Vaikka pienyrityksen omistajalla olisi tapana maksaa IT-konsultilleen hyvät rahat siitä, että hän pitää yrityksen verkot, laitteistot ja ohjelmistot päivitettyinä ja muutenkin kelpoisen oloisena, on eräs asia minkä osalta hän ei voi tehdä muuta kuin olla luottavainen ja se liittyy hankittujen/tilattujen ohjelmistojen ja laitteistojen olemiseen ei väärentämättömiä (eng. non counterfeit product). Varsinaiset uhkat eivät kuitenkaan liity pelkästään liikesalaisuuksien ja ylöskirjattujen aikomusten pääsemiseen väärien ihmisten tietoon.

Jos jonkun tai joidenkin on mahdollista nähdä väärennettyjen laitteistojen/ohjelmistojen avulla reaaliajassa kaikki se, minkä pienyrityksen omistaja näkee oman monitorinsa ruudulla, sekä suorittaa väärennetyssä tietokoneessa mitä tahansa komentoja, on tämän tunnistamattoman tahon erittäin helppoa suorittaa täsmällisesti ajoitettua "psykologista häirintää", joka voi olla mitä tahansa lähes huomaamattomasta äärimmäisen häiritsevään toimintaan. Toiminnan vaikuttavuus voisi perustua ärsykkeillä palkitsemisen ja rankaisemisen ideaan, mikä pitkään jatkuen (joka päivä ainakin hiukan), voisi aiheuttaa pysyväluonteista epämiellyttävyyden tuntemusta niitä aiheita kohtaan, joista ennen piti (esim. maisema arkkitehti ei enää haluaisi käyttää CAD-ohjelman tiettyjä toimintoja, koska ne aiheuttavat epämiellyttäviä tuntemuksia).

Windows-käyttöjärjestelmässä itsessään voisi varsinaisten tekijöidensä toimesta olla vaikka kuinka hyvät suojaukset, mutta piraattiversioissa, jotka jostakin logistisesta tai muusta syystä johtuen ovat päätyneet myyntiin virallisille jälleenmyyjille, voi olla mitä tahansa "lisäominaisuuksia". Tai ehkä kuljetusliikkeen toiminnassa on aukkokohtia. Tai ehkä koko käyttöjärjestelmä oli kopioitu kaverilta, jolla oli tarjolla "sopivasti murrettu" versio käyttöjärjestelmästä, joten se ei vaatisi erillistä aktivointia, mutta joka sattuikin sisältämään ns. troijalaisen. Mikä tosin olisi tyhmää, koska ei se Windows niin kovin paljon maksa suhteessa siihen, mitä siitä on hyötyä.

Jos kuitenkin ilmenisi, että huolimatta siitä mistä tai mitä kautta sen käyttöjärjestelmän tai laitteistonsa saa, ja riippumatta siitä, kuinka monta kertaa Windowsin uudelleen asentaa, useat "tavalliselta vaikuttavat ihmiset" vaikuttavat silti pysyvän täysin ajan tasalla siitä, mitä (Internetiin liitetyllä) tietokoneella on tehty, on todennäköistä, että kyse on joko asenteellisesti latautuneesta toiminnasta tai esim. Amelie-tyyppisestä (elokuvaviittaus) jekkuilusta (ihmiset elävät keskimäärin 70 vuotta, joten siinä välissä tavataan keksiä jotain puuhastelua). Molemmissa tapauksissa vain toiminnan alustus on se hankala osuus, siitä edespäin kaikki on helpompaa.

Eräät monille ihmisille tavoittamattomaksi jääneet psykologisen häirinnän keinot liittyvät kohteen ajatusskeemojen sotkemiseen, valemuistoihin, jo mainittuihin ärsykkeillä rankaisemiseen/palkitsemiseen, oppimisprosessien keskeyttämiseen, jo opitun käytettävyyden pilaamiseen ym. Eräs tyypillinen psykologinen häirinnän laji liittyy sana-asultaan samankaltaisten, mutta erilaisten asioiden toisiinsa sotkemiseen, mihin tulee sitä enemmän tehoa, mitä enemmän häirintää on kohdistettu sellaisiin sanoihin (tai kuviin tai symboleihin), joilla on lyhyt assosiaatioyhteys sillä kertaa valittuna olleeseen asiaan. Olisi liioittelua verrata tätä miinan räjähtämisen aiheuttamaan viereisten miinojen räjähtämiseen, jotka aiheuttaisivat niiden viereisten miinojen räjähtämistä, jne. koska ihmisen mielestä ei voi rikkoa (tai korvata) asioita aivan niin helposti, mutta tiettyjä jälkiä siitä kuitenkin jää.

Se mikä tähän häiritsemiseen voi tekijöitään koukuttaa, liittyy yhteisöllisen älykkyyden harrastamiseen. Siis.. jos kohteena ollut henkilö, jonka monitorin ruutua on voitu tarkkailla reaaliajassa käyttöjärjestelmä väärennöksestä johtuen, on opiskellut tiettynä päivänä esim. SOAP-protokollaa, saa siitä aikaiseksi esim. lukuisia erilaisia anekdootteja, allegorioita tai pastisseja, joiden mieleen jäävyys voi olla paljon vahvempaa kuin aluksi ehkä hyvinkin tylsältä tai monimutkaiselta tuntuvan tietoliikenneprotokollan yksityiskohtien mieleen jäävyys. Oppimisprosesseissa erityisen tärkeitä vaiheita ovat asioiden oppimisten alkuvaiheiden tietty puhtaus (mieli työstää asioita seuraavana yönä ja olisi parempi, jos työstettävä aines ei olisi niin "mössöistä").

Eräs keino tunnistaa olevansa tietynlaisen häirinnän kohteena on tunnistaa seuraavan kaavan toistuva ilmentyminen muualla kuin kotioloissa tai toimistotiloissa (ei voisi ilmentyä "luonnollisesti", koska todennäköisyyslait eivät mahdollista seuraavanlaisen kaavan jatkuvaa toistumista):

Ollakseen listan mukaisen (eräs pelkistetty variaatio) toiminnan kohteena ei tarvitse olla "jotain erityisen merkityksellistä", vaan kyse voi olla myös harjoituksen kohteena olemisena sellaisille ihmisille, jotka harjoittelevat tietynlaista tiimityöskentelyä. Siis.. jos ihmisiin haluaa vaikuttaa, on oltava viekas ja ollakseen erityisen viekas, on oltava sitä yhdessä muiden kanssa. Edellinen ei vaadi keneltäkään osalliselta kuin hyvin pienen vaivannäön, sekä jonkinlaisen tietokannan asioiden ylöskirjaamiseksi, minkä voi sitten syöttää neuraaliverkon analysoitavaksi.