Ei ihmisten aina tarvitse olla ns. kuvassa mukana, jotta jokin tuntuu ärsyttävältä, sillä mieli pystyy selittämään tapahtumien kulkuja siten, että tulee ymmärretyksi mitä on tehty, minkä vuoksi, kuka todennäköisemmin on osallistunut yms. Oheiset valokuvat vuosilta 2015 ja 2016.


Häiritsijä voi pyrkiä toimimaan yhdistävänä tekijänä kahdelle eri asialle, koska sellainen tehostaa mieleen jäävyyttä (esim. kerrostalossa yksittäinen kolautus yhdistää sekä solujen välisen signaloinnin, että markkinoinnin ideoita).