Aamulehdestä sen vuoden 2004 paikkeilla luin, kuinka pienehkössä, kuvattomassa uutisjutussa yksilöitiin joku ulkopaikkakuntalaisille tuntemattomaksi jäänyt toisinajattelija suunnilleen sanoilla “eräs kaupungilla hyvin tiedetty henkilö”, kohteena olleen henkilön jäädessä uutisessa jonkinlaisen hörhön rooliin. Tämä oli sen vuoksi mieleen jäävä tapaus, että tuollainen rajaaminen on ehkä niitä helpoimmin vältettäviä virheitä, joita uutistoimittajan voi olettaa siivoavan tekstistään pois, jos hän haluaa pitää yllä uutisten uutismaista luonnetta.

Asia palautui mieleeni vuosia myöhemmin, luettuani Kauppalehden sivuilta vainoamisen käsitteen ylösnostamisesta (oikeudenkäyntiasioita). Vainoamisenhan voi ajatella tarkoittavan siltä osin samaa piinaamisen käsitteen kanssa, että kumpikaan niistä ei ota kantaa tekijän motiiveihin, vaan niitä käytetään tekoja kuvailevissa virkkeissä. Piinaamisen eroavuus vainoamisesta riippuisi paljolti siitä, miten niitä on oppinut käyttämään: joku voi ajatella piinaamisen olevan enemmän “hermoille käyvää” kuin vainoamisen ja joku toinen ei ehkä ole edes kuullutkaan sanasta ‘piinaaminen’, eikä hetken makustelunkaan jälkeen koe tunnistavansa sitä.

Koska määrite vainoaminen ei siis ota kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, mikä on empiirisesti havaittavissa tapahtuvan tai osoitettavissa tapahtuneen, sitä voidaan käyttää tietynlaisten Wittgensteinin kuvailemien kielipelien osana, jotka on valjastettu sosiaalisten pelien tarpeisiin. Koska vainoamisella yleensä on tietty “negatiivinen kaiku”, on tietyissä sosiaalisissa peleissä kätevää saada aikaiseksi tilanne, jossa saadaan yleisö pitämään jotain henkilönä vainoajana, vaikka itse asiassa juuri hän olisi se, jota varsinaisesti vainotaan.

Vainoamiseksihan voidaan määritellä esim. se, että joku esittää riittävän monta kertaa todistamattomaksi esitetyn väitteen tai vahvan epäilyksensä siitä, että joku tietty henkilö/taho aiheuttaa tahallaan jonkinlaista haittaa väitteen esittäjää kohtaan.

Todistettavuudeltaan vajaaksi jääneiden väitteiden esittäminen ei sinänsä tarkoita sitä, että väittäjä olisi väärässä, mutta yleisen konsensuksen mukaan koetaan, että yhteiskuntarauhaa häiritsee liikaa, jos voidaan liian vapaasti esittää “liian tarkasti kohdistettuja väittämiä”, joilla on mainetta ja kunniaa vaurioittava vaikutus. Se on tavallaan hyväkin asia, mutta ongelmaksi muodostuu se, että esim. tilanteessa, jossa esim. naapuri hyödyntää teknisen valvonnan keinoja salatarkkailuun (esim. audiovisuaalinen tarkkailu ja verkkoliikenteen monitorointiin (pätevän verkkoasentajan avustuksella) toista naapuria kohtaan, niin tämä toinen naapuri voi ihan vapaasti olla vuorenvarma, että asia on juuri näin ja olla oikeassa esim. 99 kertaa 100:sta tai 999 kertaa 1000:sta tai 9999 kertaa 10000:sta, mutta hän ei pysty todistamaan sitä.

Koska tapahtumien todistettavuuden ongelma on hyvin sellaisten ihmisten tiedossa, jotka hyödyntävät esim. teknisen valvonnan ja kontrolloinnin keinoja, muodostuu ongelmaksi se, että ei enää arvosteta hyvää peliä, vaan teknistä kontrollointia toteuttavat alkavat harrastamaan pelkkää leikkimistä. Esim. ajetaan autolla jakohihna kirskuen kohteen talon ohi sadannen kerran, painetaan älypuhelimesta yhtä näppäintä ja aiheutetaan kohteen tietokoneeseen Blue Screen of Death -tyyppinen virhetilanne, joka näennäisesti vaikuttaa aiheutuneen crcdisk.sys -virheestä (assosiaatiot: jakohihna, crc, kirskunta, öljyäminen..).

Todistettavuuden kannalta ei sinänsä olisi varsinaisesti varmaa, että aiheuttaja olisi juuri tuo kyseisen auton omistaja - ellei hän sitten muilla tavoin ole osoittanut, että juuri niin on - vaikka ajoitus olisi täsmännyt jokaisen sadan aiemman kerran ilman yhtään poikkeusta. Voisihan olla kolmaskin henkilö, joka haluaisi aiheuttaa selkkauksen näiden kahden tahon välille. Käytännössä tapaa kuitenkin olla niin, että se joka usean erityylistä häirintää kohtaa, pystyy intuitiivisesti päätymään juuri oikeisiin näkemyksiin ja arvioihin haitan aiheuttajista, mutta näiden intuitioiden rationalisoiminen sanalliseen muotoon on sitten oma tehtävänsä.

Asiaa voi ajatella myös pelinä sillä tapaa, että se joka ensiksi syyttää jotain toista vainoamisesta, häviää pelin, koska hän tulee tehneeksi eräänlaisen sosiaalisen itsemurhan - hän tavallaan myöntää tai tulee antaneeksi ymmärtää, että hänelle ei ole soveltuvaa sosiaalista turvaverkkoa käytössään lopettaakseen vainoamisen käyttämällä esim. jonkinlaista “hienovaraista vivutusta” eli esim. tuttavaa, joka työskentelisi tietyssä uutistoimituksessa ja voisi täten toimia eräänlaisena agenttina (esim. myrkyttämässä jääkaapissa olevia eväsleipiä).


Julkaistu alunperin teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta".