Wiredin Thread Level -blogissa julkaistiin taannoin kolmiosainen Anonymous ryhmästä kertova juttusarja. Artikkelin toisessa osassa mainittiin siitä, kuinka Anonymous-ryhmän keskuudessa esiintyi tietynlaista kahteen eri suuntaan repiväisyyttä, missä osa osallistujista koki tarpeelliseksi muistuttaa vakavoitumaanpäin olevia osallistujia siitä, että Anonymous ei ollut hyökkäyksissään moraalisella ristiretkellä (eng. moral crusading), vaan jekuttelemassa ja tekemässä kepposia.

Tätä lulz-kulttuuriksi luonnehdittavaa toimintaa (“we are doing it for the lulz”) ei esiinny pelkästään Anonymous-ryhmän toiminnassa, vaan samaa sukua olevaa LOL asennetta (eng. lots of laugh) voi nähdä esiintyvän missä tahansa virallisesti hyväksytyn kokeilun muodossa, jolloin ne näyttäytyvät aivan eri sävyssä kuin ne tavataan esittää. Tällaisia kokeiluja tässä voisivat olla yhteistuumin tehdyt lainmuutokset kuten Lex Karpela (LOL), pedagogiset kokeilut kuten yhden viivan tiputtaminen pois numeron seitsemän kirjoitusasusta (LOL), yhden ala-asteen kuudennen luokan oppilaiden jakaminen jonkin kokeiluluonteisen testin avulla kahteen eri ryhmään, jotka sitten yläasteella muodostavat A- ja B ryhmät, joista A-ryhmässä ovat paremmin testeissä pärjänneet (LOL).

IT-alalta löytyy runsaasti kokeiluluonteista toimintaa, jossa arviot esim. tietojärjestelmien stressinkestävyydestä tehdään aluksi suurpiirteisesti (LOL) ja sitten myöhemmin arvioidaan uudestaan (LOL) ja sitten myöhemmin lisätiedon kertyessä arvioidaan vielä kerran uudestaan (LOL), vaikka tietojärjestelmiä sinänsä onkin tehty jo kymmeniä vuosia (verrattain nuori toimiala, mutta silti monilta osin pitkälle kehittynyt).

Uutisten perusteella voisi ajatella, että esim. johtoasemissa olevat ihmiset ovat varsin asiallista porukkaa, mutta jos esim. heidän uudelleenjakomieltymyksistään liittyen Google+- , Facebook- ja Twitter-palveluissa jaettuihin linkkeihin voi jotain päätellä eli sieltä käsin, missä he paljastavat itsestään rennompia piirteitä, voidaan havaita, että heidän edelleenjakamissaan linkeissä on mukana aivan samat hassutukset kuin kenen tahansa muunkin (kuvitteellinen täsmäesimerkki: “usean auton ketjukolari ruuhkaisella tiellä: autoista muodostui sana LOL”).

Pedagogisissa kokeiluissa LOL-asenteen voisi ajatella esiintyvän erityisesti niissä kohdin, missä suunnitellaan toteutettavaksi tai ollaan jo viemässä läpi sellaisia kokeiluja, joiden toimivuudesta ei olla aivan varmoja. Vaikkei kukaan suunnittelutyöryhmässä tunnustaisi nauraneensa mielessään kuvittelemalleen tilanteella, jonka tietyt havaittavissa olleet epäkohdat saattaisivat toteutukseen vietäessä aiheuttaa, niin juuri se, että potentiaalisista epävarmuustekijöistä huolimatta kokeilua viedään eteenpäin, tekee siitä LOL-asenteisen. Erilaisista pedagogisista kokeiluista, joita historian varrella on tehty, löytää esimerkkejä esim. Karl Bruhnin kirjasta “1900 luvun pedagogisia virtauksia” (suom. Raili Malmberg, painos vuodelta 1968, josta seuraavassa kaksi erillistä katkelmaa):

Daltonsuunnitelmahan on selvä vastine Montessori menetelmälle, se on yritys yksilöllisen työskentelytavan toteuttamiseksi leikkikouluiän sivuuttaneiden lasten parissa. Eivät enää edes vain sellaiset käsitteet kuin “koulu” ja “läksyt” kelpaa käytettäviksi, vaan nyt puhutaan “laboratorioista” ja “sopimuksista”.“
"Peter Petersenin järjestelmä ja aatteet soveltuivat siihen kansankasvatusohjelmaan, jonka Adolf Hitler oli kaavaillut. Kolmikymmenluvun keskivaiheilla Petersen ilmeisesti hyvin vastahakoisesti, säilyttääkseen kouluaan liittyi natsismin kannattajiin; entisestä demokraatista tuli totalitäärisen yhteiskuntajärjestelmän kannattaja. Hänellä oli pian ilo nähdä, kuinka uusia Jena kouluja perustettiin kaikkialle Saksaan.”

Kun on kyse asiantuntijaroolissa toimivista ihmisistä, LOL-asenne ei ole niin selkeästi havaittavaa kuin Anonymous-ryhmän jekkuilussa ja keppostelussa, eikä se välttämättä olekaan jokaisessa tapauksessa läsnä, mutta jos riittävän suuret ulkoiset voimat (esim. erilaiset sidosryhmät ja suorituspaineet) ovat vaikuttamassa ja kokeilijoiden yhteiskunnallinen asema on riittävän vahva ja vakaa, LOL-asenteen esiintulevuuden todennäköisyys kasvaa huimasti. Vuoden 1995 Opettaja-lehden mukaan vielä seitsemänkymmentäluvun alkupuolella suomalaisten lasten vanhemmat pitivät opettajia auktoriteetteina, joita vanhempainillassa kohdatessa ei olisi tullut kuuloonkaan ohjeistaa tai kritisoida, mikä varmastikin teki erilaisten koko opetushenkilöstön hyväksymien kokeilujen aloittamisen helpommaksi (LOL).

Nykypäivänäkin voisi olla melkeinpä missä laajuudessa tahansa tapahtuvia pedagogisia kokeiluja, joille ei erityisemmin vanhempien lupia kysellä. Aina löytyy sellaisia kaupunkeja, joissa yhden tai useamman ala-asteen oppilaista suuri osa on jollain tavoin erilaisissa kokeiluissa mukana, muiden samaan ikäryhmään sijoittuvien opiskellessa normaalisti tai toisin. Tällaisia eroavaisuuksia voivat olla esim. oppituntien pitäminen 45 minuutin pätkissä yhdessä koulussa, oppiaineiden vaihtuessa siinä välissä, muissa kouluissa käytettäessä kahden tunnin mittaisia saman oppiaineen käsittelemisiä lyhyiden taukojen kera. Tällaisesta saa erittäin hyvää tilastodataa, josta voi johtaa erilaisia päätelmiä eri kokeilujen vaikutuksesta, suhteutettuna muuhun lasten ajankäyttöön ja kognitiivisiin taitoihin vaikuttaviin asioihin (esim. median kulutus, LOL) - pitkäaikaisseurannan tuloksia saataisiin vasta vuosien kuluttua.

Kokeilujen ei aina tarvitse idealtaan olla kulkeutunut “korkeimmalta taholta” alas asti johonkin opettajakuntaan, vaan päätökseen lähteä kokeilemaan esim. opettajien tehtävien kierrätystä (LOL), opintojaksojen perumista (LOL) jostain suuntautumisvaihtoehdosta tai vähentää palautteen antamista (LOL) tietyille oppilaille, on voinut olla osallisena vain pieni opetushenkilökuntaan kuuluvien ryhmä, yksikön johtajalle kerrottaessa vain se mikä hänen tarvitsee tietää.

Jos jonkin pienehkön koulun kuten jonkin lukion opetushenkilökunta, sihteereitä ja rehtoreita myöten muodostaa suhteellisen pienen tiimin, erilaisten kokeilujen suunnittelu ja toimeenpano voi käydä varsin ketterästi. Näille oppilailla ja opiskelijoilla tehtäville pienille kokeiluille ei välttämättä olisi Opetusministeriön siunausta. Tällaisia kokeiluja voisivat olla esim. kiusaamiseen puuttumattomuuden (LOL) vaikutus oppimismotivaatioon, mikä olisi opettajien itsensä kannalta huomattavasti heitä itseään (LOL) enemmän opettavaa kuin jos he olisivat heti puuttuneet kiusaamiseen. Opettajiin saattaa vuosien opetustoimen ohessa kertyä runsaasti halukkuutta saada omakohtaista selvyyttä siitä, miten joidenkin tiettyjen oppilaiden elämänkulkuun tai paljon myöhemmin elämässään tekemiin valintoihin vaikuttaa se, että he käyttävät opettaessaan joitain tietynlaisia mieleen jääviä esimerkkejä tai nasevia lausahduksia. Karkeasti ottaenhan ihmiseen vaikuttaa enemmän se, mitä hän oppii varhaislapsuudessa ja nuoruudessa kuin mitä hän oppii myöhemmin.


Julkaistu alunperin teoksessa "Valtakunta ajoittaisesta mielenrauhasta".