Osaamisten yhdistämisestä

Syitä sille, miksi joukko ihmisiä haluaisi muuntaa yhden ihmisen tietoisia käsityksiä omasta itsestään, sekä vahvistaa valikoituja alitajuisia vaikuttimia, on paljon. Ajateltakoon, että kyse ei olisi asiallisesta ja hyvään pyrkivästä terapiasta, vaan esim. pyrkimyksestä löytyy keinoja, miten aiheutetaan "psykologista haittaa" jollain systemaattisella tavalla, mitä voitaisiin sitten soveltaa lukuisilla eri tavoin.

Olennaista tällaisessa haitan tekemisessä on kerryttää tietoa kohteesta mahdollisimman laajasti ja kattavasti, mielellään ihan lapsuudesta asti ja kohteen kannalta erityisen merkittävien tapahtumien osalta. Kaikkea tietoa ei tarvitse kerätä, koska kuvaillussa tekniikassa on pitkälti kyse toiston kautta tapahtuvasta tiettyjen asioiden vahvistamisesta ja vastaavasti toisten asioiden vaimentamisesta.

Erityisesti sellaiset muistot ovat herkkiä muutoksien vaikutuksille, joita ei ole ajateltu pitkään aikaan, sillä niitä esille nostateltaessa menee aina hiukan aikaa ennen kuin muisto tulee tietoisuuteen "koko laajuudessaan". Jos tiedetään, mikä muistossa on ns. olennaista, voidaan nämä olennaisuudet liittää osaksi tietynlaista "assosiaatioklusteria", joka muodostaa eräänlaisen kilpailutilanteen aidon muiston kanssa, mistä ajan mittaan ja systemaattisesti suoritettuna aiheutuu aidon muiston näivettyminen ja se, että "synteettisen" muisto alkaa vaikuttaa voimakkaammin henkilön alitajuisiin päätöksiin.

Nämä synteettiset assosiaatioklusterit eivät ns. kertalaakista tee mitään erityistä, vaan niistä on rakennettava laajoja verkostoja ja tähän tarvitaan aina useiden ihmisten työpanosta. Olennaisia komponentteja tässä tekniikassa ovat:

Synteettisiin assosiaatioklustereihin liittyy usein, muttei välttämättä joka kerta, jos assosiaatiot tuovat muutenkin sellaisen mieleen, viittaus johonkin erityiseen tapahtumiin kohdehenkilön historiassa. Näitä erityisiä tapahtumia voi olla paljonkin enemmän kuin mitä tässä tekniikassa käytetään, mutta tekniikan toimivuuden kannalta liiat viittaukset tekisivät siitä tavattoman hankalaa hallita osallistujien omassa mielessä, sillä heidän muistikuormituksensa kasvaisi liian suureksi. Tietenkin tietokoneet ovat erilaisine tietokantoineen avustavia välineitä, sekä erityisesti monissa analyyttisissä tarpeissa jopa välttämättömiä, mutta tavanomaisesti osallistuvat haluavat ymmärtää, mitä he ovat tekemässä, mikä asettaa toiminnalle jonkinlaiset rajat.

Kirjoittajalle itselleen tällaisia muiden ihmisten erityisiä aiheita ja erityisiä ihmisiä ovat mm. matematiikka, hirvi, marjut, kippo, naapurin minna ja roskis. Näistä esim. hirvi, jonka jotkut jaksoivat houkutella metsäpolulle, jossa kirjoittaja itse käy lenkillä, on myös erään tutuhkon pitkän matematiikan opettajan sukunimi, erään tuttavan sukunimi, joka aikoinaan koetti kaupata minulle amfetamiinia ym.

Jokaisessa synteettisessä assosiaatioklusterissa on aina jotain aiemmin mainituista komponenteista (erityiset aiheet, erityiset ihmiset ja/tai muistuttavat ihmiset, sekä runsaasti assosiaatioiden rakennusaineksia). Toiminnan myöhemmissä vaiheissa saatetaan lähteä kokeilemaan ns. niputus-vaihetta, jolloin aiemmin erillisinä pidettyjä erityisiä aiheita ja erityisiä ihmisiä aletaan tehdä toisiaan muistuttavaksi tai toisiinsa viittaavaksi, jolloin erityisistä aiheista ja erityisistä ihmisistä muodostuu uusi synteettinen assosiaatioklusterinsa. Erityisiä ihmisiä voivat pahimmillaan olla myös esim. joku omista sukulaisista, mikä tarkoittaisi, että he ovat "myyneet" muiden käyttöön sekä itsensä, että kohdehenkilönä toimivan sukulaisensa. Kohdehenkilön kannalta haitallisia ihmisiä olisivat myös ne ihmiset, joiden kanssa on ns. sukset menneet ristiin jossain vaiheessa elämää ja jotka eivät niin välitä, jos vähän tietoa vuodattavatkin tai osallistuvat muuten toimintaan jollain aktiivisella tavalla.

Mitä tarkemmin kohdehenkilön nykyistä toimintaa pystyy seuraamaan, sitä nopeammin pystyy estämään senkin, etteivät juuri äskettäin opitut asiat ehdi päätymään häneen pitkäaikaismuistiinsa ns. puhtaina. Ts. jos kohdehenkilö pyrkii opettelemaan jotain, mitä tarvitsee esim. työssään, voidaan tämä opeteltava asia liittää taas yhteen synteettiseen assosiaatioklusteriin tai vaihtoehtoisesti tehdä opeteltavasta asiasta jollain tapaa epämiellyttävää tai vältettävää.


Se, mikä tässä tulee todennäköisesti ymmärrettyä väärin tai joka tuntuu vaikealta ajatella loogisesti liittyy siihen, mitä tarkoittaisi jonkin liittäminen johonkin tai mikä on se jokin, joka liitetään johonkin. Sanoja tai ihmisiä on suhteellisen helppo ajatella sijoitellun jonkinlaiseen verkostoon, jossa sanan paikkaa edustaa jokin yksittäinen piste tai pallero, sekä nähdä miten ne kaikki liittyisivät johonkin laajempaan verkostoon, mutta siitä verkostosta pelkästään ei voisi lukea, miten se vaikuttaa.

Kuten monta muutakin asiaa, tiedettä (myös yhteiskuntatieteitä kuten sosiaalipsykologiaa) ja teknologiaa voidaan käyttää monella tapaa. Esimerkiksi kasvojen-, ilmeiden- ja liikeprofiilintunnistusteknologiat, joita alkaa olla vakiona mukana nykyisin myynnissä olevien webkameroiden mukana tulevissa ohjelmistoissa, voidaan valjastaa omalla pihalla tai sen lähettyvillä käyskentelevien ihmisten tunnistamiseen joko kasvoista tai elekielestä ja täten saada automaattinen hälytys kännykkään esim. siitä, milloin "se tietty kauppamatkustaja on jälleen saapunut Volvollaan pihaan myyntiaikeissa". Toisaalta, samankaltaista teknologiaa voidaan hyödyntää mielenosoittajien automaattiseen tunnistamiseen mellakoiden yhteydessä.

Jostain syystä ihmisten on vaikea repäistä itseään irti luuloista, jotka antavat hänen ymmärtää, että kaiken sellaisen toteuttaminen, joka näennäisesti vaikuttaa siltä, että vain valtioilla tai terroristijärjestöillä olisi sellaiseen riittävästi resursseja ja/tai motivaatiota, olisi aina juuri tälläisten tahojen toimeenpanemaa. Siis, ikään kuin ns. tavallisista ihmisistä, joita on pelkästään Facebookissa yhdeksänsataa miljoonaa (kirjoitushetkinen tilanne) erilaista, ei saisi koostettua lukuisia erilaisia "tehotiimejä", joiden kollektiivinen kompetenssi tekee mahdolliseksi sen, että heidän tiiminsä pystyy

- katalysoimaan hallitun mellakan alulle soluttautujien avulla,
- mallintamaan reaaliaikaisesti (ennakoivasti) ja osittain myös ennalta kuinka mellakkaväki tulee käyttäytymään,
- tarjoamaan hakkerointi ja analyysipalveluita, jotka kohdistuvat mellakkaväen käyttämiin viestintävälineisiin ja kanaviin,
- tarjoamaan mellakoijille helppokäyttöisiä kyberhyökkäyspalveluita (ks. esim. Dancho Danchev's Blog: Inside a Commercial Chinese DIY DDoS Tool), joita lapsikin osaa käyttää (osaahan lapsi käyttää vaikka sinkoakin, jos vain näytetään mistä kohdin pitää painaa, kerrotaan kuinka päin sinkoa pidetään ja muistetaan pitää reppu pois tieltä)
- avustamaan yhtä aikaa sekä mellakkaväkeä, että mellakoijien kohteina olevia, ilman että kumpikaan näistä kahdesta tahosta saa tietää tästä, kummankin tahon kuitenkin maksaessa erikseen tehotiimin palveluista sen mellakan voittamiseksi, jonka tehotiimi itse laittoi alulle. Esimerkkinä viestintäliikenteen salauspalvelun myyminen toisaalle ja salauksenpurkupalvelun myyminen toisaalle.

Olennaista on ymmärtää, että tälläiset tehotiimit koostuisivat mm. runsaasti johtajakokemusta omaavista, eri alojen opiskelijoista sekä myös katutason "pikkutekijöistä". Esimerkkinä siitä, mikä riittää ns. pikkutekijöiden tyytyväisenä pitämiseen, voisi toimia viime vuonna kyberrikollisuudesta kiinni jääneet ukrainalaiset tietokonenörtit (Reutersin käyttämä ilmaisu). "Employees were treated to catered holiday parties and picnics with paintball competitions". Nämä toimistorakennuksen kolmeen kerrokseen sijoittautuneet sadat olivat erikoistuneet tietokoneviruksien kirjoittamiseen ja scareware ohjelmien levittämiseen. "Top performers got bonuses as young workers turned a blind eye to the harm the software was doing. When you are just 20, you don't think a lot about ethics".

Aina kaaoksen synnyttämisessä ei ole kyse pahan aikaansaamisesta hyötymisessä, vaan yleisen hässäkän synnyttämisen luomisessa voi pyrkimys olla silkassa ilon tuomisessa kuten on laita esim. Improv Everywhere -jekkukollektiivin (eng. prank collective) tapauksessa. Se ei kai voine tehdä kovin suuresti haittaa kenellekään, jos suuri ryhmä ihmisiä tekee jekun, jossa ideana on elää hetken ajan aivan kuten normaalisti, keskustellen ja jutustellen, mutta äänettömästi: http://improveverywhere.com/2011/05/31/the mute button/

Se mikä voi tuntua suunnitelmalliselta salaliitolta siinä mielessä, että intuitiivisesti arvioiden ei voi tapahtua niin suurta määrää yhtäaikaisia ja toisiinsa viittaavia tapahtumia kuin on voitavissa laskea ja mihin on vaikuttanut ottaneen osaa suuri joukko nimikkeitä yrityksiä ja muita tahoja, ei välttämättä ole salaliitto sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kyse voi olla ennakkotietojen moninkertaisesta kantautumisesta alkulähdettä kauemmas. Tällainen ennakkotieto voi olla peräisin esim. jonkin tanskalaisen tehtaan tuotantoryhmään kuuluvalta, jonka ystäväpiiriin voi kuulua mm. yksi projektijohtaja Siemensiltä ja 5 muuta. Siemensillä ja muidenkin vastaanottajien päissä pyöriteltäisiin ennakkotiedon käytettävyyttä aivoriihissä, mukaan tullen kaikenlaista ulkopuolista suunnittelijaa ja muuta.

Sattuisi kuitenkin niin, että sekä alkuperäinen ennakkotieto, että Siemensin aikomukset pääsisivät luiskahtamaan näistä aivoriihistä jonnekin aivan muuanne. Ongelmia alkaa muodostua siitä, jos nämä molemmat ennakkotiedot pääsevät liian pian ns. katutasolle asti, koska sillä tasolla ei varsinaisesti olla kenellekään vastuussa siitä, miten näitä ennakkotietoja käytetään.

Jos se mitä jokin tehdas on aikeissa julkistaa, olisi "hienoa", "upeeta" ja "wau", voisivat nämä katutason tyypit aiheuttaa ennakkoon suhtautumisen muutoksen jossakin tietyssä ihmisessä saattamalla hänet ajattelemaan, että jokin tietynlainen asia - joka olisi paljolti samankaltainen kuin julkistamista odottava asia - olisi jotain ärsyttävää, ikävää ja kenties jopa tyhmää. Tällöin, kun tuo jokin tuote varsinaisesti julkistettaisiin, tällä tietyllä henkilöllä olisi jokin tietty suhtautuminen, ellei jopa asenne tätä julkistettua tuotetta kohtaan: hänen olisi vaikea ajatella sitä ilman, että se toisi assosiaatioiden ja emootioiden kautta mieleen jotain, mitä hänen mieleensä haluttiinkin tulevan. Tämä toimii sitä tehokkaammin, mitä uudemmasta ja erilaisemmasta asiasta on kyse (kuin mistä on aiemmin kokemusta). Vaikutus ei ole lopullinen, mutta mahdollisesti pitkäkestoinen.

Tilastot tuntuvat joskus äkkiomituisilta (eng. mind bending) siinä mielessä, että yrittäessään käsittää minkälaiset "luonnolliset" yhteiskunnassa ilmenevät ilmiöt tuottavat sellaisia tapahtumien sarjoja, että ne ilmenevät vuosittain samanmääräisinä, noususuhdanteisina tai laskusuhdentaisina rikosten määrinä. Lajiteltaessa Tilastokeskuksen aineisto Rikollisuus siten, että niistä muodostuu kolme tietyllä tapaa toisistaan eroavaa ryhmää, saadaan aikaiseksi seuraavanlaiset listat:

Ryhmä A (maineenpalauttamisen kannalta vähämerkityksiset rikokset):

Ryhmä B (toisen ihmisen hengiltä päästäminen tms.)

Ryhmä C (maineenpalauttamisen kannalta hankalat rikokset)

Tilastotaulukosta voidaan lukea, että rikokset, joihin voisi karkeasti ottaen ajatella olevan pienempi toteutuskynnys eli ryhmän A rikoksiin, ovat laskeneet joko jyrkästi (esim. varkaudet) tai sitten ne ovat pysyneet melko saman määräisenä läpi vuosikymmenen (esim. vahingonteko). Ryhmän B rikosten määrä on hyvin vähäinen, eikä niistä kannata yrittää lukea suoraan mitään, vaan täsmällisintä, mitä niistä voi todeta, on, että niiden määrä on pysynyt vähäisenä.

Ryhmän C rikokset ovatkin tässä eniten mystisyyttä huokuvia, sillä vaikka ne ovat kaikki sellaisia, että niihin syyllistyminen pilaisi herkästi monet erilaiset mahdollisuudet sosiaalisessa elämässä ja työelämässä, niiden kaikkien määrä on silti selkeästi nousussa. Olisi melko houkuttelevaa nostaa pikanttina yksityiskohtana esille se, että huumausainerikokset ovat huomattavasti jyrkemmässä nousussa kuin alkoholirikokset ja rikkomukset, mutta se olisi pelkästään saman yläkäsitteen (nautintoaineet) ohjastamaa vertailun halua, eikä sille pidä antaa periksi.

Tilastollisiin kummajaisuuksiin, joita tähän liittyy, tulee lisää järkeä, kun ajattelee ryhmän C rikoksia ("maineenpalauttamisen kannalta hankalat rikokset") osittain sellaisten ihmisten tekeminä, joita on käytetty jonkin aikaa ns. hyödyllisinä idiootteina kuten työ- tai kaveriporukan heikoimpana lenkkinä, jota tarvitaan, jotta muut voisivat näyttää paremmalta, mutta josta sitten myöhemmin halutaan päästä eroon, mikä onnistuu tietynlaisilla systemaattisen manipuloinnin keinoilla.

Kehityskulku tarpeettomaksi jääneen henkilön poistattamiselle jostain ihmisten muodostamasta sosiaalisesta verkostosta, voi saada alkunsa kenties hyvinkin pitkän ajan takaa. Aluksi voi olla pieni piiri ystäviä, joilla ei ole mitään erityistä syytä olla toisiaan vastaan, vaikka yksi näyttäisi ulkoisesti kuninkaalta ja toinen resupekalta, mutta henkilökohtaisten sosiaalisten verkostojen rakenteen muuntuessa ja sosioekonomisen aseman tai sosiaalisten verkoston jäsenistä muodostuvan "sävyn" (esim. paljon korkeakoulutettuja tai tietynlaisen asenteen jakavia) kehittyessä, voi alkaa ilmetä eräänlaista "ulkoista pakkoa" poistattaa joku tietty jäsen joukosta.

Koska ihmisillä on lähtökohtaisesti halu toimia fiksusti ja siten, että kukaan ei voisi tulla syyttämään yhtään mistään, pyrittäisiin kehittämään Poistosuunnitelma, jolla saadaan joko hitaasti savustettua tietty henkilö pois joukosta tai sitten aiheutetaan jonkinlainen äkkilähtö. Tässä kohdin on hyödyllistä pysähtyä ajattelemaan sitä, minkälaisista erilaisista ihmisistä ihmisverkostojen diversiteetti voi muodostua ja miettiä sitä, voisiko esim. seuraavanlaiset ihmiset kyetä yhdessä muodostamaan Poistosuunnitelman: röntgenkoneen ohjelmistoja valmistava DI insinööri, ihmiskehosta paljon ymmärtävä ravitsemusterapeuttiopiskelija, paljon kansainvälisten tuttaviensa kanssa puhelimitse puhuva levystudion toimitusjohtaja, bussiyhtiön palveluksessa pari viimeistä vuosikymmentä kaikkia Suomen kaupunkien välisiä yhteyksiä ajanut autonkuljettaja, ihastuttavan ärsyttävä ja kaikki naiset hiuksillaan ja silmillään hurmaava LVI asentaja, oman nahkalaukkuliikkeensä ulkopuolella tupakoidessaan muiden liikkeiden asiakaskuntaa tarkkaileva nuori nainen, drinksuja useissa erityylisissä ravintoloissa ja baareissa tarjoillut ja myynyt vaihto-opiskelija, ym.

Luettavissa oleva väittämä voidaan esittää, yleistettynä, vertaamalla tietynlaisia ihmistenpoistopyrkimyksiä strategiapeleistä tuttuun "napsitaan ensin helpot pois" ja katsotaan sitten, mikä on oma asema sen jälkeen. Ts. jos on tilaisuus yllyttää joku henkilö kokeilemaan esim. huumeita ja aiheuttamaan tilanne, jossa hän jää kiinni näistä huumeista, niin on hyvinkin mahdollista, että juuri näin tehdään, mutta voiko tällaista esiintyä niin paljon ja lisääntyvässä määrin, että se heijastuisi tilastoarvojen lähes kaksinkertaistumisena jollain ajanjaksolla? Vastaus tähän kysymykseen on, että kyllä voisi, mutta vain siinä tapauksessa, että olisi olemassa jonkinlainen "toimintaa koordinoiva taho", mikä taasen käytännössä vaatisi sen, että Suomen olisi oltava sisäisesti varsin tiukasti yhtä (asenteellisesti), mikä taasen vaatisi sen, että ihmisiin olisi voitava vaikuttaa yhtäläisesti. Jos niin valitset, voit tässä kohdin yrittää olla ajattelematta viestintävälineitä, mediaa ja suggestioita.

Vaikka pienyrityksen omistajalla olisi tapana maksaa IT-konsultilleen hyvät rahat siitä, että hän pitää yrityksen verkot, laitteistot ja ohjelmistot päivitettyinä ja muutenkin kelpoisen oloisena, on eräs asia minkä osalta hän ei voi tehdä muuta kuin olla luottavainen ja se liittyy hankittujen/tilattujen ohjelmistojen ja laitteistojen olemiseen ei väärentämättömiä (eng. non counterfeit product). Varsinaiset uhkat eivät kuitenkaan liity pelkästään liikesalaisuuksien ja ylöskirjattujen aikomusten pääsemiseen väärien ihmisten tietoon.

Jos jonkun tai joidenkin on mahdollista nähdä väärennettyjen laitteistojen/ohjelmistojen avulla reaaliajassa kaikki se, minkä pienyrityksen omistaja näkee oman monitorinsa ruudulla, sekä suorittaa väärennetyssä tietokoneessa mitä tahansa komentoja, on tämän tunnistamattoman tahon erittäin helppoa suorittaa täsmällisesti ajoitettua "psykologista häirintää", joka voi olla mitä tahansa lähes huomaamattomasta äärimmäisen häiritsevään toimintaan. Toiminnan vaikuttavuus voisi perustua ärsykkeillä palkitsemisen ja rankaisemisen ideaan, mikä pitkään jatkuen (joka päivä ainakin hiukan), voisi aiheuttaa pysyväluonteista epämiellyttävyyden tuntemusta niitä aiheita kohtaan, joista ennen piti (esim. maisema arkkitehti ei enää haluaisi käyttää CAD-ohjelman tiettyjä toimintoja, koska ne aiheuttavat epämiellyttäviä tuntemuksia).

Windows-käyttöjärjestelmässä itsessään voisi varsinaisten tekijöidensä toimesta olla vaikka kuinka hyvät suojaukset, mutta piraattiversioissa, jotka jostakin logistisesta tai muusta syystä johtuen ovat päätyneet myyntiin virallisille jälleenmyyjille, voi olla mitä tahansa "lisäominaisuuksia". Tai ehkä kuljetusliikkeen toiminnassa on aukkokohtia. Tai ehkä koko käyttöjärjestelmä oli kopioitu kaverilta, jolla oli tarjolla "sopivasti murrettu" versio käyttöjärjestelmästä, joten se ei vaatisi erillistä aktivointia, mutta joka sattuikin sisältämään ns. troijalaisen. Mikä tosin olisi tyhmää, koska ei se Windows niin kovin paljon maksa suhteessa siihen, mitä siitä on hyötyä.

Jos kuitenkin ilmenisi, että huolimatta siitä mistä tai mitä kautta sen käyttöjärjestelmän tai laitteistonsa saa, ja riippumatta siitä, kuinka monta kertaa Windowsin uudelleen asentaa, useat "tavalliselta vaikuttavat ihmiset" vaikuttavat silti pysyvän täysin ajan tasalla siitä, mitä (Internetiin liitetyllä) tietokoneella on tehty, on todennäköistä, että kyse on joko asenteellisesti latautuneesta toiminnasta tai esim. Amelie-tyyppisestä (elokuvaviittaus) jekkuilusta (ihmiset elävät keskimäärin 70 vuotta, joten siinä välissä tavataan keksiä jotain puuhastelua). Molemmissa tapauksissa vain toiminnan alustus on se hankala osuus, siitä edespäin kaikki on helpompaa.

Eräät monille ihmisille tavoittamattomaksi jääneet psykologisen häirinnän keinot liittyvät kohteen ajatusskeemojen sotkemiseen, valemuistoihin, jo mainittuihin ärsykkeillä rankaisemiseen/palkitsemiseen, oppimisprosessien keskeyttämiseen, jo opitun käytettävyyden pilaamiseen ym. Eräs tyypillinen psykologinen häirinnän laji liittyy sana-asultaan samankaltaisten, mutta erilaisten asioiden toisiinsa sotkemiseen, mihin tulee sitä enemmän tehoa, mitä enemmän häirintää on kohdistettu sellaisiin sanoihin (tai kuviin tai symboleihin), joilla on lyhyt assosiaatioyhteys sillä kertaa valittuna olleeseen asiaan. Olisi liioittelua verrata tätä miinan räjähtämisen aiheuttamaan viereisten miinojen räjähtämiseen, jotka aiheuttaisivat niiden viereisten miinojen räjähtämistä, jne. koska ihmisen mielestä ei voi rikkoa (tai korvata) asioita aivan niin helposti, mutta tiettyjä jälkiä siitä kuitenkin jää.

Se mikä tähän häiritsemiseen voi tekijöitään koukuttaa, liittyy yhteisöllisen älykkyyden harrastamiseen. Siis.. jos kohteena ollut henkilö, jonka monitorin ruutua on voitu tarkkailla reaaliajassa käyttöjärjestelmä väärennöksestä johtuen, on opiskellut tiettynä päivänä esim. SOAP-protokollaa, saa siitä aikaiseksi esim. lukuisia erilaisia anekdootteja, allegorioita tai pastisseja, joiden mieleen jäävyys voi olla paljon vahvempaa kuin aluksi ehkä hyvinkin tylsältä tai monimutkaiselta tuntuvan tietoliikenneprotokollan yksityiskohtien mieleen jäävyys. Oppimisprosesseissa erityisen tärkeitä vaiheita ovat asioiden oppimisten alkuvaiheiden tietty puhtaus (mieli työstää asioita seuraavana yönä ja olisi parempi, jos työstettävä aines ei olisi niin "mössöistä").

Eräs keino tunnistaa olevansa tietynlaisen häirinnän kohteena on tunnistaa seuraavan kaavan toistuva ilmentyminen muualla kuin kotioloissa tai toimistotiloissa (ei voisi ilmentyä "luonnollisesti", koska todennäköisyyslait eivät mahdollista seuraavanlaisen kaavan jatkuvaa toistumista):

Ollakseen listan mukaisen (eräs pelkistetty variaatio) toiminnan kohteena ei tarvitse olla "jotain erityisen merkityksellistä", vaan kyse voi olla myös harjoituksen kohteena olemisena sellaisille ihmisille, jotka harjoittelevat tietynlaista tiimityöskentelyä. Siis.. jos ihmisiin haluaa vaikuttaa, on oltava viekas ja ollakseen erityisen viekas, on oltava sitä yhdessä muiden kanssa. Edellinen ei vaadi keneltäkään osalliselta kuin hyvin pienen vaivannäön, sekä jonkinlaisen tietokannan asioiden ylöskirjaamiseksi, minkä voi sitten syöttää neuraaliverkon analysoitavaksi.

Ihmisille tapaa kehittyä omanlaisiaan käsityksiä siitä mikä kulloisessakin oikeusjärjestelmässä on vikana tai minkälaisia asioita se ei pysty käsittelemään siten kuin moni kollektiivisesti kokee haluavansa. Viestintä- ja informaatioteknologia avusteisesti tavalliset kansalaiset pystyisivät luomaan (ja saattavat olla jo luoneet) oman rangaistusjärjestelmänsä, jos he kokevat, että virallinen asioiden hoitotapa ei tuota sellaisia tuloksia kuin he haluavat.

"Suuren valtion tai yhteiskunnan saattaminen tasapainoon yleisten lakien avulla on niin vaikeaa, ettei kukaan ihminen, olivatpa hänen lahjansa sitten kuinka suuria tahansa, kykene siihen pelkän järjen ja pohdinnan voimalla. Tämä saavutus edellyttää monien ihmisten arvostelukyvyn yhteenliittymistä: kokemuksen on ohjattava tätä ponnistusta, joka voi toteutua vain ajan myötä. Vastoinkäymisten tunteen täytyy ohjata heitä korjaamaan virheensä, joita he väistämättä ensi yrityksissään ja kokeiluissaan tekevät." (David Humen kirjoituksesta "Taitojen ja tieteiden synnystä ja kehityksestä" suomenkieliseksi toimitetussa kirjassa "Mitä on valistus?")

Käyttämällä pelkästään hyvin yksinkertaista psykologian perusteisiin liittyvää sääntöä ja tietojärjestelmäavusteista tietojen ylöskirjaamista, sekä optionaalista GPS-paikannusta, voidaan määrittää perusta mobiilikäyttöiselle rangaistusjärjestelmälle, jota lapsikin osaa käyttää.

Olennainen psykologinen lainalaisuus tässä järjestelmässä on se, että saattamalla tietty yksilö näkemään kaksi NLP-teorioiden mukaisesti ankkuroitua asiaa (tarkoittaisi ehdollistamista pavlovmaisessa teoriakehyksessä) havainnoitavaksi samoihin aikoihin, voidaan yksilön mieleen kehittyvään ankkureiden välisiin yhteyksien verkkoon liittää uusi ankkuri. Ankkuroinnin idea piilee siinä, että alitajuisestikin aktivoituessaan, ne aktivoivat samalla suuren osan tietynlaisten ankkureiden verkosta, mikä taasen aiheuttaa samankaltaista aktivoitumista kuin mielen skeemojen kohdalla: "kun skeema aktivoituu, kaikissa alasysteemeissä aktivoituvat myös vastaavat reaktiot, kuten merkitykseen liittyvät tunteet, käyttäytyminen, fysiologiset reaktiot ja motivaatio" (Wikipediasta).

Järjestelmään sisältyy "tehtäväkortteja", jotka saapuvat rankaisemiseen osallistuneen henkilön älypuhelimeen, hänen haettuaan sellaisen esille älypuhelimeensa asennettuun sovellukseen. Tehtävän suorittaja saa melko vapaasti suorittaa tehtävän, kunhan vain tietyt asiat tehdään kohdehenkilön havainnoitavaksi.

Tämä mobiilisovellus mahdollistaa varsin vähän interaktiivisuutta sen vuoksi, että sitä olisi mahdollisimman helppoa ja erheetöntä käyttää. Mobiilisovelluksen käyttöön liittyy seuraavanlaisia käyttötapauksia: tehtävien haku (verkossa oleva palvelin vastaa tehtävien jakelusta ja tietojen ylöskirjaamisesta), tehtävän valitseminen lukitsemalla se tehtäväksi, toisen henkilön suorittaman tehtävän suorittamisen vahvistaminen ja oman tehtäväsuorituksen suorittamisesta ilmoittaminen. Lisäksi voidaan raportoida sanallisesti jotain ekstraa. He, joilla on suuremmat käyttöoikeudet järjestelmään, voivat tehdä paljon muutakin, kuten suunnitella tehtävien sarjoja, joiden suorittajiksi voivat päästä vain ne mobiilisovelluksen asentaneet, joiden GPS-pohjainen sijainti on sopivanlainen.

Rangaistusjärjestelmän käyttäjänä ollakseen ja sen käyttäjänä pysyäkseen täytyy täyttää vähintään kaksi ehtoa: a) mobiilisovellus täytyy olla asennettuna ja b) ei saa kieltäytyä tehtävistä. Tietynlaiset tehtävät tulevat vain sellaisille, joiden uniikit profiilitiedot sopivat, uskottavasti, suoritettavaksi tarkoitettuihin tehtäviin.

Järjestelmä on kehitetty sellaiseksi, että vaikka joku käyttäjä jäisi konkreettisesti kiinni tällaisen mobiilisovelluksen käyttämisestä, ei käyttäjä voisi mitenkään paljastaa missä on se palvelin, josta varsinaiset tehtäväkortit tulevat ja kuka sitä ylläpitää. Tämän vaatimuksen tyydyttämiseksi on useita erilaisia vaihtoehtoja. Eräs yksinkertainen suojaustekniikka on sellainen, jossa mobiilisovellus hakee varsinaisen, senkertaisen tehtäväpalvelimen osoitteen joltain tietyltä satunnaiselta palvelimelta ja vasta sitten ottaa yhteyden varsinaiseen palvelimeen sen tiedon perusteella, mitä edellinen palvelin kertoi. Suojausmekanismin vuoksi rankaisijoita voi mennä ja tulla ilman, että olisi niin suurta pelkoa siitä, että he voisivat möläyttää jotain väärää.

Järjestelmää voi täydentää siten, että rangaistuksen kohteena olevan yksikön GPS-pohjainen sijainti välittyy reaaliajassa tehtäväpalvelimelle, mikä tekee tehtäväkorttien automaattisesta muodostamisesta helpompaa. Helpompaa kahdesta syystä: 1) Maanmittauslaitoksen tietokannoista saa ajantasaista tietoa kohteen kulloisestakin ympäristöstä ja 2) erikseen tehtävällä joukkouttamiseen (eng. crowdsourcing) perustuvalla ympäristötiedon keräämisellä on saatu täydennettyä Maanmittauslaitoksen tietoja (esim. missä jokin lava auto tulee sijaitsemaan seuraavan viikon ajan). Toki tietoa voi hakea käytettäväksi myös monista ulkoisista tietokannoista ja järjestelmistä (esim. Ilmatieteen laitokselta tai Destialta), avoimista tai sopivin oikeuksin myös suljetuista sellaisista.

Tätä voi ajatella sosiaalisena pelinä, johon voisi järjestelmää edelleen kehittämällä luoda pisteytyssysteemin, mikä hyödyttäisi erityisesti tietynlaisissa avainasemissa olevien henkilöiden sosiaalisen aseman parantamista (ainakin tämän sosiaalisen verkoston rajoissa, ehkä laajemminkin).

Ankkureina tässä järjestelmässä käytettäisiin usein arkkityyppien edustajia, mutta myös muuta helposti mieleen jäävää. Havainnoiduksi tulemiseen vaikuttaa mm. erottuvuus ympäristöstä, joka voi olla myös ajallista erottuvuutta (samantapaisen asian edustaja kuin pitkä aika sitten), ja rangaistuksen kohteen katseen ohjaaminen.

Kognitiivinen kuormitus tähän rangaistusjärjestelmään osalli

stuvan kannalta on erittäin vähäistä. Lähinnä sellaisessa tapauksessa, jossa tehtävän suorittaja joutuu tekemään jotain sellaista, jonka toteuttaminen vaatii tekemään jotain pervoa tai muuta tavallisuudesta poikkeavaa, voi jonkinlaista ylimääräistä jännitystä ilmetä.

Jos oletetaan, että järjestelmän ideaan sisältyisi myös jonkinlainen kyseisen sosiaalisen verkoston sisäinen eettinen koodisto, siihen täytyisi sisältyä sääntö, jonka mukaan rangaistustehtävien ankkureina ei saisi käyttää mitään sellaista, joka ylittäisi rangaistavan henkilön omat (todelliset tai väitetyt) aiemmat teot. Lisäksi, jos tehtävässä sanotaan, että "näytä ***", niin se tarkoittaisi silloin sitä, että jokainen tämän rangaistusjärjestelmän käyttöön osallistuva hyväksyy sen eivätkä koe sen vähentävän heidän henkilökohtaista arvoaan. Luonnollisesti jossain on oltava nähtävissä koko muodostettu ankkureiden verkosto (jokin Internet sivu).

Tällaiseen varsin anonyymiin järjestelmään voi herkästi jäädä sellainen valuvika, että siihen tietoa syöttävät tahot (havainnoista raportoijat) voivat esittää havaintonaan jotain sellaista, jota ei koskaan tapahtunut. Jos rankaisemisideoiksikin hyväksyttäisiin melkeinpä mitä vain, tekisi se koko järjestelmästä pelkän hupivälineen. Mikä ei sinänsä olisi kovin yllättävää.

Yksityishenkilön tietoturvan murtamisessa ja tietomurron jälkeisessä haitanteossa päästään alkuun sekä uhrin "henkilökohtaisia heikkouksia" hyödyntämällä, että tietyissä tapauksissa kuten eavesdropping-tyyppisessä etätarkkailussa ilman suoraa kosketusta uhriin. Erilaisia tekniikan lajeja (mm. tietotekniikkaa, hydrauliikkaa, digitaalitekniikkaa ja ohjelmistotekniikkaa) yhdistelemällä saadaan varsin yksinkertaisilla rakennelmilla aikaan monenlaista häijyksikin luonnehdittavaa. Sosiaalisen systeemistä tekisi se, että ohjauskäyttöliittymä olisi sisällytetty web-konferenssi -ohjelmistoon, jota tietyt valitut ja toisiinsa luottavat henkilöt pääsevät käyttämään.

Tällaiseen monen käytettävissä olevaan web-konferenssi -ohjelmistoon voisi liittää lukuisia erilaisia tietolähteitä ja ohjaustoimintoja, joita voitaisiin käyttää yhdessä muiden osallistujien kanssa. Esim. yhdestä ohjelman ikkunasta näkisi sen, mitä kohdeyksilö tekee juuri tällä hetkellä kotonaan (reaaliaikaista videokuvaa tuotuna digitaalisen, laserilla kohdennetun kiikaritähtäimen kautta), toisessa ollen joukko erilaisia toimintapainikkeita, joista saisi tapahtumaan erilaisia toimintoja kohteena olevan henkilön tietokoneessa (vaatisi tiettyä ennaltavalmistelua tietomurron muodossa).

Web-konferenssi -ohjelmisto voi mahdollistaa myös vedonlyöntikirjanpidon eli osanottajat voisivat lyödä vetoa vaikkapa siitä, milloin kohdehenkilö suuttuu siihen yksinkertaiseen asiaan, että tietokone on alkanut mystisesti tuomaan ruudunsäästäjää esiin kesken tietokoneen käytön erilaisin satunnaisilta tuntuvin väliajoin, vaikka se olisi todellisuudessa aiheutettu web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien toimesta. Olennaista tässä on se, ettei osallistujen tarvitse asua lähellä kohdettaan, vaan he voivat sijaita melkeinpä missä tahansa Maapallolla.

Tällaisen järjestelmän luomisen kannalta on omat haasteensa, mutta kohteen Windows-käyttöjärjestelmän murtaminen ei tietoturvamielessä ole välttämättä kovinkaan haasteellista - siihen on jopa omat exploit kittinsä (lukuisia erilaisia), joita voi ostaa verkosta, jos tietää, kuka niitä myy. Digitaaliseen kiikaritähtäimellä tarkkailuun ei pysty vastaamaan aivan samalla tapaa kuin Windowsin päivittämiseen tietoturvallisempaan versioon, sillä harvempi ihminen haluaa pitää koko ajan verhojaan kiinni.

Erilaisten tieteiden ja teknologioiden osa alueilta tulee ajoittain uusia keksintöjä ja havaintoja, joista voi johtaa ratkaisuja tällaisen seurannan tarpeisiin. Esim. Radio Tomographic Imaging (ks. http://circa.com) mahdollistaa sisätiloissa liikkuvan ihmisen sijainnin täsmällisen paikallistamisen, esivalmisteluna tietynlaisten radiolähettimien esiasentamisen tarkkailtavan kohteen ympäristöön. Haasteena tässä olisivat lähinnä radiolähettimien asentaminen, sijainnin laskevien algoritmien ollessa lähes käyttövalmiita sellaisinaan. Tässä on huomioitava ihmisten mahdollisuudet verkottua muiden ihmisten kanssa riippumatta maantieteellisestä sijainnista, viitaten siihen kuinka verkon kautta on mahdollista hankkia soveltuvaa erikoisosaamista esim. soveltuvien alojen opiskelijoista - ei tietenkään suoraan kysymällä, vaan web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien omien sosiaalisten verkostojan kautta soveltuvien ihmisten saatavuutta varovaisesti tiedustellen.

Mitä laajempi tästä erikoisosaajien verkostosta muodostuisi sitä hienompi muodostuva käyttökokemus olisi web-konferenssi -ohjelmiston käyttäjien kannalta: yksi voisi rakentaa servo-kontrollerin, joka ohjaa digitaalisen kiikaritähtäimen fyysistä liikkumista ja zoomia, toinen voisi laatia esim. Processing-ohjelmiston käyttöön ohjelmistokoodin, joka suorittaisi videokuvan jatkokäsittelyn (eng. post processing), kolmas voisi tehdä järjestelmästä sellaisen, että sitä voisi käyttää myös mobiilisti, neljännen erikoisosaamisena voisi olla kasvojen ilmeiden tunnistavien algoritmien ohjelmoiminen, jne. Lisäksi voisi olla henkilöitä, jotka jollain tapaa tuntevat kohdeyksilön ja voivat päästä käsiksi hänen tietokoneeseensa. Tällaisia voivat olla kohteen ystävikseen kokemat ihmiset, joilla ei kuitenkaan ole aivan rehelliset intressit hänen ystävänään näennäisesti toimimisessa. Huomioitavaa on myös sekin, että tällaisen järjestelmän toteuttamiseen ei välttämättä vaadita paljon rahaa, vaan verkoston jäseniltä voi löytyä tarvittavat osat ym. sellaisenaan käytettäväksi.

Jokaisella viranomaisella ja viranhaltijalla omat heikot kohtansa, joista he eivät mielellään puhu. Poliiseilla tämä liittyy muiden kuin poliisien tekemään valvontaan puuttumiseen. Jos kokeilee kertoa paikalliselle poliisille tietomurtoepäilystään, johon liittyisi ounastelu aiemmin asennetusta takaportista, jonka kautta tiedonsieppaaja saisi etäyhteyden uhrin tietokoneelle aina niin halutessaan, kertojaa kyllä kuullaan koko (mahdollisesti eri suuntiin haahuilevan) kertomuksen verran, mutta käytännössä asian käsittely voi jäädä tiettyjen tavanomaisten kysymysten läpikäymisen asteelle kuten "oletko kokeillut virustorjuntaohjelmia käyttää"? Jos ajatellaan olevan ihmisiä, jotka haluavat luoda omatekoisen valvontajärjestelmän, joka perustuu Internetin hyödyntämiseen, heillä on käytössään runsaasti vaihtoehtoja, joiden estämiseksi virustorjuntaohjelmien heurestisista tunnistimistakaan ei ole erityisemmin hyötyä.

Käytännössä tämä poliisin mahdollisuuksien rajoittuneisuus mahdollistaa sen, että niin halutessaan erilaiset ryhmät, joita tässä yhteydessä kutsuttakoon korttelianonymousseiksi, voivat varsin vapaasti alkaa tarkkailemaan omaa asuinaluettaan, yhteisen hyvän mielessä, erilaisiin "teknisin keinoin". Tämä voi myös riistäytyä sillä tapaa käsistä, että tästä tarkkailusta tuleekin enemmän hupia ja viihdettä kuin esim. asuinalueella tapahtuvien rikosten ennaltaehkäisyä tai tapahtuneiden rikosten selvittelyä (esim. jonkun asukkaan oltua lomamatkalla hänen taloonsa murtauduttiin). Voidaan myös ajatella olevan jonkinlaista symbioosia ja yhteisiä intressejä paikallisen poliisin ja korttelianynomoussien välillä, mikä mahdollistaisi sen, että paikallispoliisi voi pitää ihmisten elinympäristön turvallisempana saadessaan korttelianonymousseilta monenlaista ennakkotietoa.

Olennaista tässä olisi se, että tietyn alueen asukkaat olisivat yhteisesti hyväksyneet (ei demokraattisesti enemmistöpäätöksellä, vaan kaikkien hyväksymänä), että tietynlaista teknistä tarkkailua saisi alueella harrastaa pyytämättä joka kerta erikseen muilta asukkaalta lupaa. Tämä voisi toimia sellaisella asuinalueella, jossa ihmiset ovat jollain tietyllä tapaa riittävän samanmielisiä. Erilaiset seuranta- ja monitorointilaitteet voisi ostaa yhteisrahoitteisesti. Tämä olisi siinä mielessä erilaista toimintaa kuin yksityisten vartiointiliikkeiden käyttö, että korttelianonymoussit tuntisivat toisensa ja luottavat toisiinsa. Erityisen perusteltua toiminta olisi silloin, jos väitetysti yksi tai useampi alueella asuva olisi sillä tapaa "epäilyttävä" tai vähintään väitetyn todistetusti jonkin tietynlainen, että häntä ei haluta syystä tai toisesta sietää. Kyse voisi olla myös sosioekonomisesta jaottelusta tai sitten ihan pelkästä huvista, jossa moni tarkkailee yhtä.

Eräänä tarkkailukeinona olisi käyttää digiscopingia, missä kamera ja kaukoputki sovitetaan mekaanisesti ja optisesti toisiinsa, jolloin saadaan suuri suurennus (käytännössä 20 - 80 kertainen suurennus), mutta tietenkin myös monenlaista muutakin hakkerivetoista osaamista voidaan käyttää, tietomurtoja varsinkaan unohtamatta. Jos toiminta olisi hupipainotteista, olisi todennäköistä, että korttelianonymoussit alkaisivat luoda koosteita seurattavana olevien henkilöiden käytöksestä ja toiminnasta (videonauhoitteita, äänentallennusta, näppäimistön painallusten tallennusta, monitorin kuvan kaappausta, jne.), jolloin toiminta alkaisi muistuttaa tee se itse -tyyppistä Big Brother -showta.

Toiminnan suojaamisen kannalta olisi uhkarohkeaa pitää jonkinlaista keskitettyä tietokantaa, johon kaikki videoklipit, äänitteet yms. kerätään, paitsi jos voi olla varma, että kukaan ei rohkene vuotaa tietoja toiminnasta. Tätä varten olisi varmasti järjestetty erilaisia varotoimenpiteitä. Eräänä varotoimenpiteenä voisi olla se, että vain tietyillä korttelianonymousseilla olisi käytettävissään kaikki kertyvä materiaali, muiden näkiessä vain lopullisia koosteita (videovirta ajoittain vaihtuvan IP-osoitteen kautta katsottavaksi). Tosin, kuten TV:n Big Brother -tv-shown perusteella tiedämme, on niin, että jos esitettävissä olevaa materiaalia on enemmän kuin todennäköinen katsoja jaksaa käydä läpi, materiaalista koostetaan sellainen kollaasi, että siitä muodostuu jokseenkin yhtenäisesti etenevä tarina - mahdollisesti erilaisin painotuksin ja vaikutelmien antamisineen.

Siinä, että erilaisten kuluttajatuotteiden markkinoille pääsemisen kynnys on esim. turvallisuussyihin perustuen korkea, on se hyvä puoli, että kuluttajan ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa tuote käyttöön, mutta huonona puolena on järjestelmään pesiytyvän korruptoitumisen riski. Eikä tällainen esivarmistelu sitäkään takaa, etteikö tuote silti voisi olla erilainen kuin minkä hän luuli hankkineensa, jos tuotteen valmistus-, kuljetus- ja hyllytysketju ei ole riittävän suojattu. Lisäksi, se taho, joka pystyy koordinoidusti hyödyntämään esitarkastelua varten kertyneitä raportteja, tuotevalmistuksessa hylättyjä tuotteita, sekä valmistus-, kuljetus- ja hyllytysketjun heikkouksia, pystyy aiheuttamaan merkittävää ja tarkkaan kohdistettua haittaa tarkkaan valituille kuluttajille.

Sitä sun tätä -uutismedioiden kautta ei yleensä pysty päättelemään, mitä oikeasti voisi olla jonkin tapahtuman taustalla, josta uutisissa kerrottiin vain jonkin tuotteen rikkoutuneen tai toimineen poikkeuksellisesti, mikä johtuu osittain siitäkin, että media pimittää osan kertyvästä tiedosta itsellään (esim. haastattelujen kautta kertyneestä tiedosta tai tutkimuksista, joita kukaan "tavallinen ihminen" ei viitsisi lukea, vaikka ne olisivat julkisia).

Erilaiset instituutiot ja niissä toimivat ihmiset ovat käyneet jo läpi eräänlaiset harjoitteluvaiheet, joissa asianomaisille on kehittynyt ketteriä keinoja viedä läpi yhteisiä intressejä toiminnan keskinäisen koordinoinnin avulla. Jos kyse on sopivan kokoisella (ei liian pieni, ei liian suuri) hallinnoillismarkkinoillis-alueella toimivista tahoista, on lähes väistämätöntä, että eri tahot kyllästyvät vuosikymmenien jälkeen edestakaisin venkoilun jälkeen siihen, että muutoksien aikaansaaminen on niin työlästä ja alkavat kehittää jonkinlaista yhteistä järjestelmää. Historiallisesta painolastista johtuen eri tahojen on kuitenkin jatkettava erilaisten roolien esittämistä.

On suhteellisen haastavaa toimia samanaikaisesti niin, että (esim. ihminen, puolue tai media) esiintyy uskottavasti yhdessä tai useammassa roolissa, mutta samaan aikaan tekee yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joiden kanssa tehty yhteistyö ei kävisi mitään kautta ilmi. Tämä on tärkeä ja hyödyllinen taito, jos pyrkimyksenä on saada mitään merkittäviä muutoksia aikaiseksi; monien muutoksien saavuttaminen vaatii hiukan huijaamista. Mitä suuremmat ovat riskit sille, että jokin Suuri Suunnitelma paljastuu, sitä paremmin harjoitetumpi täytyy olla. Näitä taitoja harjoitellaan nykyisin aina vain aiemmin, mutta ei mitenkään välttämättä siksi, että "tietää mikä harjoittelijasta tulee isona", vaan siksi, että se on sosialisoivaa, aiheuttaa endorfiini- ja dopamiinihurmaa ja kehittää yleisesti hyödyllisiä taitoja.

Oletettakoon harjoittelun kohteeksi tapaus, jossa pyrkimyksenä on saada jonkin tietyn henkilön hankkima ja itse asennettavissa oleva varaosa hajoamaan täsmälleen klo 12.00 ensi keskiviikkona. Jotta tällainen voisi olla mahdollista tarvitaan usean erilaista tietoa hankkineen tai hankkimaan kykenevän henkilön yhteistyötä. Heidän ei tarvitse olla asiantuntijoita, olennaista on pääsy tietoon ja kyky johtaa siitä hyödyllistä ainesta määriteltyä tarkoitusta varten.

Varaosana hyllystä saatavan tuotteen käsittelyyn suunnittelupöydältä, tehtaan kautta myyntiliikkeeseen, sisältyy useita eri vaiheita, joihin pääsee ottamaan osaa esim. opiskelijaharjoittelijana, mutta tietenkin hyödyllisimpiä ovat ne, joilla on pääsy arkaluonteisempaan tietoon kuten tutkimusraportteihin, joissa kerrotaan tarkkaan, missä olosuhteissa jokin sinänsä kaikki turvallisuusprotokollat huomioonottava tuote voi rikkoutua ja mitä siihen vaaditaan.

Monet tuotteet ovat sellaisia, että niitä on lopullisesta myyntipakkauksestaan helppo vaihtaa toiseen, mikä mahdollistaa viallisten tuotteiden laittamisen ehjän tuotteen tilalla myyntiliikkeessä. Sen voi tehdä kuka vain, joka tietää "kuinka myyntiliikkeessä kannattaa liikkua ja mitä huomioida, ettei kukaan huomaa vaihdosta. Mediassa saatetaan ohimennen kertoa, että "joku varasti satoja varaosia, jotka oli tarkoitettu pois heitettäväksi viallisen laadun vuoksi. Tällainen uutinen saattaa jopa olla otsikoitu seuraavasti: "turha keikka: varas varasti viallisia tuotteita", mitä uutisen kommenteissa näin sosiaalisen median aikana anonyymit kommentoijat pönkittävät naurahtavilla höräytyksillä, mikä viimeistään saa lukijan jättämään koko asian tarkemmin miettimisen sikseen.

Hienosyisempää osaamista vaaditaan mm. niissä kohdin, jossa kohteeksi valittu yksilö halutaan saada omatoimisesti ja ilman kenenkään suoraa ohjastamista valitsemaan juuri se tietty tuote, jonka hänen haluttiin valitsevan. Neuromarkkinoinnin osaajat ja opiskelijat ovat tässä eräitä niistä, joista on tässä kohdin hyötyä, perinteisen mainosväen osaamista vähättelemättä. Sisustussuunnittelun opiskelijoilta saa myös hyviä vinkkejä, kuten myös valaistuksenhallintaan perehtyneiltä. Psykologian opiskelijoista ihmisten käytöksen arvioiminen ja ennakoiminen on varmasti mielenkiintoista ammatillisen uteliaisuuden kautta (esim. semanttinen differentiaali asteikkojen soveltaminen tuotevalintatilanteeseen). Mahdollisesti myös ravitsemustieteen opiskelijoilla voisi olla kerrottavana jotain sellaista, joka auttaa arvioimaan milloin kohdehenkilö on ns. tyhmimmillään ja sitä kautta helpoimmin suggestioille alttiina. Karrikoiden sanottakoon myös sekin, merkonomiopiskelija tai liiketalouden opiskelija on varmasti kerryttänyt jo kouluaikanaan paljon tietoa siitä, mikä erityisesti ohjaa ihmisten käytöstä ja tietävät, että se on raha (tuotehinnoittelu).

Riippuen minkä tyyppisestä tuotteesta on kyse, voidaan lisäksi tarvita arvioita ja empiiristä (kokemuspohjaista) tietoa esim. muovi- ja kumitekniikan, pintakäsittelyalan, sähkö- ja automaatiotekniikan, tekstiili- ja vaatetusalan tai prosessitekniikan alalla toimivilta ihmisiltä. Tällaisena sosiaalisen osallistuvuuden aikana ei vaadita kummoistakaan syytä, että ihmiset lähtevät melko helpostikin mukaan erilaisen peleihin, varsinkin jos heiltä itseltään ei vaadita mitään erityistä osallistumista sen lisäksi mitä he muutenkin tekisivät opiskeluidensa tai työnsä yhteydessä. Jos lisähoukutusta tarvitaan, valitaan harjoituskohteeksi joku sellainen, jota on hauska härnätä. Mikään ei myöskään rajoita sitä, etteikö osallistujia voisi olla mistäpäin maailmaa tahansa.

Olennaista on ymmärtää, että melkeinpä kaiken voi mallintaa, melkeinpä kaikkia tilanteita voi simuloida ja asioita voi arvioida niin hienoiseen pikkutarkkuuteen asti (tietokoneavusteisesti), ettei erheiden mahdollisuudelle enää jää sijaa. Tavallaan se on vähän tylsääkin.

On ollut aistittavissa, että on ainakin kolme (sumeasti) määriteltyä asiaa, joita kohtaan ihmiset eri aikoina ja eri määrissä kokevat tietynlaista jännitettä, joka välillä jopa uhkaavuutena koetaan. Nämä kolme asiaa ovat: "automatisoivat innovaatiot eri aloilla", "kaikkien ihmisten ulottuvilla olevat hyödylliset asiat" ja "maahanmuuttajat". On ollut aistittavissa, että on tahoja, jotka kokevat tarkoituksenmukaiseksi lisätä tuota jännitettä - hitaasti ja melko huomaamatta, vaihe vaiheelta. Vasta-argumenttien muodostaminen voi olla hankalaa, jos perustelut toteutetuille asioille ovat sinänsä kelpoisan kuuloisia.

Useimpien ns. tavallisten ihmisten (pörssimeklarikin voi olla ns. tavallinen ihminen) ollessa lähtökohtaisesti muiden ihmisarvoja kunnioittavia, he eivät halua itse, omatoimisesti, purkaa jännitteisyyden tuntemuksiaan jännitteisyyttä aiheuttavaan kohteeseen. Sen sijaan he pyrkivät löytämään keinoja, joilla saisi jonkin muun tekemään sen heidän puolestaan. He, jotka ovat sellaisessa asemassa, että pystyvät tuota jännitteisyyttä lisäämään, tiedostavat hyvin sen, että ihmisiä ei kiinnosta lähteä "melskaamaan", koska ääritapauksessa se aiheuttaisi kalliiksi tulevaa uudelleenrakentamista ja ikäviä muistoja, mutta "melskaamisen" eräänlainen delegoiminen jollekin toiselle olisi ihan eri asia, koska se ei tuntuisi niin omakohtaiselta.

Yhteistä näille on jännitteen kohteiden kokema henkilökohtaisen elinmahdollisuuden kaventumisen uhka, jota on vaikea hälventää minkäänlaisilla sivulauseilla, joten täten koetaan, että "automatisointi vähentää työssäkäyvien ihmisten tarvetta", "yleishyödyllisten palveluiden tarjoaminen [mm. vapaasti saatavaan tietoon ja materiaan liittyvät] vähentää yritystoiminnan mahdollisuuksia" ja "maahanmuuttajat muokkaavat liikaa suomalaisena olemisen identiteettiä".

Monet näistä ihmisistä ovat valmiita osallistumaan sellaiseen "kasvattamiseen" ja "kouluttamiseen", joka johtaisi muutamien harkitusti valittujen ihmisten muokkaamiseen jotakin jännitettä aiheuttavan asian vihaajaksi. Tosiasiana voi pitää sitä, että kun he kerran ovat sellaisen toiminnan aloittaneet, he alkavat pitää siitä, siitä tullen heille eräänlaista leikkiä ja peliä. Kyse on siis ns. tavallisista ihmisistä, jotka ovat tietyssä mielessä valmiita uhraamaan muutaman muun, jotta toisilla olisi parempi olla.

Tällaiset uhkat, joista seuraa pahimmillaan erilaisia joukkosurmia, voitaisiin välttää, jos ne tahot, joiden on mahdollista säätää, kuinka paljon jännitettä aiheutetaan ja erityisesti, kuinka sitä kompensoidaan, kantaisivat vastuuta myös siitä, minkälaisiin tekoihin jännitteille altistuneet saattavat olla valmiita. Ongelmaksi muodostuu se, että niitä tahoja, jotka haluavat molemmat, sekä lisätä jännitystä aiheuttavien asioiden määrää, että samaan aikaan "siivota" pois erilaiset "ylimääräiset" asiat (esim. vääränlaiset ihmiset), on melko paljon.

Suurimpana uhkana voi pitää sitä, että sekä jännitteiden aiheuttajat, että niille altistuneet liittoutuvat muodostaakseen tietynlaisia ketjureaktioita, joilla olisi erittäin suuri tuhovoima. Jännitteille altistuneiden joukossa voi varmuudella olettaa olevan sellaisia, jotka ovat samanaikaisesti "kahdella eri puolella".

Jos jokin ulkopuolinen taho (yksi tai useampi) pyrkii systemaattisesti ja hienovaraisesti ajoittaen tuomaan jotain tiettyä samaa tai samankaltaista esiin useissa eri konteksteissa ja useiden roolien käyttämisten yhteydessä, alkavat näiden roolien ja kontekstien rajat sekoittua liiaksi ja aiemmin erityisesti niiden yhteydessä helposti esiin tulevat ajatukset alkavat ilmetä helpommin myös muiden roolien ja kontekstien yhteydessä. Kyse ei ole pelkästään mielenhallinnasta, sillä esim. äänet tunkeutuvat melko helposti läpi kaikkien mielen suojaimien. Kyse ei kuitenkaan ole mistään lopullisesta, sillä aivojen mukautuvuus on jatkuvaa; yhteyksiä tulee ja yhteyksiä menee.

Eräänä lähtötilanteena, joka samalla kuvaa tietynlaista asennevammaisuutta, jota Suomessa esiintyy, voisi olla yhdyskuntapalveluna esim. talousrikostuomiotaan sovittavan ihmisen talousrikoksen idean unohtamisen estäminen ja talousrikoksen idean tuominen esiin useissa hänen käyttämissään rooleissa ja asioimissaan konteksteissa.

Seuraavassa kymmenessä kohdassa esitetään eräs mahdollinen tapahtumien kulku, joka esittää sitä, minkälainen myllerrys käy talousrikostaan sovittavan ihmisen mielessä.

1. Ensivaiheessa talousrikoksen tehneellä ovat sinänsä asiat mielessä varsin hyvässä järjestyksessä, talousrikoksen ideankin ollessa varsin pienessä osassa hänen elämäänsä

2. Talousrikoksen idean saaminen esiintymään muissa konteksteissa ja rooleissa ei ole kovinkaan vaikeaa, mutta se ei riitä siihen, että talousrikoksen idea lähtisi vielä laajentumaan ja valtaamaan alaa mielessä tai päivittäisessä ajattelussa.

3. Kun talousrikoksen ideaa tuodaan jonkinlaisella systemaattisuudella ja eri variaatioin esiin lisää, se alkaa vallata alaa mielessä ja päivittäisessä ajattelussa, mikä aiheuttaa jonkin verran säröilyä aiemmin selkeinä pysyneisiin rooleihin ja kontekstitajuun.

4. ja 5. Jotta talousrikoksen idea voisi laajeta lisää, on aiempia rooleja ja konteksteja rikottava, saaden ne "sotkeutumaan" toisiinsa, mikä onnistuu esim. siten, että tuodaan niiden väliin jotain niitä yhdistävää, jolloin aivojen tietynlaiset yhteyksien karsintamekanismit karsivat kahdesta laajasta roolista ja/tai kontekstitajusta harvemmin huomioituja asioita, tehden täten tilaa talousrikoksen idealle. Tässä vaiheessa ei tuoda talousrikoksen ideaa itseään niin paljon esille (suvantovaihe).

6. Kun roolien ja kontekstien tajuissa on tapahtunut riittävästi hajoamista, yhdentämistä ja sekoittumista, tuodaan talousrikoksen ideaa esille massiivisemmin.

7. Tietoisen tason puolustusreaktiona yksilö todennäköisesti voi alkaa keskittymään erityisesti jonkin yhden asian kehittämiseen itsessään, joka voi koostua monesta eri asiasta, pitäen täten itsensä ikään kuin järjissään ja itselleen selkeämpänä hahmottaa. Talousrikoksen idea on kuitenkin tässä vaiheessa hyvin helposti esiin tulevaa ja tietynlaisen vallan ottavaa eri roolien ja kontekstien ollessa päällä/läsnä.

8. ja 9. Itsetuntemuksen kehittämisellä kohdehenkilö pystyy aistimaan itsestään mikä häneen mitenkin vaikuttaa ja hänen alkaa hiljalleen olla helpompaa ohjata omaa toimintaansa siten, että talousrikoksen idea ei ota hänestä niin helposti valtaa - mikä siis on täysin muiden ihmisten aiheuttamaa siitä, mahdollisesti jo ennen kuin hän edes ensimmäistä talousrikostaan edes teki.

10. Ajan kanssa ja mahdollisesti muiden ihmisten tuella, hän pystyy jälleen kehittämään itsessään uusia rooleja uusia kontekstien tajua, talousrikoksen ideankin jäädessä joiltain osin jopa sellaiseen asemaan, ettei se vaikutus ole enää pelkästään haitallinen ja negatiivinen. Seuraavissa vaiheissa mahdollisesti kaikki alkuperäisestä talousrikoksen ideasta juontuneet vaikuttimet voivat kaikota tyystin tai muuntua joksikin kelpoisemmaksi.

Bäng. Ja toinenkin vielä. Kolmas. Seuraavan päivän Etelä Saimaassa lyhyehkö juttu siitä, kuinka parikymppinen perheenisä on määrittelemättömästä syystä ampunut ensin perheensä ja sen jälkeen itsensä. Juttuun haastateltu komisaario spekuloi asiaan voivan liittyä taloudelliset vaikeudet, mihin vielä lisää sen olevan tyypillisin syy tällaisille teoille. Juttu vaietaan kuoliaaksi - siitä ei kirjoiteta enää myöhemmin uudelleen. Yksikään samaisen parikerroksisen talon muutamasta kymmenestä asukkaasta ei kirjoita mietteitään asiasta blogiinsa tai Facebook-sivuilleen, mutta jotkut jotka tuntevat jonkun talon asukkaista saattavat uteliaisuuttaan kysäistä, josko tapahtuneesta irtoaisi enemmän tietoa mitä lehdessä kirjoitettiin, tyytyen kuitenkin ensimmäisiin "mitään erityistä ei kuulunut tai tullut havaituksi, itsekin tuosta lehdestä luin että ihan kymmenien metrien etäisyydellä on joku ampunut aseella sisätiloissa" kommentteihin. Etelä Saimaa sentään sen verran irrottelee, että laittaa rengasliikkeen mainoksen samalle sivulle ampumisjutun kanssa, kuten sen asenteeseen hyvin sopii.

Todellisuudessa kyse on voinut olla siitä, että kuluneen parin vuoden aikana kyseiseen kerrostaloon on joko muuttanut paljon sellaisia asukkaita tai monia siinä jo asuvia on konvertoitu sellaisiksi, jotka ovat jollain tapaa sitä vastaan, mihin joku tietty siinä asuja pyrkii tai mihin siihen taloon pian muuttava pyrkii, ollen ensisijaisia syyllisiä sille, että surmatyö tapahtuu. Tämä voi vaatia sen, että niille ketkä talossa jo ennestään asuvat, ilmaantuu mystisesti esim. työtilaisuuksia jostain aivan toisaalta, mikä saa aikaan heidän poismuuttamisensa ja täten aukenee uusi sijoituspaikka tietynasenteisille asukkaille. Ts. pelataan hyvin hidasta taktista peliä, jonka pohjustusvaiheeseen sisältyy tietyn asukkaan elämän tekeminen erittäin epämukavaksi, mutta kuitenkin sillä tapaa, että häirintä ajoittuu niihin hetkiin, jolloin tämän tietyn henkilön perhe ei ole kokonaisuudessaan tai osittain läsnä, ainoan lapsenkin ollessa sen verran vanha, että tämä käy jo ala astetta, joten erilaista vuorokausirytmiä noudattava perheenisä on kotona silloin, kun muut ovat poissa. Ajateltakoon tässä sellaista kerrostaloa, joka sijaitsee lähellä jotain tehdasaluetta, muiden asukkaiden ollessa tuloiltaan keskiluokkaan yltämättömiä, lähettyvillä ollen kioski, konkurssikypsä apteekki ja hajallaan oleva rypäs omakotitaloja. Talossa on taloverkko tietoliikenneyhteyksiä varten, tietoliikenteen kulkiessa yksittäisen kytkinlaitteen kautta Internet palveluntarjoajalle.

Kerrostalon tilalla voisi olla myös joukko omakotitaloja, jotka "piirittävät" tietyssä omakotitalossa asujaa, tietoliikenteen kulkiessa suurimman osan matkaa samoja piuhoja pitkin. Olennaistahan on lähinnä se, välittyykö jonnekin kauemma se, minkälaista häirintää tiettyä henkilö vastaan harrastetaan. Vertaa: jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole näkemässä, tuleeko tämä tapahtuma koskaan kenenkään tiedostamaksi?

Jos tämän taktisen pelin ensivaiheiden kulun voi olettaa kestävän pitkäänkin esim. siitä syystä, että sopivia asuntoja ei ole kaupan, täytyy jotain kautta olla muodostettavissa varmuus siitä, että kohdehenkilö ei voi muuttaa poiskaan. Tämä onkin erityisen pikantti yksityiskohta tässä, sillä jos tällaisen varmuuden pystyy muodostamaan, se tarkoittaa sitä, että on pystytty vaikuttamaan estävästi niiden viestintävälineiden toimintaan, joita kohdehenkilö käyttää. Hänellä voi ajatella olevan liuta vaihtoehtoja sähköpostin ja puhelimen lisäksi, erilaisista verkkopalveluista ja mobiilisovelluksista lähtien, perinteistä postikirjettä unohtamatta. Toisaalta, tietynlaisissa tapauksissa voidaan ajatella olevan hyväksyttävää prosessin kannalta, ettei aina ehditä vaikuttamaan riittävästi kohdehenkilöön ennen hänen poismuuttoaan, sillä sama häirintäprosessi voidaan aloittaa uudestaan toisaallakin tai voidaan vaihtaa häirinnän kohteeksi joku toinen, jos tarkoitus ei ole saada kohdetta tappamaan itseään, vaan on tarkoitus tehdä hänestä seuraava Breivik. Tämä tarkoittaisi sitä, että tietynasenteisia henkilöitä olisi levittäytynyt pitkin Suomea.

Olennaista onnistuneessa häirinnässä on se, että häirintää ei voida osoittaa riittävällä todistettavuuden asteella, mutta sen toteuttamismahdollisuudet olisivat silti jatkuvasti korkealla sitä kautta, että erilaisten teknisten apuvälineiden kautta kohteen toiminnan monitoroitavuus pysyisi mahdollisena, mikä mahdollistaisi täsmällisen ajoittamisen. Tietoliikenteen monitoroitavuus tarjoaisi myös luvattoman paljon kertyvää tietoa kohteen käytösanalyysin pohjaksi, mitä voisi käyttää syötetietona tietokoneellisille ennakointijärjestelmille, minkä avulla voisi tilkitä ennalta ne ajalliset kohdat, joita suora, tekninen seuranta ei kattaisi. Tässä on huomioitavaa se, että asialla ei olisi mikään valtio, vaan ihan vaan ihmisistä koostuva joukko, jonka laajuudesta ei olisi tietoa kuin heillä itsellään. Eräänä olennaisimpana osallistujana tällaiseen olisivat tietoliikenneasentajat, joilla on luvallinen pääsy konfiguroimaan taloverkon toimintaan vaikuttavia laitteistoja ja täten he voivat tehdä mahdolliseksi esim. sen, että kaikki tietyn henkilön tietoliikenne kiertää toisen talon asukkaan tietokoneen kautta, joka täten pystyy estämään vaikkapa sähköpostiviestien kulkeutumisen määränpäähänsä tai niiden sisällön muuttamisen.

Jos olisi niin, että osallisina olisivat vähintään yksi tietoliikenneasentaja, joukko asukkaita ja niitä ihmisiä, jotka pystyvät sopivista naruista vetämällä mahdollistamaan sellaisia pelisiirtoja, missä asuntoja vapautuu ja pian entisille asukkaille aukenee yllättäviä työtilaisuuksia jossain toisaalla, minkä lisäksi sanomalehti "painaa tapahtumia villaisella" ja minkä lisäksi kyse ei olisi vuokra-asunnoista, vaan asunto osakkeellisista asunnoista, niin siitä kertyy jo niin paljon riskialtista toiminnan koordinoimista, että asiaan täytyy liittyä jokin "palkinto", sekä joukko muita ihmisiä, jotka varmistelevat, ettei esim. tietoliikenneasentaja voi jäädä kiinni tekosistaan.

Lisäksi, jos nuori perheenisä todella tappaa perheensäkin itseensä kohdistetun häirinnän vuoksi, täytyy tuolloin olla niin, että hän on jostain syystä kokenut olevan tarpeellista suojella heitä, mikä vaatinee mm. sen, että hänelle on erilaisin suggestioin osoitettu, että hänen perheensä liikkeitä ja toimintaa seurataan asunnon ulkopuolellakin, lapsen luokkahuoneen tapahtumista vaimon venäjänkielen kurssin tapahtumiin. Tai jos ei aivan jatkuvasti tällaista suggestiota ilmene, niin ainakin se käy selväksi, että hänen häiritsijänsä tuntevat jonkun, joka tuntee sen, joka on ollut paikalla siellä, missä hänen vaimonsa ja lapsensakin.

Suggestiot eivät ehkä sellaisenaan tunnu kovin huolestuttavilta, jos mitään fyysistä perheenjäseniin kohdistuvaa haittaa ei ilmene, mutta entäpä jos niillä annetaan ennakkoon vihjeitä siitä, mitä ns. läheltä piti tilanteita seuraavina tunteina tulee tapahtumaan jollekin perheenjäsenistä? Kuinka monta sellaista tarvitaan, että huoli vaimon ja lapsen hyvinvoinnista alkaa kasvamaan niin suureksi, että häirintä on pakko ottaa keskusteltavaksi vähintään vaimon kanssa, ellei jopa lapsenkin kanssa, vaikka hän nuori iältään olisikin?

Jos häirintä todella on laajalti koordinoitua ja moni siihen osallistuu, siihen varmastikin halutaan ympätä mukaan jokin idea siitä, mihin sillä pyritään, jotta kohdehenkilö tämän idean tavoitettuaan saataisiin tekemään tietynlaisia valintoja. Eräs tällainen voi olla esim. sellaisen illuusion luominen, että Suomesta pyritään tekemään entistä yhtenäisempää asenteellisesti ja ne jotka eivät ole samanasenteisia, ovat sitä vastaan ja täten heitä ei kaivata mukaan. Illuusiohan tämä olisi - tai ehkä paremmin sanottuna, johonkin orientoituneisuutta - koska suggestioita voi olla vaikka kuinka monta, eikä niistä silti muodostuisi täyttä ja selkeää muillekin jaettavissa olevaa varmuutta, vaan aina vain jotain, joka muodostuu tuntemuksista ja emootioista.

Tilastollisesti voisi olla osoitettavissa monien osatekijöiden luonnollisen esiintymisen mahdottomuus, mutta jos tietynlaisten esiintymien ilmeneminen tyrehtyisi heti sen jälkeen, kun niitä alkaisi kirjata ylös, ei kertyisi riittävästi sellaista, mitä olisi näytettävissä muille ihmisille. Sopisi myös kysyä, miten se päätyisi häiritsijöiden tietoon, että on alettu kirjailemaan outoja ilmiöitä ylös paperille, jos sen tekee kotonaan seinien sisällä, mutta tekniikan kehittyneisyys mahdollistaa nykyäänkin esim. sen, että kuljettaessa WLAN-verkon aaltojen lävitse, voidaan matemaattisesti laskea, minkämuotoinen olento siinä meni ja mitä esineitä hänellä on kädessään.

Laajamittaisen häirinnän mahdollisuudella tuumaillessa täytyy ottaa huomioon, että Suomessa(kin) on käytetty sotatilaa verukkeena sille, että vähemmällä vahtimisella olleet ovat ampuneet asenteellisesti eri mieltä olevia otsaan; apartheidia tapahtuu edelleen, vaikkakin hiukan muissa maissa; NSA ja muut Yhdysvaltain virastot kylvävät maailman kansalaisiin uskoa siitä, että kaiken kattava valvonta on hyväksi.

Siltikin, on aika raju loppuratkaisu tappaa itsensä lisäksi myös perheensä, sillä sen täytyisi tarkoittaa sitä, että tekijä on saanut vahvan tuntuman siitä, että ne tahot, kuten poliisi, joille hän on ounasteluistaan kertonut, vaikuttaa olevan jo ennalta tietoinen siitä, mitä hänelle on tapahtunut, mikä tukisi hänen mielessään sitä saatujen suggestioiden kautta muodostunutta käsitystä, että Suomessa on laajemminkin meneillään jonkinlaista valtatasapainojen uudelleenjärjestelyä ja asennelevitystä. Tämä saisi nuoren perheenisän kysymään itseltään mm. sitä, mitä hänen lapselleen tapahtuisi, jos hän tappaisi vain itsensä eli pystyisikö hänen vaimonsa kasvattamaan heidän lapsensa siten, että tämä ei tulisi ns. aivopestyksi näiden eriasenteellisten toimesta.

Toki tässä kerrotusta jää vielä avoimeksi monta kysymystä kuten se, eikö tällaisella perheellä olisi yhtään ystäviä ja eivätkö he parin vuoden aikana tavoittaisi edes puhelimitse sellaisia työnantajia, jotka maksaisivat heille sen verran paljon työkorvausta, että heillä olisi varaa muuttaa muuanne ja olisiko niin, että edes epäviralliset "nettiseriffit" eivät saisi selvitettyä, mistä oikein on kyse? Erityisen mietityttäväksi jäisi se, mitä tarkoittaisi "Breivikiksi kasvattaminen"? Hänen kohteenaan kerrotaan olleen kulttuurimarxilaisuus, mikä ei määritelmällisesti mahdollista ärsyyntyneisyyden purkamista kovinkaan eksaktiin ihmisryhmään tässä siis ajatuksena, että suggestioista voisi tulkita, minkähenkisiä tyyppejä on niiden takana ja ketkä täten olisivat ärsytettyä vastaan. Huomioitavaa on, että sopivan systemaattisesti toimien, häiritsijät pystyvät ohjaamaan vaikutelmaa häiritsijöiden identiteetistä mihin suuntaan vain.

Tieto- ja viestiliikenteen häirittävyydessä huomioitavaa on mm. se, että teleoperaattorit (lue: yksittäiset työntekijät, jotka pystyvät peittämään jälkensä) pystyvät ohjaamaan minkä tahansa puhelinnumeron minne tahansa, Itellalla on postikirjeiden osoitteiden automaattiset lukulaitteet, jotka sopivasti ohjelmoituna voivat ohjata tietyn vastaanottajan kirjeet syrjempään, sekä mammuttikokoisiakin verkkosivustoja voidaan väärentää kopioimalla aidon verkkosivuston sisältämältä palvelimelta sivut tietokantoineen toiselle palvelimelle ja tekemällä niihin halutunlaisia muokkauksia. Jälkimmäinen näistä vaatii lisäksi sen, että verkon selaaja ohjataan käyttämään väärää palvelinta, vaikka sivun osoite selaimen osoiterivillä näyttää olevan oikein. Tällä tavoin saadaan esim. kokonainen keskustelufoorumi kopioitua palvelimelta toiselle, yhden ainoan ihmisen (joku häiritsijöistä) esiintyessä jokaisena tuon keskustelufoorumin käyttäjänä koska hän voi kirjautua sisään kenenä tahansa.

Tosimaailma on fiktiivistä maailmaa ikävämpi ainakin siinä mielessä, että tosimaailmassa esiintyy paljon harvemmin sellaisia vihollisia (tai vastustajia, lievemmin sanottuna), joita voisi luonnehtia sanoille "oh hoh, siinäpä vasta vihollinen/vastustaja". Kysyttäessä verkon keskustelufoorumilla millainen olisi arvostettava vihollinen, on saatu vastaukseksi seuraavanlaisia (yleistettyjä) luonnehdintoja:

- ritarillisuus, vastustajan arvostaminen, kumartaminen vastustajalle ennen taistelua, ei iskuja vyön alle
- sellainen, jolta voi oppia jotakin uutta ja jonka voi voittaa puolelleen siten, että myös hän kokee voittaneensa
- kuuntelisi omat argumentit ja koettaisi osoittaa ne jotenkin vääriksi käyttämällä hieman erilaista lähestymistapaa
- pyrkisi taistelussa särkemään lentokoneen, mutta mielellään näki lentäjän pelastautuvan laskuvarjolla
- sellainen, jolle melkein yhtä mieluusti häviää kuin voittaa, tai ainakin niin ettei lopputulemalla ole kummallekaan suurempaa väliä

Kun on kyse sellaisista vastustajista, jotka pyrkivät erilaisin esim. psykologiasta ja neurotieteistä ammennettujen ja yksinkertaistettujen tekniikoiden avulla aiheuttamaan haittaa vastustajalleen (tai sellaiseksi väittämälleen, joka on siis eri asia), kyse on usein pelkästä yksittäisten haittatilanteiden aiheuttamisesta samoja tekniikoita loputtomasti toistaen, mutta toisinaan myös kohteen toiminnan rajoittamisesta siinä määrin, että kohteen ohjailu ja kontrollointi tulisi helpommaksi hallita erilaisin kenties hyvinkin hienostunein keinoin. Se mikä näitä vaihtoehtoja yhdistäisi, olisi pitäytyminen siinä määrin anonyyminä, että vaikka kohteesta vahvasti tuntuisikin, että hän pystyy tunnistamaan keitä hänen häirinnässään tai tarkkailussaan on mukana, hänen olisi käytännössä hyvin vaikea sitä todistaa.

Psykologia ja neurotieteet ovatkin juuri sellaisia, että niistä erilaisia haitantekotekniikoita ammentaen ja käyttäen ei tule jättäneeksi mitään helposti osoitettavia jälkiä kuten esim. viiltelystä voisi jäädä. Kuriositeettisena kysymyksenä voisi tässä yhteydessä ollakin, että jos moraaliin sopii psykologisen häirinnän käyttäminen, voiko siitä johtaa päätelmän, että samainen henkilö pystyisi helposti myös viiltelyyn?

Nykyajalle on varsin tyypillistä se, että psykologiaan ja neurotieteisiin pohjautuva haitanteko hajautetaan ts. sen osatekijät esiintyvät useissa eri konteksteissa ja useiden eri henkilöiden toteuttamana. Tämä tekee haitanteon takaisinmallintamisen varsin hankalaksi ja työlääksi todistaa. Internetissä lisähaastetta todistettavuuden ja tilanteiden vältettävyyden kannalta tuo sekin, että siellä toimintaan on niin helppo osallistua erilaisin nimimerkein tai vaihtoehtoisesti nimellä osallistuttaessa teho voi olla erityisen suuri, mutta todistettavuus silti erittäin vaikeaa.

Ei ole helppoa vetää rajoja sen suhteen, kumpi olisi häirinnän tai tarkkailun kohteena olemisen tunteen aiheuttaman epämukavuuden vuoksi pahempaa, se, että sitä esiintyisi vain Internetissä vai se, että sitä esiintyisi vain tosimaailman eri konteksteissa. Usein on niinkin, että tosimaailma ja Internet ovat muodostuneet siinä määrin samoiksi asioiksi, mielen järjestyksenpidon kannalta, että se mikä esiintyy Internetissä, "vuotaa" helposti myös tosimaailmaan ja sama toisinpäin. Eli niitä voi olla hankala "lokeroida" eri asioiksi. Internettiä käytetään tyypillisesti erilaisin päätelaittein, mikä eroaa ratkaisevasti siitä miten "tosimaailmaa käytetään", mutta asiaa voi pahentaa kohdeyksilön kannalta se, jos hänen tosimaailmansa on liian rajoittunut siinä mielessä, että tosimaailmassa ei ole riittävästi erilaista ja vaihtelevaa sisältöä. Tämä on osittain strateginen kysymys, eikä elämän sisällön rajoittuneisuus ja "samojen seinien jatkuva näkeminen" johda automaattisesti, ainakaan kovin nopeasti, jos lähtötilanne on hyvä, mihinkään erityisiin komplikaatioihin ja ongelmiin.

Tieteellisen tiedon helppo saatavuus on johtanut siihen, että häiritsijät voivat jo varhaisella iällä tulla tietoiseksi esim. stressin ja aivosolujen kuolemisen yhteydestä: stressi aiheuttaa kortisolin lisääntymistä, mikä taasen pidempään jatkuessaan aiheuttaa aivosolujen tuhoutumista. Stressin vaikutuksesta on kerrottu tarkemmin kirjoituksessa "Tuotteistetuista haitantekometodeista, kohteena hippokampus ja ohimolohkot". Häiritsijöiden eräänä tarkoituksena (tai kokeiluna) voi täten olla jatkuvan ulkoisesti aiheutetun stressin ylläpitäminen erilaisten häirintäkeinojen avulla. Häirintä itsessään voisi koostua esim. jatkuvasta erheiden ja virheiden tekemiseen houkuttelusta ja ohjailusta. Tähän liittyen voi lisätietona olla hyödyllistä silmäillä Wikipedian artikkelia "List of cognitive biases" ja esim. James Reasonin kirjaa Human Error. Häirinnän toimivuudesta indikoisi mm. se, kuinka kohdehenkilö oireilisi ulospäin näkyvästi (esim. ihollaan) neuronien tuhoutumisen yhteydessä vapautuneiden toksisten aineiden vuoksi, joita oli kertynyt tuhoutuneiden solujen lysosomeihin. Olisiko tämä sitten enää kovinkaan arvostettavaa vihollisen/vastustajan toimintaa, olisi jokseenkin kyseenalaista.

Kuten monen muunkin auktoriteetin julkisissa lausunnoissa, Ylilääkäri Hannu Lauermankin haastattelulausunnoissa, joukkosurmiin liittyen, esiintyy kaikissa sama puute: mainitaan kyllä usein mallin ottamisen mahdollisuus (eng. copycatting) ja mielenterveysongelmat jonkin hypoteesin sävyttämänä, mutta koskaan ei esitetä sitä mahdollisuutta, että tiettyihin tapahtumiin olisi ajauduttu muiden ihmisten systemaattisen toiminnan vuoksi. Voi nimittäin olla paljonkin vähemmän huomiota saaneita tapahtumia (mahdollista täysin poissa julkisuudesta), joihin on ollut vaikuttamassa sama "mekaniikka". Toisin sanoen se vaihtoehto puuttuu, että mitään pahaa ei koskaan olisi tapahtunut, jos tekijään ei olisi kohdistunut a) erilaisten reittien (elämässä navigointiin liittyen) tahallista sulkemista ja b) mielen uudelleenohjelmointia. Ensin mainittu olisi tässä se, joka laukaisisi jälkimmäisenä mainitun, aiemmin toteutetun.

Mielen uudelleenohjelmointi ei viittaa tässä mihinkään elokuvakliseeseen kuten sanaan 'rosebud', jonka lausuminen saisi jollain mystisellä tavalla kohdehenkilön käyttäytymään jonkin ohjelmoidun skriptin mukaisesti, vaan tämä perustuu todelliseen, tutkittuun, "kovaan" tieteeseen. Alustavana esimerkkinä ote termiin "synaptic pruning" liittyen, joka tarkoittaa synaptisten yhteyksien karsiutumista aivoissa "käytä tai kadota" periaatteen mukaisesti:

Certain terminal arbors are pruned by competition. The selection of the pruned terminal arbors follow the "use it or lose it" principle seen in synaptic plasticity. This means synapses that are frequently used have strong connections while the rarely used synapses are eliminated. (Wikipediasta [1], tarvitsisi mahdollisesti lisää tutkimusviitteitä erityisesti aikuisiän kokemusperäisiin synaptisiin muutoksiin liittyen)

Jos toisen ihmisen mieleen halutaan vaikuttaa ulkoapäin, ei ole tarpeen päästä "katsomaan pään sisään", vaan riittää, että toimitaan tiettyjen rennon systemaattisesti noudatettavissa olevien kaavojen mukaan. Esimerkkinä eräästä kaavasta voisi toimia esim. sellainen, joka perustuu "negative free lunch learning" efektiin (ilmaisu esiintynyt Science Daily verkkojulkaisussa). "Positive free lunch learning" tarkoittaisi sitä, että palauttamalla esim. sana assosiaation kautta mieleen jotain unohtunutta, tulisi mieleen myös kaikenlaista muuta, mitä tuohon mieleen palautettuun oli assosiaatioiden kautta liittyneenä, mutta tietyllä tapaa "väärin" mieleen palautettuna, noiden muiden assosiaatioiden mieleen palauttaminen muuttuisi vaikeammaksi, mistä nimitys "negative free lunch learning". Nimitys kuulostaa huvittavalta, mutta perustuu siis ilmeisesti Juppin ja Stonen tutkimukseen [2].

These are cases in which relearning parts of forgotten associations decreases the recall of the remaining parts. The authors find that the difference between free lunch learning and negative free lunch learning is due to the particular method used to induce forgetting. (Science Dailystä [3])

Koska on niin, että oppiminen perustuu paljolti siihen, että aiemman opin varaan on voitavissa rakentaa uutta oppia, on myös niin, että aiemman opin rapistuessa, sen varaan rakentuva oppi ei ole enää niin "vankkarakenteinen" (ei välttämättä parhain sanavalinta tässä yhteydessä). Eräänä toisen ihmisen mielenmurentamiskeinona onkin täten aiemman opin rapauttaminen tekemällä uudemmasta opista hankalammin käytettävää. Riittävän systemaattisesti tehtynä voidaan ohjata varsin täsmällisestikin, mitä karsitaan ja mitä vahvistetaan.

Ohjelmistoteknologia mm. algoritmien ja Internet palvelujen muodossa tarjoaa paljon apuvälineitä sellaisille, joilla on halua sotkea muiden ihmisten mieltä. Jos esim. haluttaisiin sotkea jonkun vasta ohjelmointia ja tietotekniikkaa opiskelevan mieltä, voitaisiin kuormittaa hänen tietoisuuttaan esim. sanoilla, jotka ovat perustana (aiemman opin varaan rakentaminen) tietyille ohjelmistoteknisille avainsanoille, kuten: periytyminen, puurakenne, parent, child, malli (eng. model), luokka (eng. class), puurakenne, hibernate (vrt. kylmyys), tietokannan symboli (tynnyrimäinen), repo, apache, etc. Mielelle aiheutuu runsaasti kognitiivista kuormitusta erotella samankaltaisia sanoja ja muita aistittavissa olevia kohteita toisistaan, joten haittatarkoituksiin voidaan ajatella oleva käytettävissä esim. sanariimigeneraattori, samankaltaisia kuvia hakevat hakukoneet (googleta: "similar image search") ja tietyissä erityistarpeissa samankaltaisia kasvoja tunnistavat algoritmit (googleta: "face search algorithm"), joiden jatkokehittelyyn esim. joku matemaattisesti kyvykäs yliopisto opiskelija saattaa ottaa osaa.

Helsingin Sanomat on aina, luonnolliseen tapaansa, muistanut muistuttaa, että "mielisairaus eli psykoosi, jossa kärsitään harha aistimuksista, on joka kymmenennellä henkirikoksen tekijöistä", mutta ei sekään koskaan anna ymmärtää, että mitään systemaattista häirintää, johon olisi osallistunut usea ihminen, voisi olla taustalla.

Sinä, Hannu Lauerma, Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori, olet sanonut Helsingin Sanomissa, että

"Käytännössä kaikilla Hyvinkään ampumistragedian kaltaisiin tekoihin syyllistyneillä on taustallaan jonkinlainen mielenterveyden häiriö."

Olet maininnut myös siitä, että "asiasta [joukkosurmista] puhuminen voi lisätä kopiotekojen todennäköisyyttä", mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää spekulaatiota, jossa ei esiinny mitään lopullista varmuutta, mutta jossa kuitenkin tulee jälleen kerran selitys mallin ottamisesta jostain muualta. Ts. mediassa toistetaan jatkuvasti samoja väittämiä, joiden mukaan tekijät ovat itse aiheuttaneet mielentilansa ja/tai että malli on otettu jostain muualta.

Lukion psykologin oppikirjojen kautta kaikille opiskelijoille, jotka ovat riittävän aktiivisia, tulee tutuksi mm. skeeman ja skriptin käsitteet, missä skripti tarkoittaa tapahtumasarjaista skeemaa, jolla on ennustettavissa oleva lopputulos. Skeema taasen "tarkoittaa kaavaa tai rakennetta, ja sillä viitataan ajattelun tiedollisiin, jäsentyneisiin kokonaisuuksiin" (kognitiivisen sosiaalipsykologian sanastosta [4]). Huomaan, Hannu Lauerma, että olet kirjoittanut kirjan mm. hypnoosista ja suggestioista, verkosta löytyen mm. kirjoituksesi Terveyskirjastossa [5], mutta omalta osaltani tarkoitan korostaa tässä pitkäaikaista mielen rakenteiden, kumulatiivista ja/tai iteratiivista muokkaamista haitallisessa mielessä, enkä niinkään hetkellisesti esiintyvän suggestoitavuuden hyödyntämistä. Kirjasi "Pahuuden anatomia" on jäänyt käymättä läpi, mutta "rivien välistä lukien", kuten vaikkapa teologia.fi:n kirja arvion [6] pohjalta tulkiten, saatan muodostaa epäilyn siitä, että olet käsitellyt asiaa teemalla "ihmisessä saattaa eri määrissä asustella sellainen pahuus, jota voi luonnehtia psykoottiseksi tai mielenvikaiseksi", mutta et ole missään määrin käsitellyt sitä mahdollisuutta, että tuo pahuus olisi muiden ihmisten tarkoituksellisesti aiheuttamaa.

Sinä, Hannu Lauerma, olet aitiopaikalla siellä Psykiatrisessa vankisairaalassa. Mediassa paljonkin esiintyvänä sinun lausuntosi ovat mahdollisesti aina samalla edellä selvitetyllä tavalla puutteellisia. Olisi hyvä, jos ottaisit kantaa siihen, voiko sinun mielestäsi (voit myös konsultoida muita asiantuntijoita) tietynlainen "äärimmäisen poikkeava käytös" olla muiden ihmisten aiheuttamaa, perustuen mielen uudelleenohjelmointiin (lavea määritelmä).

Sopii myös kysyä, missä määrin esim. "ampuratasurmaaja" Sanna Sillanpää, joka oli tietojenkäsittelytieteen FM (filosofian maisteri) tai "elokuvateatteriampuja" James Holmes, jolla oli "undergraduate degree in neuroscience", tulivat häirityiksi tai uudelleenohjelmoiduksi opiskelutovereidensa ynnä muiden ihmisten toimesta, sen vuoksi, että heillä tavallaan oli "sopiva oppimispohja perustanaan"?

Tietynlaisissa tiettyyn henkilöön kohdistuvissa mielen uudelleenohjelmointitarkoituksissa on kyse tietojärjestelmä- ja mobiiliavusteisesta toiminnasta sellaisella osallistujien volyymillä ja sellaisella toimintaperiaatteella, että toiminnan pitkän ajan analysoitavuus pysyy mahdollisena. Merkittävin ero keskustelemisen kautta vaikuttamiseen on siinä, että kohdehenkilö ei käsittele vaikuttavia asioita (mm. tarkkaan ajoitetut häirinnät, havaittavaksi asetetut sanat ja symbolit) niinkään rationaalisella ja loogisella tasolla, vaan ne aiheuttavat estäviä ja kiihottavia (eng. inhibit ja elicit) vaikutuksia jossain ”lähempänä” tiedostamatonta, mutta kuitenkin siten, että niiden vaikutus on mallinnettavissa, ennustettavissa ja myöhemmin jatkokehiteltävissä.

Hienovaraisten, yksittäisten suggestioiden voidaan luonnehtia eroavan mielen uudelleenohjelmoinnista siten, että jälkimmäinen kietoutuu osaksi suurempaa tarkoitusta, jossa on käytössä muitakin vaikutusvälineitä ja metodeita kuin suggestio. Välineisiin ja keinoihin sisältyvät mm. malicious-tyyppisten laitteiden saattaminen kohdeyksilön käyttöön (mm. luvattomiin etämonitorointitarkoituksiin), Internet-tietoliikenteen kontrollointi, stressaaminen, rahanhankkimiskeinojen estäminen, identiteetin haperruttaminen, ystävien kaikottaminen, vääriin käsityksiin päädyttäminen, itsetunnon kolhiminen ym.

Toimintaan oleellisesti liittyvä tietojärjestelmä mm. ohjeistaa osallistujia semiautomaattisesti (mobiilikäyttöisyys sisäänrakennettuna ominaisuutena) ja johon liitettynä olevaa tietokantaa pääsee hyödyntämään web-konferenssi -ohjelmistolla, joka on tarkoitettu Internetin välityksellä tapahtuvaan yhteistyöskentelyyn. Tähän tietokantaan (voi olla useampiakin, erityyppistä dataa varten) sisältyy mm. lukuisia kohdehenkilön havainnoimia asioita, eikä siellä ole puutetta myöskään luvattomasti kerätystä sensoridatasta ja valvontalaitteistojen keräämästä videokuvasta.

Toimintaa ohjaavasta tietokannasta löytyy myös tietoa siitä, mitä erityisen erottuvia sanoja, symboleita, piirteitä, käytettyjä ilmaisuja, tapoja ilmaista jokin asia ym. kohdehenkilön mielessä on liittyneenä johonkin tiettyyn toimintaan osallistuneeseen henkilöön, yleensä tai tämän ollessa jossain tietyssä roolissa. Tästä tiedosta voi ajatella muodostuvan eräänlaisia pooleja (ks. kuva 1), joista ammentamalla muut osallistujat voivat, jatkuvasti säätyvän suunnitelman mukaan, tuoda jonkin tietyn henkilön kohdehenkilön mieleen.

Kyse on oppimisesta kaikkien osallistujien kannalta, myös kohdeyksilön kannalta, muttei kuitenkaan aina oppimisprosesseista, sillä moni toimintaan liittyvä, varsinkin tietotekniikka- ja elektroniikka-avusteinen sellainen on sovellutuksena niin uutta, ettei aiempia vertailukohteita liiemmin ole. Tietyt toimintaa kuvailevat ja toiminnan suunnittelussa hyödynnetyt visuaaliset mallinnuselementit ovat sekä toiminnalle leimallista, että myös sopusoinnussa ei pelkästään ihmisolennoille luontevan ajattelun kanssa vaan myös mm. luonnontieteistä ja psykologiasta kumpuavien ilmiöiden matemaattisen esityksen kanssa. Muutamalla erilaisella visuaalisella elementillä ja joukolla sääntöjä niiden käyttämiseksi saadaan selitettyä lukemattoman monia asioita ”elävästä elämästä”. Niiden käyttämiseksi riittää, kun osaa määritellyt säännöt, toiminnan analyysin jäädessä enemmän erityisosaamista vaativaksi.

Normaalisti ihmisajattelu ei ole pelkkien sana-assosiaatioiden varassa, vaan voidaan myös elää hetki eräänlaisessa visuaalisessa simulaatiossa katselemalla mielikuvia. Tosin, voidaan usein huomata, että tullessa jostain erityisestä äsken tietoiseksi tai jos jokin mielle on alitajuisen vahvasti aktiivisena, tämä jokin tulee uuttuneeksi mukaan tähän visuaaliseen simulaatioon. Tämän jonkin esiintyminen sellaisenaan hiipuu, jos jatkaa muiden asioiden ajattelemista, mutta silti se ehti aktivoimaan kaikenlaista muuta, joiden ohjausvaikutus voi olla niin hienoinen, ettei sitä toviin tajuakaan, vaikka vaikutus olisi pitkäaikainenkin.

Voidaanko pitää faktana sitä, että kun ihminen lähtee kuvitteellisesti liikkeelle ajatuksesta x, on ”ajatusresurssien” rajallisuudesta ja aiemmin muotoutuneista ajatusmalleista (hitaasti muuttuvaa) johtuvaa, että esim. seuraavan sekunnin aikana vain pienellä joukolla tiedostettavissa olevia ajatuksia on mahdollisuus tulla tietoiseen mieleen? Tätä voisi havainnollistaa kuvalla 2, missä pallojen koko korreloisi ajatuksien mieleentulemisen todennäköisyyden kanssa. Ajatusresurssit vaikuttaisivat siihen, kuinka kauaksi ajatuksesta voi ilman erityistä keskittymään pysähtymistä päästä; ensiajatusten ja sitä mahdollisesti tukevien muiden ajatusten juolahdettua mieleen, jäävät nämä ajatusresurssit osittain ikäänkuin ylläpitämään ensiajatuksien pysymistä tietoisuudessa, jolloin ajatusresursseja jää vähemmän kovin toisenlaisten ajatusten nostattamiseksi esiin. Kuvan 3 viivojen paksuus kuvastaisi todennäköisyyksiä, joiden nojalla jokin neljästä ajatusresurssien rajoissa mahdollisesta ajatuksesta tulee seuraavaksi tietoiseen mieleen (karkeasti ottaen: enemmän liitännäisyyttä senhetkisiin ajatuksiin liittyen = suurempi mieleentulemisen todennäköisyys). Ajatusresurssien ”takertuvaisuus” vähemmän olennaisiin ajatuksiin tekee hankalammaksi ajatella niitä asioita, joita todella haluaa ajatella, saati käyttää niitä hyväkseen tehdäkseen hyviä päätelmiä (päätelmien teko kuluttaa erityisen paljon energiaa ja ajatusresursseja, jos ei pysty ajattelemaan riittävän selkeästi). Tämä käy ehkä selvimmin ilmi silloin, kun on dopamiinivajeinen, sillä tuolloin aivot saanevat esiin lähinnä jotain tyypillistä, ja johon sitten jämähdetäänkin. Kuva 4 havainnollistaa sitä, miten yksi assosiaatioreitti käy todennäköisyydeltään täysin epätodennäköiseksi. Tuolloin on myös alttiimmillaan suoranaisten valemuistojen muodostamisen kannalta (ei perustella tässä yhteydessä, mutta olisi helpompaa saada aikaan pysyväluonteisia muutoksia muistettavissa oleviin ajatuksiin).

Pyrkimyksiin sisältyy erityisesti se, että kohdehenkilön assosiaatioverkostoista muodostuisi sellaiset, että kestäisi mahdollisimman pitkään ennen kuin kohdehenkilö pääsisi takaisin itselleen kelpoisiin ajatuksiin tultuaan altistuneeksi ei-mukaville ajatuksille. Eräänlaista omiin ajatuksiinsa ”eksymistä” siis, missä ei-mukavien ajatusten ajatteleminen aiheuttaa myös lyhyt- ja pitkäaikaisia fysiologisia reaktioita, mikä voi tehdä kelpoisiin ajatuksiin takaisinpääsemisen vielä työläämmäksi. Tätä valmisteltaessa on erittäin tavanomaista pyrkiä ”iskemään” assosiaatioita tuottavalla tavalla silloin, kun kohdehenkilö on uuvuttanut itseään liikaa (esim. tullessaan liian pitkältä juoksulenkiltä) tai hän on univajeinen (tuolloin olisi ajatusresurssien vajeen lisäksi myös aivojen signalointi melko kauttaaltaan vähemmän optionaalisesti).

Kyse on mahdollisimman kattavan ennustettavuuden tekemisestä mahdolliseksi ts. kohdehenkilön mielen ohjelmoimisesta ja takaisinmallintamisesta niin tarkkaan, että tiedetään mitkä mm. sanat ja symbolit aiheuttavat sellaisen esiaktivitaation, että voidaan olla varmoja esim. siitä, mitä ilmaisua kohdehenkilö käyttää tavatessaan ensi tiistaina klo 09.05 tietyn henkilön, tullessaan juuri ennen tapaamista nähneeksi käytävän perällä kukkalajitelman, jossa on vaaleanpunainen nauha (ks. kuva 5). Tämä on analoginen sille, kuinka hermoverkkojen neuronilla on useita sisääntulevia signaaleja ja yksi sen laukaisema uusi signaali (jos vain sisääntulevilla signaaleilla on tarpeeksi yhteenlaskettavaa tehoa).

Kuvassa 7 (tekstin lopussa) on eräs esimerkki sellaisesta (kuvitteellisesta) signaalien etenemisestä, missä signaalit voivat samoja reittejä edeten päätyä aina saman tietyn verkon osan luo sitä aktivoimaan. Se ei esitä neuronien toimintaa, eikä siinä huomioida edellä mainittuja ajatusresursseja ja todennäköisyyksiä, vaan tarkoitus on osoittaa olevan määritettävissä matemaattinen algoritmi, johon perustuen voidaan tietää, minkälaisella esiaktivoinnilla voidaan saadaan tietty lopputulema. Sääntönä käytetyssä algoritmissa on, että a) jos kaksi verkon osaa (noodi) pystyy signaloimaan kohti samaa viereistä noodia, ne tekevät sen, jolloin kyseinen noodi tulee seuraavalla kierroksella osallistumaan uusien noodien mahdolliseen aktivoitumiseen ja b) sama noodi voi osallistua usean noodin aktoivoimiseen, jos sillä vain riittää ulottuvaisuutta.

Todistamisen mielessä on erityisen huomioitavaa se, kuinka usean eri ihmisen yhteistoiminta aiheuttaa erittäin eksaktisti ja harhailematta eteneviä ”signaaleita”, joiden yhteisvaikutus tuottaa assosiaatioita, jotka yhdessä muiden osallistujien tuottamien ”signaalivirtojen” kanssa tuottavat uusia assosiaatiota, jotka täydentävien signaalivirtojen avulla johdattavat ajatukset ja tuntemukset sellaisten mielteiden äärelle, joiden esiintuloon osallistujat olivat jo ennalta varautuneet ja kuinka tämä pitkään jatkuessaan aiheuttaa merkittävän muutoksen sen suhteen, kuinka paljon ”huono oppi” on vallannut vaikutusvaltaa ”hyvältä opilta” ja kuinka paljon hyvää oppia on purkautunut (poisoppiminen). Tätä jälkimmäistä voi havainnollistaa yksinkertaisella pylväskaaviolla kuten kuvalla 6, jossa esim. sotaan, rasismiin, kuolemaan, sairauteen, ilkeyteen yms. liittyvä ajatussälä on vallannut vaikutusvaltaa hyvältä opilta (esim. omaan ammattiin tai koulutukseen liittyen). Aivojen plastisuudesta eli muokkautumiskyvykkyydestä johtuen tämä ei koskaan ole lopullista ja pysyvää, mutta vaatii oman vaivansa pitää mieltään riittävän selkeänä ja käyttökelpoisena.

Ihan tavalliset ihmiset ovat oppineet, että haluttaessa oppia, miten ihminen rakentaa onnellisuuden, ei riitä, että osaa tehdä symboleilla ajatteluun pohjautuvia havaintoja kuten: "Jalle on saanut uuden perjantaipullon/läppärin/naisen, siksi Jalle on nyt onnellinen", vaan pitää ottaa käyttöön a) erilainen abstraktion taso, big data, neuraaliverkot ym. ja b) tehdä joku ensin onnettomaksi ja katsoa miten hän selviää siitä. Asian voi ilmaista myös niin, että "ihan tavalliset, mutta sosiaalisesti laajalti verkostoituneet ihmiset" voivat olla äärimmäisen tylyjä kanssaihmisiään kohtaan, silloin kun kyseessä on jonkin niin merkittävän elämään liittyvän asian selvittäminen kuin miten olla onnellinen, miten pitää onnellisuutta yllä ja miten onnellisuus saavutetaan sen jälkeen kun ote siitä on päässyt toviksi lipsumaan.

Neuraaliverkot ovat siis jotain sellaista, joka on käytössä esim. tekstintunnistuksessa l. vaikka kirjoittaisi aika lailla kiemuraisesti, älypuhelimeen asennettu ohjelmisto tunnistaa kiemuroistakin mitä kirjaimia oli tarkoitus käyttää. Ja onhan niitä käytössä esim. suomalaisessa puuteollisuudessa parantamassa tietyllä automaattisella tavalla tuotannon laatua jalostuksen eri vaiheissa. Neuraaliverkot voivat olla esiopetettuja, jolloin ne toimivat käytännössä eräänlaisina älykkäinä kuviontunnistuskoneita tai sitten ne voivat oppia (ja poisoppia) itsenäisesti. Big datalla taasen viitataan johonkin niin suureen ja jatkuvasti kertyvään datamäärään, että muodostuu haasteita liittyen datan keräämiseen, kuratointiin, varastointiin, hakuun, jakamiseen, siirtoon, analyysiin ja visualisointiin.

Neuraaliverkkoihin ja big dataan liittyvien työkalujen kehittäminen on erittäin haasteellista, mutta niiden kehityttyä tarpeeksi, niitä pystyy käyttämään melkein kuka vain. Vertaa: äänitysstudion miksauspöytää oppii käyttämään "ihan tavallinen ihminen", vaikka siinä voi olla satoja erilaisia säätimiä, eikä kertaakaan tarvitse vilkaista miksauspöydän sisään selvittääkseen miten se sisäisesti toimii - vaikka, mitäpä niistä piirilevyistä osaisikaan päätellä.

Onnellisuuden tavoittelu ei ole koskaan jäänyt pelkästään yksittäisten ihmisten mietittäväksi ja omien etujen parantamiseksi, vaan kuten kehitteillä olevia, Internet verkon valvontaan tarkoitettuja laitteita ja ohjelmistoja mennään ensiksi tarjoamaan esim. Supolle eli suojelupoliisille, on "salaisessa onnellisuusopissa" olevilla myös omat tietyt tahonsa, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä. Yhteistyötä he tarvitsevat, koska heidän tutkimuskohteiksi valitsemiin henkilöihin saa helpoiten jatkuvan tai riittävän usein toistuvan yhteyden vain median kautta (mm. mielteiden, ideoiden, käsitteiden ja assosiaatioiden pitkäaikaisaktivointi), minkä lisäksi tarvitaan monenlaista teknistä välineistöä varsinaiseen tarkkailun suorittamiseen ja sitä kautta datan keräämiseen, analysointiin yms.

Koska tällainen toiminta vaatii usean jonkin erikoisalan ammattilaisen (tai sellaiseksi opiskelevan) asiantuntemusta analyysi vaiheen ja konsultoinnin osalta, kasvaa asiaan liittyvä ihmisistä koostuva verkosto nopeasti niin suureksi, että havaitaan helpoimmaksi pitää toiminta salassa siten, että opetetaan ihmiset pitämään ihmisten salatarkkailusta. Se taisi olla joskus 90-luvulla, kun jotkut teatterikorkeakoululaiset olivat yöt ja päivät läpeensä jonkinlaisessa vitriinissä tarkkailtavana ja YLE1:n kautta katseltavina eli jo paljon aikaisemmin ennen näitä nykyisiä "kuvataan monella kameralla, kun ihmiset toheltaa ja kilpailee keskenään". Ja lapsethan ovat leikkineet barbeilla ja muilla ihmisiä symboloivilla esineillä jo ties kuinka monien vuosisatojen ajan.

Voitaneen olettaa, että ihan kaikkia ihmisiä ei saada pelkästään esim. "onnellisuuden mekanismien" oppimiseksi aiheuttamaan jollekin toisella toistuvaa haittaa, ongelmaa ym. vain sen vuoksi, että oppisi "jotain teoreettista" - olettaen, että kokee itse olevansa riittävän onnellinen jo nykyiselläänkin. Kuitenkin, tässä on huomioitava se, että se miten muiden ihmisten äärimmäisyyksiin menevä tarkkailu ja analysointi toteutettaisiin, johtaisi siihen, että ei olisi mahdollista keskittyä pelkästään onnellisuuteen liittyvien asioiden suoraan havainnointiin ja datasta johdettuun tietoon, vaan tarkkailun ja analyysin tuloksena tulisi selville ihan kaikki, mitä tarkkailtavaan henkilöön liittyy juuri nyt, sekä myös se, mitä tulee liittymään myös tulevaisuudessa (ennakoitavuus aiemman tiedon perusteella). Mitä tarkemmin kohteesta pääsee tai kokee pääsevänsä selvyyteen, sekä mitä vahvempi osallistuvan ihmisverkoston yhteishenki on, sitä vaikeampaa siihen on olla osallistumatta paljon enemmän vetovoimaa kuin pelkässä esim. Facebookin aiheuttamassa stimulaatiossa.

Toiminnan lopettamista kesken voi jarruttaa myös se, että se on voinut kestää pidempään kuin mikään läheskään vastaava tutkimus missään aiemmin. Lisäksi, jos toiminnan voi speksata eli muodostaa siitä myytävissä olevan formaatin, siitä voi saada erittäin paljon rahaa. Vertaa tätä suomalaisen opetustaidon myyntiin ulkomaille tai Napakymppi ohjelman idean käytettävyyteen eri maissa. Tässä kohdin voi halutessaan hetken miettiä, mahtuisiko Napakymppi-formaatin speksit todellakin pienelle paperilapulle (kaikki tietävät mitä ajattelet juuri nyt).

Asiaa voisi lähestyä myös suomalaisuuden kehittämisen kautta eli käyttämällä muutamia ihmisiä koekaneina, koirina, hepokatteina ja ties minkälaisina, voisivat muut soveltaa havainnoista ja datasta johdettuja päätelmiä esim. joko omassa elämässään tai jonkin organisaation kuten MTV3:n tapauksessa liiketoiminnassaan eli sen selvittämisessä, kuinka vähäisillä rahallisilla panostuksilla saadaan pidettyä ihmiset riittävän onnellisina, sopivasti asioissa ja aina uudestaan takaisin palaavina. Ja mediatalohan voi sitten aina jälleenmyydä tai edelleenluovuttaa näiden tutkimusten kautta saadun tiedon esim. valtioneuvoston jäsenille - ellei sitten satu olemaan niin, että he ovat siitä tietoisina jo ennestään. Itse asiassa, juuri tämä asia on itseäni viime aikoina mietityttänyt: kuinka pitkälle valtion kulloisetkin kehittäjät ja vaihtopenkillä olijat ovat valmiita menemään saadakseen asiat sujumaan siten kuten haluavat niiden sujuvan?

Näissä pitkäaikaisissa tarkkailututkimuksissa kyse voi olla pelkästään passiivisesta tarkkailusta tai aktiivisesta sen kokeilemisesta saadaanko joku ihminen konvertoitua jonkin asian/aatteen kannattajaksi pelkästään esim. erilaisin suggestioin tai kuinka hänen elimistönsä toimintaan vaikuttaa, jos häntä stressataan lukuisilta eri suunnilta sillä tapaa, että kohdehenkilön "aivot ovat jatkuvasti liekeissä" eli muuttuuko ruokavalio tai alkaako elimistö oireilemaan johonkin tulehdustilaan viittaavalla tavalla? Tässä kohdin voidaan huomata, että tieto elimistön tietyistä tiloista saadaan sekä matemaattisiin laskelmiin perustuvien arvioiden kautta, että myös terveyskeskuksen teettämien laboratoritestien kautta (kaapataan tietojärjestelmiin talletettu tieto).

Erityisen mielenkiintoista tietoa voi olla se, muuttuuko kohdehenkilön tarve jäsennellä ajatuksiaan jotenkin uudella tavalla esim. jatkuvan tietoverkkojen kautta tapahtuvan häirinnän vuoksi (esim. suojautumalla, varautumalla tai jälkihoitaen) tai MTV3:n uutisten inserttien sisältämän symboliikan muodostaessa kohdehenkilön elämää kuvaavan tarinan. Vertaa:

"kirjailija abstrahoi vain tarinalleen merkitsevät tapaukset ja sitten järjestää ne mielekkääksi sarjaksi. Tämä tapahtumain abstrahointi (valinta) ja järjestäminen johonkin merkitsevään suhteeseen toistensa ja romaanin tai näytelmän "pääteeman" kanssa luo "kertomataidetta". Juonenkehittelyllä, luonteenkuvauksella, teoksen rakenteella, huipennuksilla, loppuratkaisuilla ja kaikilla muilla asioilla, joista puhutaan teknisessä arvostelussa, on yhteyttä tähän symbolikokemusten järjestelemiseen, jotta symbolikokemusten koko rakennelma (siis valmis kertomus tai näytelmä) vaikuttaisi halutulla tavalla lukijaan." (S.I.Hayakawan kirjasta Ajattelun ja toiminnan kieli)

Ihmisiä on suhteellisen hankala saada uskomaan, että "nyt on jotain kokeilua käynnissä", koska kokeilut (esim. psykologiset kikkailut) noudattavat usein vähemmän selväpiirteisiä linjoja, mikä tekee niiden käytön todistettavuudesta haasteellista. Siinä vaiheessa, kun kokeilussa on edetty karkeampien esikokeilujen kautta hienovaraisemman toiminnan vaiheeseen, toimintaa on yleensä vaikea osoittaa, rajata tai todistaa, koska se on tarkoitettu luonteeltaan juuri sellaiseksi. Ts. pitäisi pystyä osoittamaan tuota jotain jo siinä vaiheessa, kun se on vasta kokeilun asteella. Seuraavassa kuvaillaan eräs tapahtumien kulku, jossa pyrkimyksenä on ollut yhdistää kohdehenkilön mielessä kahta eri kontekstia, ikään kuin "assosiatiivista käytävää" niiden välille luoden, vaikka kohdehenkilö haluaisi mieluummin pitää nämä kaksi kontekstia erillään toisistaan.

Kuviteltakoon venäläinen Facebook-ystävä (tekstissä fb-venäläinen, kansallisuus tässä melko epäoleellista), joka alkoi osoittaa pyrkimystä uuttaa toistuvasti kohdehenkilön tietoisuuteen asioita, jotka assosioituivat tiettyyn venäläiseen opiskelijaan (eri henkilö siis), joka opiskeli myös ohjelmistotekniikkaa samassa koulussa kuin kohdehenkilö.

Aluksi järjestys oli siten, että opiskelijavenäläinen teki jotain tiettyä koulussa tai joku teki jotain hänelle, tai hän oli mukana jossain (toiminnan hetkessä), tai hän tuli tietoisuuteen muiden henkilöiden toimesta jossain sellaisessa yhteydessä, jossa hän ei itse ollut läsnä, minkä jälkeen samana tai viimeistään seuraavana tämä fb-venäläinen liitti omaan uutisvirtaansa jotain sellaista (esim. linkki uutiseen), joka assosioitui hyvin suoraan tästä opiskelijavenäläisestä jälkeenjääneeseen viimeisimpään (tiedostettuun) havaintoon.

Tarpeeksi monen toiston kautta tilanne muistuttaa "ystävänryöstöä" tai vertaisen esittämistä. Sellainen ei kai liene kovin poikkeavaa, mutta tietty systemaattisuus ja tietynlainen ennen kuulemattomuus tekee siitä vaikeasti uskottavaa (ikään kuin pitäisi aina olla jokin aiempi esimerkki, jotta tapahtumia olisi helpompi uskoa).

Seuraavassa vaiheessa, jonka voi katsoa alkaneeksi siitä kohdin, missä kahdessa eri kontekstissa tapahtuneiden samankaltaisten asioiden (tai niihin suggestoivien/assosioituvien) lisäksi tuli uusia samoissa kahdessa kontekstissa esiintyneitä samankaltaisia asioita, minkä lisäksi tapahtumien järjestys ja synkronisaatio muuttuivat.

Tässä toisessa vaiheessa havainnoija eli kohdehenkilö ei enää pystynyt arvaamaan milloin opiskelijavenäläisen jälkeen tulee fb-venäläinen, koska järjestys saattoi olla juuri toisinpäin ja riittäväksi todettujen toistojen jälkeen rytmiä rikottiin siten, että "kontekstista vastaparia" ei aina ollutkaan. Aiemmin rytmi oli mennyt niin, että ensin kymmenisen kierroksen ajan toimi ensin opiskelijavenäläinen, jonka jälkeen aina fb-venäläinen. Lisäksi rytmiin tuli mukaan sen rikkonaisuutta ja sitä kautta vaikeampaa hahmotettavuutta.

Jos ajatellaan tässä kahta eri kontekstia "vierekkäisinä pallukoina" ja niiden välille olevan "linkki", niin niiden "portinvartijoina" toimisivat tällöin nämä kaksi eri henkilöä, joilla minkään kohdehenkilön tiedossa olleen informaation kautta ei ole varmuudella osoitettavaa sosiaalista suhdetta (kohdehenkilö ei ole nähnyt heitä yhdessä, toisen asuessa Suomessa ja toisen jossain Moskovan liepeillä).

Kuvaillun toisen vaiheen lopuille tultaessa kohdehenkilön mieli oli herkistyneempi ounastelemaan, että tämän fb-venäläisen esim. viitatessa johonkin tietynsisältöiseen artikkeliin (jakaa linkin siihen Facebook-virrassaan), opiskelijavenäläinen tekisi lähiaikoina jotain sellaista, johon tämä artikkeli jollain tapaa liittyisi. Loogisesta tämä uskomus olisi tietenkin järjetön, mutta kohdehenkilön mieli olisi tässä vaiheessa oppinut tietynlaisen ajattelunmallin, mikä aiheuttaisi ajatteluun tiettyä erheen todennäköisyyden kasvamista.

Aamulehdestä sen vuoden 2004 paikkeilla luin, kuinka pienehkössä, kuvattomassa uutisjutussa yksilöitiin joku ulkopaikkakuntalaisille tuntemattomaksi jäänyt toisinajattelija suunnilleen sanoilla "eräs kaupungilla hyvin tiedetty henkilö", kohteena olleen henkilön jäädessä uutisessa jonkinlaisen hörhön rooliin. Tämä oli sen vuoksi mieleen jäävä tapaus, että tuollainen rajaaminen on ehkä niitä helpoimmin vältettäviä virheitä, joita uutistoimittajan voi olettaa siivoavan tekstistään pois, jos hän haluaa pitää yllä uutisten uutismaista luonnetta.

Asia palautui mieleeni vuosia myöhemmin, luettuani Kauppalehden sivuilta vainoamisen käsitteen ylösnostamisesta (oikeudenkäyntiasioita). Vainoamisenhan voi ajatella tarkoittavan siltä osin samaa piinaamisen käsitteen kanssa, että kumpikaan niistä ei ota kantaa tekijän motiiveihin, vaan niitä käytetään tekoja kuvailevissa virkkeissä. Piinaamisen eroavuus vainoamisesta riippuisi paljolti siitä, miten niitä on oppinut käyttämään: joku voi ajatella piinaamisen olevan enemmän "hermoille käyvää" kuin vainoamisen ja joku toinen ei ehkä ole edes kuullutkaan sanasta 'piinaaminen', eikä hetken makustelunkaan jälkeen koe tunnistavansa sitä.

Koska määrite vainoaminen ei siis ota kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, mikä on empiirisesti havaittavissa tapahtuvan tai osoitettavissa tapahtuneen, sitä voidaan käyttää tietynlaisten Wittgensteinin kuvailemien kielipelien osana, jotka on valjastettu sosiaalisten pelien tarpeisiin. Koska vainoamisella yleensä on tietty "negatiivinen kaiku", on tietyissä sosiaalisissa peleissä kätevää saada aikaiseksi tilanne, jossa saadaan yleisö pitämään jotain henkilönä vainoajana, vaikka itse asiassa juuri hän olisi se, jota varsinaisesti vainotaan.

Vainoamiseksihan voidaan määritellä esim. se, että joku esittää riittävän monta kertaa todistamattomaksi esitetyn väitteen tai vahvan epäilyksensä siitä, että joku tietty henkilö/taho aiheuttaa tahallaan jonkinlaista haittaa väitteen esittäjää kohtaan.

Todistettavuudeltaan vajaaksi jääneiden väitteiden esittäminen ei sinänsä tarkoita sitä, että väittäjä olisi väärässä, mutta yleisen konsensuksen mukaan koetaan, että yhteiskuntarauhaa häiritsee liikaa, jos voidaan liian vapaasti esittää "liian tarkasti kohdistettuja väittämiä", joilla on mainetta ja kunniaa vaurioittava vaikutus. Se on tavallaan hyväkin asia, mutta ongelmaksi muodostuu se, että esim. tilanteessa, jossa esim. naapuri hyödyntää teknisen valvonnan keinoja salatarkkailuun (esim. audiovisuaalinen tarkkailu ja verkkoliikenteen monitorointiin (pätevän verkkoasentajan avustuksella) toista naapuria kohtaan, niin tämä toinen naapuri voi ihan vapaasti olla vuorenvarma, että asia on juuri näin ja olla oikeassa esim. 99 kertaa 100:sta tai 999 kertaa 1000:sta tai 9999 kertaa 10000:sta, mutta hän ei pysty todistamaan sitä.

Koska tapahtumien todistettavuuden ongelma on hyvin sellaisten ihmisten tiedossa, jotka hyödyntävät esim. teknisen valvonnan ja kontrolloinnin keinoja, muodostuu ongelmaksi se, että ei enää arvosteta hyvää peliä, vaan teknistä kontrollointia toteuttavat alkavat harrastamaan pelkkää leikkimistä. Esim. ajetaan autolla jakohihna kirskuen kohteen talon ohi sadannen kerran, painetaan älypuhelimesta yhtä näppäintä ja aiheutetaan kohteen tietokoneeseen Blue Screen of Death -tyyppinen virhetilanne, joka näennäisesti vaikuttaa aiheutuneen crcdisk.sys -virheestä (assosiaatiot: jakohihna, crc, kirskunta, öljyäminen..).

Todistettavuuden kannalta ei sinänsä olisi varsinaisesti varmaa, että aiheuttaja olisi juuri tuo kyseisen auton omistaja - ellei hän sitten muilla tavoin ole osoittanut, että juuri niin on - vaikka ajoitus olisi täsmännyt jokaisen sadan aiemman kerran ilman yhtään poikkeusta. Voisihan olla kolmaskin henkilö, joka haluaisi aiheuttaa selkkauksen näiden kahden tahon välille. Käytännössä tapaa kuitenkin olla niin, että se joka usean erityylistä häirintää kohtaa, pystyy intuitiivisesti päätymään juuri oikeisiin näkemyksiin ja arvioihin haitan aiheuttajista, mutta näiden intuitioiden rationalisoiminen sanalliseen muotoon on sitten oma tehtävänsä.

Asiaa voi ajatella myös pelinä sillä tapaa, että se joka ensiksi syyttää jotain toista vainoamisesta, häviää pelin, koska hän tulee tehneeksi eräänlaisen sosiaalisen itsemurhan - hän tavallaan myöntää tai tulee antaneeksi ymmärtää, että hänelle ei ole soveltuvaa sosiaalista turvaverkkoa käytössään lopettaakseen vainoamisen käyttämällä esim. jonkinlaista "hienovaraista vivutusta" eli esim. tuttavaa, joka työskentelisi tietyssä uutistoimituksessa ja voisi täten toimia eräänlaisena agenttina (esim. myrkyttämässä jääkaapissa olevia eväsleipiä).

Eräs psykologinen kikka, jota omalla tavallaan käyttävät kaikki, jotka julkaisevat tai kertovat jostain aamuisin, liittyy mielteiden inkrementaaliseen aktivointiin. Ts. kun muutamaa, kategorisesti ottaen hyvinkin erilaista asiaa tuodaan esiin sopivan lyhyen ajanjakson sisällä ja erityisesti, kun niissä on lisäksi riittävästi jotain yhteistä, aiheutuu tästä loppupäiväksi herkkyyden jyrkkä kasvu juuri tämän herkän osuuden havainnoimiselle kaikessa muussa, mikä on mahdollista tulla havaituksi (tai hoksatuksi).

Kuva auttaa tämän tekniikan hahmottamisessa, siinä käytättäen esimerkkinä kolmea erillistä tilannetta: kaulimen käytön havainnointi (kahdella kädellä taikinamassaa painellen), ikkunan asennus (asennusta katsellessa voi tuntea kuinka asennusmies tuntee sormissaan hiukan taaksepäin kallellaan olevan ikkunan painon sitä paikoilleen työntäessään) ja mustalaismiehen ohikävely. Nämä pitäisi tietenkin kokea itse tositilanteessa, jotta niistä saisi paremman vaikutelman. Viimeisimmässä mainituista ei sellaisenaan tuntuisi olevan mitään erityistä yhteistä ennen kuin hetken päästä, kun mieleen juolahtaa ajatus ennustajasta katsomassa ennustuspalloon kädet ennustuspallon yllä (joistakin stereotyypeistä ei ihan helpolla pääse eroon).

Yhteiseksi tekijäksi on täten muodostunut kaksin käsin tekeminen, molempien käsien tehdessä yhdessä töitä samankaltaisesti (symmetrian idea voi juolahtaa mieleen), sekä työntövoima joka ei suuntaudu suorakulmaisesti, vaan hiukan viistosti. Huomioitavaa on myös se, että havainnoitavien asioiden koolla ei ole erityisemmin merkitystä (esiintyvät asiat voivat olla kooltaan miniatyyrisestä kolossaaliseen). Jos nyt tämän aktivitaation ollessa voimassa lukaisee esim. verkkouutisista jotain sellaista, jossa esiintyy jotain, missä työnnellään kaksin käsin jotain, kokijat aivot suorastaan "imevät" havainnon itseensä, koska se "tuntuu tärkeältä/merkittävältä". Tämä aktivitaatio voi olla hyvinkin voimakkaana aina seuraavaan yöhön asti (googlaa pitkäaikaispotentiaatio tai long term potention).

Päivän mittaan "havaintojen imemiseen" vaikuttava, aktiivisena oleva hermoverkon osa voi muuntua ehkä paljonkin, riippuen siitä, mitä muuta tulee havainnoineeksi ja siitä, missä määrin aivot yksinkertaistavat asioita ja de aktivoivat hermoverkkojen osia. Kaksin käsin työntämisen havainnoimiselle herkistyminen voi muuntua työntämisen havainnoimiselle herkistymiselle yleensä tai lisähavainnoista johtuen herkistyy puristusvoiman havainnoimiselle tai sen kuvittelemiselle, mitä asioilla tapahtuisi (tai ei tapahtuisi), jos niitä puristaisi tai työntäisi vielä hiukan lujempaa.

Tätä voi täysin perustellusti ajatella taktiikkalajina, jossa on löydettävä sopivat ainekset, jotta saadaan jokin tietty mielle muodostumaan. Esim. jos kaulimisen tilalla olisi käsien asettuneisuus polkupyörän tangon päällä, niin siinä ei olisi ollenkaan mukana samaa työntövoimaa, joten se ei voisi kuvaillussa tapauksessa toimia initialisoivana tekijänä, mutta myöhemmässä vaiheessa kun tietty aktivitaatio olisi saatu synnytettyä, tulisi tästä tietystä herkistyneisyystilasta johtuen kiinnittämään erityistä huomiota käsien asettumiseen pyörän tangon päälle - olettaen, että käyttää polkupyörää liikkumiseen, tietenkin.

Erään populaariversion mukaan skitsofreniasta mieli "menee sekaisin" liioista asioiden välisistä yhteyksistä, mikä on vääränä näkemyksenä siitä juontuvaa, että arvioijan oma mieli rakentaa loogisuuden näkemykseensä sisään vetämällä mielessään viivoja nimettävissä olevien asioiden välille ja syrjäyttämällä kaiken muun. Tässä mielessä molemmat graafeista ovat vain karkeita pelkistyksiä. On mahdollista vaikuttaa toisen ihmisen mieleen siten, että saadaan aikaiseksi aika lailla halutunlainen assosiaatioyhteyksien joukko, mutta se ei itsessään johda minkään oireyhtymän kriteerit täyttäväksi - ikään kuin kaikki mahdolliset oireyhtymät olisi jo keksitty - vaan lisäksi vaaditaan lukuisten ehtojen toistuvaa täyttymistä.

Selkeämmän oloisessa graafissa on esitetty pelkistettynä ihannetila, johon joku kuviteltu on pyrkinyt: hän hyväksyy tiettyjen neljän aiemmin tuntemiensa henkilöiden kanssa koetut hyvät ja huonot hetket sellaisinaan, mutta pitää ne mielessään erillään hänen nykyelämästään, jonka päivittäisiin aktiviteetteihin liittyvät esimerkinomaisesti ohjelmoijan työhän liittyviä asioita kuten koodaaminen, testaaminen ja monitorointi.

Moniyhteyksisemmässä graafissa on esitetty pelkistetty tietokonemalli, joka kuvaa tarkoituksellisesti luotuja ja ylläpidettyjä erittäin vahvoja assosiaatiolinkkejä. Tämä on eräs välivaihe, joka on ollut jonkin muun tahon tavoitetila (haitan aiheutus). Pyrkimyksiin on sisältynyt kohdehenkilön kahden eri kauden (elämänjakson) sotkeminen sillä tapaa keskenään, että hänen on työlästä pitää tietoista mieltään selkeänä ja mielenkiintoiseksi kokemiinsa asioihin keskittyvänä. Tämä johtuu siitä, että hänen mielenkiintoisiksi kokemiensa asioiden käsittelyssä on paljon sellaista samankaltaisuutta, jota esiintyi jossain ärsyttävissä tilanteissa näiden hänen aiemmin tuntemiensa henkilöiden kanssa aikaa viettäessä. Lisäksi lukuisat symbolit, ilmiöt ja esineet aiheuttavat havaituksi tullessaan - nähtäessä tai pelkästään ajateltaessa - eräänlaista alitajuista kuohuntaa mielessä, joka aktivoi tiettyjä "ikäväluonteisia" hermoverkkojen osia, täten kuluttaen aivojen välittäjäaineita aivan tarpeettomasti.

Dopamiinin turha kuluttaminen heikentää osaltaan mahdollisuuksia hyvälaatuiseen keskittyneisyyteen, mikä pahentaa stressihormonien pitoisuuden jatkuvasti korkealla olemisen uhka, mikä voi suorastaan tuhota neuroneita. Stressillä on myös taipumusta ahtauttaa verisuonia, mikä taasen heikentää aivojen verenkiertoa.

Siihen, miten kuvan mukaiseen (kohdehenkilöä haittavaan) tavoitetilaan päästään, vaaditaan tietty järjestely, joka perustuu paljolti siihen ideaan, että ihminen rekisteröi valtavasti asioita ympäristöstään, vaikka voi luulla, ettei muistakaan "paljon mitään" - minkä voi todeta antamalla tällaiselle henkilölle noradrenaalia tai dopamiinia kulkeutumista keskittävää ainetta (esim. Ritalinia pienessä määrin) ja kysymällä häneltä, mitä hän todella muistaa.

Taulukkomaisessa kuvassa on esitetty järjestely, jossa toistetaan tietyn "teeman" esiintuomista muutamassa eri kontekstissa. Tilanteet voivat olla lavastettuja tai niiden esiintyminen tietyssä muodossa voi olla ennalta tiedossa kuten tv ohjelmien tapauksessa - jotka tosin nekin voisivat olla sovitettuja jotain tiettyä ennalta mietittyä tarkoitusta varten. Havainnoijana toimiva kohdehenkilö tunnistaa kyllä ilman erityisiä apuja tai vinkkejä, että jokin tietty teema toistuu useissa eri kontekteissa. Teema on tässä yhteydessä ja mieleen jäävyyksien kannalta pelkkä "kuori" tai väliaikainen apuväline, varsinaisten vaikuttavien asioiden ollessa niitä asioita, joita esiintyy teeman toteutuksen (esim. äärimmäisen hidasta toimintaa esittävän toiminnan) aikana. Jotkin näistä havaittavaksi tarkoitetuista asioista voivat olla sellaisenaan helposti mieleen jääviä kuten erilaiset symbolit, osan ollessa sillä tapaa "esiaktivoituja", että havainnoijan mieli poimii ne ympäristöstä nopeasti ja vaivatta.

Haittavaikutusten kannalta on olennaista, että teemojen käsittelyn läheisessä yhteydessä esiintyy kertaalleen jotain tiettyjä ikävää, ehkä jopa ällöä tai sairasta asiaa, sekä jotain, joka tuo jonkun tietyn henkilön mieleen - voi perustua samankaltaisuuteen tai johonkin hienostuneempaan.

On mahdollista, että tässä kuvailtu haitantekotekniikka toimii paremmin sellaiseen ihmiseen, joka on tottunut ajattelemaan kaavioilla, ryhmittelemään asioita, tuntemaan fiilispohjalta asioiden väliset suhteet ym. Ts. hän on sekä tunteikas, että järjestelmällinen - ei välttämättä helppoa yhteen sovittaa, mutta kuitenkin. Tällainen henkilö voi tunnistaa, kuten on ollut tarkoitettukin, yhteyden käytetyn teeman ja henkilön välillä, seurauksena ollen visuaalisen mielikuvan herääminen johonkin tiettyyn tapahtumaan ja sen yksityiskohtiin liittyen. Ja juuri sen tapahtuman ja yksityiskohtien samankaltaisuus jonkin nykyhetkeen liittyvän asian suhteen, aiheuttaa eräänlaisen "oikopolun" menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Yksi tällainen ei merkitse erityisempää, mutta entä kun niitä on sata? Tai tuhat?

Olennaista tässä on se, että pyrkimyksenä on aiheuttaa niin vahvoja ja pysyviä assosiaatiolinkkejä, että ne tulisivat mahdollisimman helposti esille useissa eri tilanteissa. Ihmismielellähän on taipumusta pitää opitut asiat helpommin muistettavana siinä kontekstissa, missä ne opittiin, mutta vahvat assosiaatiot "murtavat" nämä kontekstin "rajat" varsin helposti. Vähemmän helposti muistettavien asioiden osalta muistettavuuteen ja käytettävyyteen voi vaikuttaa paljonkin, missä yhteydessä sellaista yrittää tai missä yhteydessä olosuhteet ovat jollain tapaa sopivat assosiaation muodostumiselle. Assosiaatio on tässä siis jotain, joka tuo mielikuvia tietoiseen mieleen asti.

On vaikea arvioida sitä, mikä on riittävä määrä ihmisiä toteuttamaan kuvailtua haitantekotekniikka, mutta parhaiten se toimii kun kohdehenkilö saadaan kokemaan, että "kaikki tai ainakin moni osallistuu siihen". Tämä luulo on sitä helpompaa saada aikaiseksi, mitä kauemmin toimintaa jatkaa, koska aivoihin muodostuva "hötöstä koostuva hermoverkoston osa" kasvaa - tai mikä siihen sitten osallistuukaan (neuronit viestivät myös moduloimalla eli muokkaamalla lähettämiään signaaleja), mikä turhanpäiten suuressa määrin aktivoituessaan kuluttaa dopamiinivarantoja ja tyrehdyttää neuronien laukeamishalukkuutta eli ts. tekee väliaikaisesti tyhmäksi. Tässä on huomioitavaa se, että kyse ei edelleenkään ole sairaudesta neurobiologisessa mielessä, vaan aivot toimivat edelleen ihan tavanomaisesti.

Ei olisi sopivaa ajatella, että ihminen, joka on joutunut alttiiksi tällaiselle olisi ikään kuin "lopullisesti pilalla", koska aivojen neuroplastisuus (keskushermoston muovautuvuus) mahdollistaa sen, että tästä haitanteosta voi aina parantua, olettaen, että on kykeneväinen pitämään elimistönsä muilta osin kelpo kunnossa (verenkierto, hengittäminen, ruoansulatus ym.)

Ei ole myöskään niin, että aivoissa loiskuisi aina tiettyjä samoja ratoja kulkevat signaalit kun vain esim. jokin esine tulisi havainnoiduksi, vaan jokainen aktivoituminen on erilainen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat todisteeksi saman aktivaatiovasteen synnyttämisestä sen, että henkilö vaikkapa huokaisee tietyllä samankuuloisella tapaa, kun näkee jonkin tietyn asian uudemman kerran. Varsinaiseksi todisteeksi ei kuitenkaan kelpaisi mikään vähempi kuin se, että voitaisiin määritellä millainen on tunnistamisen kokemus ja mitä silloin tapahtuu aivoissa.

Jossain vaiheessa, kun kohdehenkilö kokee jatkuvasti tietynlaista "ryöpytystä" eri kontekteissa (kontekstit jotain enemmän pysyvää kuin tilanteet ja tapahtumat, joiden rajat voivat olla häilyväisempiä), hän saattaa ajautua sellaiseen tilaan, jossa hän tarvitsisi sekä lepoa, että mahdollisuutta kehittää niitä osa alueita, joista hän oikeasti pitää ja joista on hänelle hyötyä. Tässä mielessä on jokseenkin järkyttävää huomata, että a) pidetään järkevänä sellaista avohoitoa, jossa ollaan jatkuvasti esim. muutaman kilometrin pituisen säteen alueella liikuskellen alttiina kaikella sille, joka aktivoi aivoja turhaan ja kuluttavasti ja b) laitoshoidossa pidetään perusteltuna "ajaa kaikki aktiviteetti alas" ja "olla ihan vaan olla rauhassa" - lisäksi pidetään eri tavoin pyrkimyksellisiä ja sekasotkuista sisältöä tarjoavia sanomalehtiä jonakin "neutraalina", sen sijaan, että tarjottaisiin aivoja ja henkilökohtaista mielenkiintoa oikeasti kehittävää täsmälukemista (tai pelejä tai jotain muuta).

Käytännössä riittävän taitava ajattelija selviytyy rankastakin ryöpytyksestä suh hyvin, ehkä jopa lähes vaivatta, mutta se vaatii myös elimistön muun toimintavalmiuden olemista hyvällä tasolla. Jos näin ei ole, tuolloin on riskinä esim. se, että mieli ei jaksa setviä opittujen asioiden semanttisiä (kielellisiä) merkityksiä riittävästi, mistä aiheutuu ajatusvirheitä ja muita erheitä. Tässä vaiheessa voi ajatella olevan kyseessä jonkinlainen sairaustila, mutta jos kaikki on alun perin muista ihmisistä johtuvaa ja heidän tarkoituksellisesti ylläpitämäänsä, ei oikea hoitomuoto ole lääkitys, koska todellisia "täsmälääkkeitä" ei ole olemassa, vaikka sellainen sana tuotemarkkinointiin onkin mukaan sujahtunut. Siis, lääkäri ja lääkkeen tuoteseloste voi toki väittää, että "on tutkittu, että tällaisen diagnoosin yhteydessä on todettu tällaisiin oireisiin auttavan tällaisiin reseptoreihin vaikuttavat lääke", mutta se on pelkkää sanahelinää - voisi sanoa jopa, että silkkaa valehtelua.

Oma apuna voi käyttää esim. aerobisen liikunnan lisäksi sellaisia energisoivia tuotteita, joilla on mm. verenkiertoa keskittävä vaikutus, sillä tällainen tekee huomattavan paljon helpommaksi keskittyä itselleen mielenkiintoisiin asioihin. Haittapuolena voi olla, että kaikenlaisista havainnoista jää muistijälkiä entistä helpommin ("kertalaakista").

Kuvailtu haitantekotekniikka ei ole esimerkki jostain täydellisestä tekniikasta, vaan se on vain yksi niistä, joiden avulla sekä enemmän tai vähemmän tavalliset ihmiset pyrkivät olemaan jotain enemmän kuin pelkkiä tavallisia ihmisiä. Ja korkeammassa asemassa olevat pyrkivät vahvistamaan asemiaan. Siis, elämässähän on lukuisia erilaisia tilanteita, joissa on tarpeen saada vaikutettua muiden ihmisten ajatuksiin. Huomioitavaa on, että nykyaika on vasta jonkin aikaa tarjonnut mahdollisuuksia kehittyneiden viestintävälineiden käyttöön ja vasta jonkin aikaa on ollut helposti saatavilla helposti omaksuttavaa tietoa mm. (muiden ihmisten) aivojen toiminnasta. Toisin sanoen tämäkin tekniikka on joillekin vain kokeilu, jonka jälkeen otetaan käyttöön jotain muuta.