästä ulkopuolisten tietoon kaikki tieto hiirenliikkeistä kovalevyn lukupään levysektoreilla liikkumisiin. Voi myös olettaa, että kyse voi mitä todennäköisimmin olla usean henkilön yhteistyössä suorittamasta häirinnällä vaikuttamisesta, missä toimintaa on pohjusteltu selvittämällä ja automatisoimalla tietoturva-aukkojen hyödyntämistä sellaisen käytettävyyden muotoon, missä etätarkkailijalla on "kojelaudassaan” reaaliaikaiset tiedot mm. tarkkailtavan monitorin/päätelaitteen näkymästä, ennusteet seuraavista siirtymistä laitteiden/sovelluksien/verkkosivujen välillä, audiotallenteet soitetuista puheluista ja assosiaatiokartta aiemmin aiheutettujen häirintöjen vaikutuksen tilasta.

Esim 1. Hätkähdyttävät tietoturvaongelmat tapaavat omissa häiritsijöissäni olla ikisuosikkeja, sillä niiden aikainen häirintä pitää heidän näkemyksiensä mukaan minussa yllä tuntemuksia, että en edelleenkään olisi tietoturvallisessa mielessä suojassa, enkä ilmitulevien ongelmien (laiteviat, standardiviat, tuotantoviat ym.) määrästä päätellen ihan piankaan.

Cloudflare -bugi (satojen tuhansien käyttäjien tietoa julkisesti saatavana, arstechnica.com)

4G/5G -tietoturvaongelmat (”allows cybercriminals to hijack mobile data”, darkdreading.com)

Esim 2. Suoraan minuuteen viittaavien asioiden kohdalla on ilmeisen houkuttelevaa tuottaa häirintää, sillä olettamuksena lienee se, että se sotkee minäkäsitystä tjs.

“Poliisihallitus haluaa partioille MP5-konepistoolit” (nimikirjaimeni ovat MPS, yle.fi)

Mashable.com (internetsivun ikonissa m-kirjain, ymmärrettävissä vain tietämällä aiemmasta häirinnästä)

Esim 3. Häiritsijöilläni on tapana aiheuttaa netin katkoontumista ym. stressaavaa samoihin aikoihin, kun tulen havainnoineeksi uutisista jotain, missä esiintyy tuhoisuutta, kuolemaa yms. ja missä jokin olennainen sana assosioituu johonkin tuntemaansa/tietämäänsä ihmiseen (esim. IRC-nimimerkkiin), missä ideana lienee adrenaalipitoisten tuntemuksien tyrehdyttäminen itsehillintään pakottamisen kautta.

Aleksandrian junaonnettomuus (rt.com)

“kriminalisoidaan terrorismin itseopiskelu” (linkki Liberaalimafian Facebook-sivuilla, mtv3.fi)

Puerto Ricon hurrikaanissa rikkoutuneet sisätilat (sfgate.com)

Esim 4. Entisiin tuttaviin päin suggestoiminen on paljastavaa myös siinä mielessä, että toisinaan sitä kautta selviää, kuka on vuotanut häiritsijöiden käyttöön mitäkin tietoa.

Hernesniemi (nimi Saku Tuominiemen tweetissä, ollen myös aiemman opiskeluasunnon vieressä asuneen luokkalaisen sukunimi)

Esim 5. Tietynkaltaiset visuaalisesti kuviteltavat asiat ovat häiritsijöiden ikisuosikkeja ja niiden mieleen tuppautuvuutta pyritään varmistelemaan monessa eri tilanneyhteydessä.

“All Bright!” (avointampere.fi, valoisuus, kirkkaus, valkoinen, budhismi, valaiseminen, Alan Wake)

Onnibussin aikataulut (kassi, pussi, kuljetus, siirtäminen)

Wau.fi (tekstilaatikoiden keltainen yläreuna, House of Fraserin internetikonin purppurainen alareuna)

LATO (latotools.fi, pinominen, latominen, päällekkäisyys, kolmio logossa)

Taloon.com (talo, house, building)

etarkkailija.fi (kiikarit, tähyily, tarkkailu, kyyläys, fronttaus)

korvan osien nimiä (alasin, vasara, simpukka)

Esim 6. Kaikenlainen kiihottavaan ja kiihdyttävään viittaava on sellaista havainnoitavaa, joiden aikaisesti on ilmeisen houkuttelevaa tuottaa hiukan häirintää siihen teoriaan nojautuen, että häirinnän aikaiset häirinnän kohteet ja niistä juontuvat jatkoajatukset tulevat sillä tapaa herkistyneeksi, että niitä havaitsee entistä helpommin ympäristöstään ja lisäksi ne uuttavat alitajuisia ajatuksia tiettyjen sääntöjen mukaisesti (primingsignaalit).

punaviinilasin tilaus (stockmann.com)

iceber.gs (Berg on käydyn iltalukion itseä ärsyttäneen rehtorin sukunimi, ICEfaces on JSF-ohjelmistokehys ym.)

polyamorisuus Aamu-TV:stä (areena.fi)

hootsuite (lisättäessä feediä #vihreät, huuto, vihreys, pukuisuus)

Esim 7. Jos ei muuten ehkä meinaisi tulla sukulaisia mieleen, niin hiukan häirintää havainnointitilanteeseen tuomalla annetaan ikään kuin sykäys hakea mielestä esiin oivallus siitä, mitähän häiritsijä tässä tarkoittaa olevan tarkoitus hoksata.

S6 (es-si)

Esim 8. Kaikenlainen fiksu ja älykäs tapaa olla itselle sellaista, mihin häirinnällä halutaan ajattelua estävästi puuttua, sekä johdatella ajatuksia tiettyjen samojen henkilöiden suuntaan, joiden palkkalistoilla häiritsijät lähestulkoon ovat (entisiä ex-ystäviä, tietyt BI-yritykset ym.)

Aalto Media Factory

Neurohacker.com

“Brain is trying to hijack every decision you make” (businessinsider.com)

smartwhere.com (beacon-markkinointia, footerissa Vine Street)

Rover Rangerin kojelauta ym. kuvia (businessinsider.com)

selailtu omia Facebook-ryhmiä (Teemu Arinan Quantified Self & Biohackinging kohdalla)

msg.ai (viestintäbottien haeskelua, Tom Taylor -esimerkin kohdalla)

NLP- ja NLU välineitä Javalle (tekstianalyysiä)

LUTES (entrepreunership society Lappeenrannassa)

AITools.net (tekoälyteema)

lambda expressions (ohjeita Javalle)

“Uudistuva teknologiateollisuus, avain Suomen menestykseen”-julkaisu

Stetho (Facebookin tarjoama työkalu Android-debuggaukseen)

johnny-five.io

Polar M600 (elisa.fi)

Arilyn (AR-sovellus Androidille)




Tullessani netissä tietoiseksi, että Megan Rain on pornonäyttelijän nimi, soitetaan Rainmaker-yrityksestä, kuten aina muulloinkin, kun halutaan kytkeytyä nimellä johonkin meneillään olevaan asiaan. Ts. Rainmaker-yrityksessä työskentelee niitä, jotka ovat tietoisia kohdennetun tietokoneen käytön vakoilun mahdollisuudesta työroolin ulkopuolisia tarkoituksia varten.