Ihmisille tapaa kehittyä omanlaisiaan käsityksiä siitä mikä kulloisessakin oikeusjärjestelmässä on vikana tai minkälaisia asioita se ei pysty käsittelemään siten kuin moni kollektiivisesti kokee haluavansa. Viestintä- ja informaatioteknologia avusteisesti tavalliset kansalaiset pystyisivät luomaan (ja saattavat olla jo luoneet) oman rangaistusjärjestelmänsä, jos he kokevat, että virallinen asioiden hoitotapa ei tuota sellaisia tuloksia kuin he haluavat.

“Suuren valtion tai yhteiskunnan saattaminen tasapainoon yleisten lakien avulla on niin vaikeaa, ettei kukaan ihminen, olivatpa hänen lahjansa sitten kuinka suuria tahansa, kykene siihen pelkän järjen ja pohdinnan voimalla. Tämä saavutus edellyttää monien ihmisten arvostelukyvyn yhteenliittymistä: kokemuksen on ohjattava tätä ponnistusta, joka voi toteutua vain ajan myötä. Vastoinkäymisten tunteen täytyy ohjata heitä korjaamaan virheensä, joita he väistämättä ensi yrityksissään ja kokeiluissaan tekevät.” (David Humen kirjoituksesta “Taitojen ja tieteiden synnystä ja kehityksestä” suomenkieliseksi toimitetussa kirjassa “Mitä on valistus?”)

Käyttämällä pelkästään hyvin yksinkertaista psykologian perusteisiin liittyvää sääntöä ja tietojärjestelmäavusteista tietojen ylöskirjaamista, sekä optionaalista GPS-paikannusta, voidaan määrittää perusta mobiilikäyttöiselle rangaistusjärjestelmälle, jota lapsikin osaa käyttää.

Olennainen psykologinen lainalaisuus tässä järjestelmässä on se, että saattamalla tietty yksilö näkemään kaksi NLP-teorioiden mukaisesti ankkuroitua asiaa (tarkoittaisi ehdollistamista pavlovmaisessa teoriakehyksessä) havainnoitavaksi samoihin aikoihin, voidaan yksilön mieleen kehittyvään ankkureiden välisiin yhteyksien verkkoon liittää uusi ankkuri. Ankkuroinnin idea piilee siinä, että alitajuisestikin aktivoituessaan, ne aktivoivat samalla suuren osan tietynlaisten ankkureiden verkosta, mikä taasen aiheuttaa samankaltaista aktivoitumista kuin mielen skeemojen kohdalla: “kun skeema aktivoituu, kaikissa alasysteemeissä aktivoituvat myös vastaavat reaktiot, kuten merkitykseen liittyvät tunteet, käyttäytyminen, fysiologiset reaktiot ja motivaatio” (Wikipediasta).

Järjestelmään sisältyy “tehtäväkortteja”, jotka saapuvat rankaisemiseen osallistuneen henkilön älypuhelimeen, hänen haettuaan sellaisen esille älypuhelimeensa asennettuun sovellukseen. Tehtävän suorittaja saa melko vapaasti suorittaa tehtävän, kunhan vain tietyt asiat tehdään kohdehenkilön havainnoitavaksi.

Tämä mobiilisovellus mahdollistaa varsin vähän interaktiivisuutta sen vuoksi, että sitä olisi mahdollisimman helppoa ja erheetöntä käyttää. Mobiilisovelluksen käyttöön liittyy seuraavanlaisia käyttötapauksia: tehtävien haku (verkossa oleva palvelin vastaa tehtävien jakelusta ja tietojen ylöskirjaamisesta), tehtävän valitseminen lukitsemalla se tehtäväksi, toisen henkilön suorittaman tehtävän suorittamisen vahvistaminen ja oman tehtäväsuorituksen suorittamisesta ilmoittaminen. Lisäksi voidaan raportoida sanallisesti jotain ekstraa. He, joilla on suuremmat käyttöoikeudet järjestelmään, voivat tehdä paljon muutakin, kuten suunnitella tehtävien sarjoja, joiden suorittajiksi voivat päästä vain ne mobiilisovelluksen asentaneet, joiden GPS-pohjainen sijainti on sopivanlainen.

Rangaistusjärjestelmän käyttäjänä ollakseen ja sen käyttäjänä pysyäkseen täytyy täyttää vähintään kaksi ehtoa: a) mobiilisovellus täytyy olla asennettuna ja b) ei saa kieltäytyä tehtävistä. Tietynlaiset tehtävät tulevat vain sellaisille, joiden uniikit profiilitiedot sopivat, uskottavasti, suoritettavaksi tarkoitettuihin tehtäviin.

Järjestelmä on kehitetty sellaiseksi, että vaikka joku käyttäjä jäisi konkreettisesti kiinni tällaisen mobiilisovelluksen käyttämisestä, ei käyttäjä voisi mitenkään paljastaa missä on se palvelin, josta varsinaiset tehtäväkortit tulevat ja kuka sitä ylläpitää. Tämän vaatimuksen tyydyttämiseksi on useita erilaisia vaihtoehtoja. Eräs yksinkertainen suojaustekniikka on sellainen, jossa mobiilisovellus hakee varsinaisen, senkertaisen tehtäväpalvelimen osoitteen joltain tietyltä satunnaiselta palvelimelta ja vasta sitten ottaa yhteyden varsinaiseen palvelimeen sen tiedon perusteella, mitä edellinen palvelin kertoi. Suojausmekanismin vuoksi rankaisijoita voi mennä ja tulla ilman, että olisi niin suurta pelkoa siitä, että he voisivat möläyttää jotain väärää.

Järjestelmää voi täydentää siten, että rangaistuksen kohteena olevan yksikön GPS-pohjainen sijainti välittyy reaaliajassa tehtäväpalvelimelle, mikä tekee tehtäväkorttien automaattisesta muodostamisesta helpompaa. Helpompaa kahdesta syystä: 1) Maanmittauslaitoksen tietokannoista saa ajantasaista tietoa kohteen kulloisestakin ympäristöstä ja 2) erikseen tehtävällä joukkouttamiseen (eng. crowdsourcing) perustuvalla ympäristötiedon keräämisellä on saatu täydennettyä Maanmittauslaitoksen tietoja (esim. missä jokin lava auto tulee sijaitsemaan seuraavan viikon ajan). Toki tietoa voi hakea käytettäväksi myös monista ulkoisista tietokannoista ja järjestelmistä (esim. Ilmatieteen laitokselta tai Destialta), avoimista tai sopivin oikeuksin myös suljetuista sellaisista.

Tätä voi ajatella sosiaalisena pelinä, johon voisi järjestelmää edelleen kehittämällä luoda pisteytyssysteemin, mikä hyödyttäisi erityisesti tietynlaisissa avainasemissa olevien henkilöiden sosiaalisen aseman parantamista (ainakin tämän sosiaalisen verkoston rajoissa, ehkä laajemminkin).

Ankkureina tässä järjestelmässä käytettäisiin usein arkkityyppien edustajia, mutta myös muuta helposti mieleen jäävää. Havainnoiduksi tulemiseen vaikuttaa mm. erottuvuus ympäristöstä, joka voi olla myös ajallista erottuvuutta (samantapaisen asian edustaja kuin pitkä aika sitten), ja rangaistuksen kohteen katseen ohjaaminen.

Kognitiivinen kuormitus tähän rangaistusjärjestelmään osallistuvan kannalta on erittäin vähäistä. Lähinnä sellaisessa tapauksessa, jossa tehtävän suorittaja joutuu tekemään jotain sellaista, jonka toteuttaminen vaatii tekemään jotain pervoa tai muuta tavallisuudesta poikkeavaa, voi jonkinlaista ylimääräistä jännitystä ilmetä.

Jos oletetaan, että järjestelmän ideaan sisältyisi myös jonkinlainen kyseisen sosiaalisen verkoston sisäinen eettinen koodisto, siihen täytyisi sisältyä sääntö, jonka mukaan rangaistustehtävien ankkureina ei saisi käyttää mitään sellaista, joka ylittäisi rangaistavan henkilön omat (todelliset tai väitetyt) aiemmat teot. Lisäksi, jos tehtävässä sanotaan, että “näytä ***”, niin se tarkoittaisi silloin sitä, että jokainen tämän rangaistusjärjestelmän käyttöön osallistuva hyväksyy sen eivätkä koe sen vähentävän heidän henkilökohtaista arvoaan. Luonnollisesti jossain on oltava nähtävissä koko muodostettu ankkureiden verkosto (jokin Internet sivu).

Tällaiseen varsin anonyymiin järjestelmään voi herkästi jäädä sellainen valuvika, että siihen tietoa syöttävät tahot (havainnoista raportoijat) voivat esittää havaintonaan jotain sellaista, jota ei koskaan tapahtunut. Jos rankaisemisideoiksikin hyväksyttäisiin melkeinpä mitä vain, tekisi se koko järjestelmästä pelkän hupivälineen. Mikä ei sinänsä olisi kovin yllättävää.


Julkaistu alunperin teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta".