Ihmiset ovat kautta aikain halunneet vaikuttaa omiin tai kyseisen ajan sosiaalisen verkoston määritelmän mukaisen ryhmän etuihin, mutta eivät kovin mielellään ryhdy sellaiseen, joka vaatii esim. miekan käyttöä uhkailu- tai surmaamistarkoituksessa, sillä siinähän voi tulla itseen esim. viilto tai naarmu, minkä vuoksi on ollut perusteltua kehittää keinoja, joilla voi vaikuttaa muiden ihmisten ajatteluun mahdollisimman luotettavia metodeita käyttäen. Ajateltakoon tässä sellaisia metodeita, jotka eivät perustu (niinkään) esim. hyvään argumentaatiotaitoon tai retoriseen taituruuteen, vaan sellaisten mielteiden aktivoimiseen, jotka kapeahkon aikaikkunan rajoissa havaituksi tai ajatelluiksi tullessaan aiheuttavat yhdessä jonkin tietyn muun mielteen aktivoitumisen, mikä taasen voi räväyttää esiin kokonaisen ajatuskokonaisuuden. Vaihtoehtoisesti vaikutus voi olla ei pelkästään ajattelua tietyiltä osin tyrehdyttävä, vaan elimistön homeostaasista tilaa pahemman kerran hetkauttava, minkä aistii sekä mielenrauhan jonkin kestoisena järkkymisenä, ajattelun laaja alaisena hidastumisena, hiilihydraatin kaipuuna, levottomuutena, ihoreaktioina ja muina ns. stressireaktioina, joista osa voi ilmetä vasta esim. tuntien viiveen jälkeen, eikä jonkinlainen kroonistuminenkaan aivan mahdotonta ole.

Ennen tietokoneellistumisen aikaa ei todennäköisesti ollut kovin helppoa tunnistaa samojen metodien jatkuvasta käytöstä seuraavaa kohdeyksilön tai ryhmän ajattelutaipumusten, mahdollisten stressireaktioiden ja monenlaisten persoonan ja käytöksenpiirteiden muutoksia, sillä kertyvien huomioiden ja niistä tehtyjen päätelmien määrän ylittäessä kulloisenkin vuosisadan tai vuosikymmenen aikana käytössä olleiden ylöskirjaamisvälineiden helpon käsiteltävyyden rajat, oli hyväksyttävä myös inhimillisen ajattelun rajat. Täten, voidaan sanoa, että “vasta äskettäin” on alkanut käymään helpommaksi tunnistaa näiden metodeiden käytöstä johdettavia tilastollisia ilmiöitä ja varsinkin, suorittaa kertyneeseen havaintoaineistoon pohjautuvia analyysejä, suorana hyötyä ollen metodien hienosäätämisen helpottaminen. Tosiasiassa, nykyaikana ollaan hyvin lähellä sitä, että ihmisten ajatuksiin vaikuttavien metodien hienosäätö, kalibrointi, konfigurointi ja käytön ajoituksen optimoiminen voidaan jättää lähes täysin itseoppivien koneiden suoritettavaksi.

Jonkun tai jonkin on kuitenkin oltava se, joka vie mielteitä herättävät asiat kohdeyksilön tai ryhmän tykö, sillä vaikka välillisesti on jossain määrin mahdollista lukea muista ihmisistä mitä he ovat kokeneet jossain muualla ja mitä he ovat havainnoineet, on käytännöllisempää ja tavoitteiden kannalta varmatoimisempaa viedä havaittavaksi tarkoitettu asia suoraan kohteen itsensä luo. Tästä päästäänkin siihen, kuinka muiden ihmisten ajatteluun vaikuttamisesta tulee eräänlainen peli, joka joukkoistaa ihmisiä eli saa heidät toimimaan yhdessä erilaisten päämäärien saavuttamiseksi. Jos on kykeneväinen lukemaan muista ihmisistä, ovatko he (juuri tällä tavoin) osallisena jonkin päämäärän saavuttamisen tukemisessa, tulee huomaamaan, että nämä ihmisjoukot eivät minkään välttämättömyyden vuoksi ole homogeenisiä eli tässä esim. samanmielisiä, samanaatteellisia tai samannäköisiä.

Monen käytettävissä olevan metodin perusidea on niin yksinkertainen, että kun niiden laajamittaista käyttöä havainnollistetaan tietokonesimulaation avulla, pystyy ala-asteikäinenkin nappaamaan ideasta kiinni ja ymmärtämään, kuinka hänen tekonsa voivat jättää kohdeyksilön mieleen sellaisia jälkiä, että niillä on korkea todennäköisyys vaikuttaa kohdeyksilön tulevaan käytökseen ennustettavalla tavalla. Osallistutettujen kirjon ollessa laaja, käytettävien metodien joukkoon valikoituu sellaista, joka mahdollistaa varsin yhtäläiset osallistumisen ja ymmärtämisen mahdollisuudet, mikä tarkoittaa käytännössä yksinkertaisellekin mielelle sopivien metodien ottamista mukaan ja joiden käyttöä voi luonnehtia runnovaksi. Toki, joukkoistettujen ja osallistumisen mahdollisuuden saaneiden kesken esiintyy jonkinlaista itseorganisoitumista, mikä kumpuaa osittain esim. siitä, että vähän hölmömmätkin alkavat jossain vaiheessa ymmärtää, että runnovalla otteella voi saavuttaa vain sen ja sen verran, mutta yhdistettynä hienovaraisempaan toimintaan, runnovuudesta tulee yksi monista pelin olennaisista elementeistä, joita ilman peliä ei voi pelata, mutta joka ei kuitenkaan ole pääosassa näinkin voidaan hälventää ja poisselittää runnovan otteen monen ihmisen luonteenpiirteille sopimattomuutta.


Julkaistu alunperin teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta".

Suomi on niin pieni maa, että on ihan ok epäillä, että mm. Mikael Jungner, Jari Sarasvuo, Mikko Hyppönen ja Marko “katso, heitän hassua vitsiä pakastekalkkunoista ja romaaneista” Forss ovat eräitä niistä, jotka kuuluvat toisaalla muihin sosiaalisiin underground-ryhmiin, joilla on luvaton read-/write-oikeus tietokoneelleni. Tämä pääteltynä mm. heidän ajoittamistaan tweeteistä (seuraan tai olen seurannut heitä Twitterissä) ja siitä kuinka valitettavan hyvin ne sopivat yhteen kyseisen päiväisiin häirintöihin. Tunnettuudessa on ilmeisesti se perusongelma, että suosiota on saatava lisää ja sitä on ylläpidettävä.