Joitakin säännönmukaisuuksia, kaavamaisuuksia ja templaatteja ei opi koskaan sillä tavoin, että “on vain elämässä mukana”, vaan on annettava itselleen muutaman pohdiskelevan kierroksen verran aikaa todella ymmärtää sellaisia. Esim. Sudoku-pelin läpipeluu nopeutuu ajallisesti useiden satojen prosenttien edestä, kun hoksaa, miten siinä pelissä olevia numeroita pitää tarkastella, jotta osaa nähdä miten pelissä pääsee eteenpäin, mutta tätä hoksausta ei edesauta juuri minkään vertaa se, että esim. silmäilee maisemia, kuljeskelee kaduilla, keskustelee jonkin ihmisen kanssa tai katsoo netti-tv:tä. Asia voidaan ilmaista niinkin, että vaikkei pelin perusideoiden opetteluun käytettävä aika vähäisinä harjoitteluineen vie kuin muutaman kymmentä minuuttia, ei niitä säännönmukaisuuksia, joiden mukaan peliä osaa jatkossa paremmin ja nopeammin hahmottaa tulisi koskaan käyttäneeksi muissa tilanteissa kuin tuon pelin äärellä, ellei olisi ensin opetellut niitä Sudokussa toimivia säännönmukaisuuksia. Niitä ei siis ole opeteltu koulussa, eivätkä ne tule ymmärretyksi sitä kautta, että näkee päivittäin sanomalehdessä taas uuden Sudoku-ruudukon (jonkun) täytettäväksi.

Voitaneen yleistää, että maailmassa on suuri joukko opeteltavissa olevia asioita, joita ei ymmärrä, eikä niitä varsinkaan tule soveltaneeksi jollain tietyllä samalla tavalla, jollei niiden opettelemiseen ja harjoitteluun ensin syvenny.

Joidenkin pelien ratkaisemiseen liittyvät säännönmukaisuudet eivät ole samalla tavalla tyystin loogiset kuin Sudokussa, mistä seuraa se, että niiden sääntöjen itselleen selkiytymisen nopeus on suhteessa siihen kuinka hyvä on oivaltamaan asioita intuitiivisesti. Tällaisia pelejä ovat monet suoranaiseen häirintään tarkoitetut pelit, joiden toimivuus häirinnän onnistumisen kannalta perustuu sellaisille havainnoille ja ajatuksille altistamiseen, joiden yhteisvaikutuksena häirinnän kohteelle aiheutuu mm. lisääntyvää glukoosinkulutusta, stressiä, immuunipuolustuksen kuormittumista, älyllisen kapasiteetin hetkellistä laskua, dopamiinivarantojen tarpeetonta kuluttamista (oletus) ja erityisesti tietynlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia mieleen.

Pelimäisen häirinnän kohteeksi valittu yksilö ei ehkä pitkän ajan kuluessakaan aivan täysin ymmärrä pelin säännönmukaisuuksia niin hyvin, että voisi selittää ne ymmärrettävästi jollekin toiselle, koska toimivuus perustuu pitkälti siihen, että ne ovat kustomoitu häirinnän kohteena olevan yksilön mieltä varten, eikä niitä voi selittää minkään lyhyen loogisuustäyteisen kerronnan avulla. Koska monenlaisia pelimäisessä häirinnässä käytettäviä säännönmukaisuuksia ym. ei opeteta missään koulussa millään asteella sellaisenaan, niiden aukiselittäminen itsepuolustustarkoituksissa jää häirittävän tehtäväksi, mikä ei välttämättä ole helppo tehtävä.

Joidenkin häirintään tarkoitettujen säännönmukaisuuksien, kaavamaisuuksien ja templaattien päätyminen opettelu- ja harjoitteluvaiheen kautta häirintäkäytössä hyödynnettäväksi luonnistuu sitä helpommin, mitä valmiimpi (mahdollisesti vasta aiotun) häirinnän kohde on pitämään niitä mielessään aktiivisena. Esim. jos on perehtynyt paljon esim. semanttisen tiedon verkkoihin, relaatiotietokantoihin, sanavalintoihin, esinekuvailuihin sanojen avulla, käsitekarttoihin, ovat ne muokanneet sitä, miten säilöö tietoa mielessään, miten löytää sieltä tietoa, millä tavoin erilaiset asiat ovat toistensa kaltaisia ja miten näitä suhteita, samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia kuvaillaan visuaalisesti.

Hyvin opeteltuihin säännönmukaisuuksiin, kaavamaisuuksiin ja templaatteihin perustuvat asiat “luikahtavat” syvälle tajuntaan ennen kuin tietoinen mieli ehtii rationalisoida havaittuja asioita. Tämä on ongelmallista, jos havainnot aiheuttavat yhdessä ajatusten kanssa fysiologisia reaktioita, mikä kuitenkin tapaa olla erityisenä tarkoituksena tietynlaisissa häirintään tarkoitetuissa peleissä. Tämä on sitä ongelmallisempaa, mitä heikommassa tilassa elimistö on havainnoille altistumisien hetkillä, varsinkin kun kyse ei ole siitä, että vaikutus jatkuisi vain sen aikaa, kun jokin havainto on tiedostettuna. Kyse on suurimmissa määrin siitä, minkälaisia neuronien aktivaatioiden aaltoja ja ristiinaktivointia havainnot ja ajatukset yhdessä saavat aikaan. Antihäirintää edustaisivat tässä esim. kirjat, joissa esiintyvät sanat ja mielikuvia herättävät symbolit on suunniteltu sellaisiksi, että niiden yhteisvaikutuksena päätyy hyvälle mielelle. Tietynlaisessa häirinnässä pyritään siihen, että muodostuvat tuntemukset olisivat pikemminkin musertavia.

Häirinnän kohteen kannalta häiritsevyyden tunne pysyy yllä sitä varmemmin, mitä onnistuneemmin toimintaan osallistujat varioivat esiin nostettujen havaintojen ja ajatuksien ryppäitä, sillä muutoin häirinnän kohteena olevan aivojen regulointi ja stabilointijärjestelmät tyynnyttävät hänen mielensä niin, ettei häirintä enää toimi.


Julkaistu alunperin teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta".