Terveystyöntekijät

Ei ole aivan helppoa löytää riittävän tietävää ja tutkiva-asenteista terveydenhuollon asiantuntijaa. Tällaisistä pitäisi päästä keskustelemaan:

These organs and their interactions constitute the HPA axis, a major neuroendocrine system that controls reactions to stress and regulates many body processes, including digestion, the immune system, mood and emotions, sexuality, and energy storage and expenditure.

Oirekuvan kehittymisestä ei pysty saamaan erityisempää selkoa pelkästään lukemalla vastattuun kyselylomakkeeseen annettuja vastauksia, joilla on kerrottu siitä, kuinka paljon ja/tai kuinka taajaan jotain oiretta on esiintynyt. Oireiden kehittyminen on voinut alkaa vähästä, mitä on edeltänyt yksi tai useampi muutos elimistössä ja joita on edeltänyt yksi tai useampi vaikutin. Aiheutuneet muutokset taasen voivat tarpeeksi kauan jatkuessaan aiheuttaa lisää muutoksia elimistössä ja mikä sitten aiheuttaa uusia oireita ja nuo samaiset muutokset voivat myös muuntaa aiempia vaikutinperäisiä muutoksia jollain tapaa kuten vahvistamalla tietynlaista oireilua. Erilaisia vaikuttumia voi tulla lisääkin, jotka sitten aiheuttavat lisää muutoksia elimistössä ja mikä taasen monipuolistaa oirekuvaa vielä enemmän. Kyselykaavakkeisiin annettuja vastauksia ei useinkaan pitäisi jäädä tuijottamaan liiaksi, vaan tärkeämpää olisi ymmärtää, mitä elimistössä tapahtuu ja mikä on vaikuttamassa mihinkin. Tämä haasteeseen suomalainen lääketiede ei tyypillisesti ole osoittanut erityisen suurta mielenkiintoa vastata.

Kuva 1. Oireista kysyminen kaavakkeella latistaa oireet tavalla, joka kadottaa mahdollisuuden ymmärtää vaikuttimien aiheuttamia muutoksia.

Ei sitä aina haluaisi olla toteamassa, että "jotkut eivät vaan osaa" tjs., mutta kun Eksoten laatu vain on niin huonoa. Muistakin tahoista on muutama tokaisu lausahdettava.

”ei kai sitä kukaan tiedä”
(sairaanhoitaja Hyppänen oireiden suhteesta ravitsemukseen, Eksote)

”näinhän se on, nykyinen koulutusjärjestelmä ja käytännöt ohjaavat kaavakkeiden käyttöön ja terveydenhuollon komponentisoitumiseen, vaikkei se potilaasta aina järkevältä tunnukaan”
(psykologi Sanna Karhu, Eksote)

”ei sulla tästä katsoen vaikuta olevan hengitysoireita”
(yleislääkäri Hinkkanen potilaan tuhistessa nenä tukkoisena, Eksote)

”oisko ne sun hengitysoireet ahdistuskohtauksen aiheuttamaa”
(potilaalla edelleen nenä tukkoisena, mainittuaan lisääntyneestä hapen tarpeesta kassajonoissa, linja-autoissa)

”vahvin tutkimusnäyttö otetaan mukaan käytännön työhön”
(MTPA:n sairaanhoitaja Sarkkinen, Eksote, vaikkeivat käytännöt ole muuttuneet sitten vuoden 1998, vaikka tiede itse kehittyy öisinkin)

Erääseen muistutukseen saamastani vastineesta on huomattavissa, että vastaajalta pääsee ote irti olennaisesta asiasta eli häirinnän vaikutuksesta ihmiselimistöön, minkä huomaa siinä, että hän korostaa erilaisiin aihepiireihin kouliintuneiden asiantuntijoiden ja tiettyihin aiheisiin erikoistuneiden laitosten, poliklinikoiden ja toimistojen olevan parempia jossain tietyssä aiheessa kuin jotkut muut – tuopa vielä niiden välisen yhteistyön mahdollisuudenkin esille – mutta esim. ruokavalion laadukkuuden merkityksestä mainitessa ei pitäisi jättää huomioimatta sitä, että häirintä saa mm. ruoansulatusprosessit, hormonitoiminnan ja unenlaadut sillä tapaa sekaisin, ettei ehkä edes ”huippulaadukas” ruokavalio syömisen vakiajoituksilla voisi varmistaa sitä, mihin kaikkeen laadukkaasti syömällä yleensä pyritään. Varsinkin, jos häirintä on niin monessa kontekstissa esiintyvää, että kokee helpoimmaksi olla siten, että ”uppoutuu moniksi tunneiksi tietokoneen äärellä tapahtuvaan toimintaan”, mikä ei liene ruoansulatuksen kannalta erityisen hyödyttävää.

Vastineessa esiintynyt maininta ”suoriutua työstä rajoitteista huolimatta” lähentelee ilmaisuna jo hiukan absurdia siinä mielessä, että erilaisessa asianomaisen oireilussahan on perimmältään kyse siitä, että häiritsevät tahothan ne ovat niitä, jotka saavat elimistössä aikaan erilaisia reaktioita ja epätoimivuutta, eikä heidän toimintansa ole sillä tapaa säännöllistä, että voitaisiin muodostaa ”työssä suoriutumista varmisteleva toimintakaava tms.” esim. mainitulla kuntoutuspoliklinikalla. Kuntoutus sananakin viittaa sellaiseen, missä voidaan asettaa jonkinlainen tavoite, jota kohta pyritään kulkemaan, mutta niin kauan kuin mielenterveyspalveluissa ei ole halukkuutta tutkia, määrittää tai edes arvata, kuinka eri tavoin erilainen häirintä vaikuttaa, eikä olemassa olevien ravitsemusterapeuttien osaamisen laadusta kannata ehkä edes julkisesti paljoa puhua, ei kuntoutuksen osalta voitaisi määrittää aikajännettä, välietappeja eikä tavoitteisiin suhteutettava lähtötilannekaan olisi kovinkaan selkeä. Huomioimatta jää myös sellainen seikka, että toisin kuin ehkä vielä pari vuosikymmentä sitten nykyään ei Eksoten hallintotasolla katsottane hyvällä sitä, että potilaita tutkitaan ”liiaksi”, joten siinäkin mielessä kaikenlaiset puheet yhteistyön mahdollisuuksista ja alaansa erikoistumisista ovat tavallaan eräänlaista lumetta.

Suositellussa mielenterveysyksikössä vastaanottanut psykiatri ei ”ikimaailmassa” olisi kyennyt ymmärtämään mitään erityisempää siitä, minkälaista haittaa ja tuhoa häirinnästä seuraava stressi aiheuttaa aivoissa, minkä olisi voinut tulkita hänen toimintametodeistaan, jotka painottuivat lääkkeiden käyttöehdotuksen osalta osoitettujen/väitettyjen oireiden hoitamiseen ”satunnais-annoksella rauhoittavaa ainetta, määrää voiden tarpeen mukaan säätää suuntaan tai toiseen”.

Jos hiukan haeskelee tietoa eräällä tavanomaisimmista hakukoneista, päätyy helposti mm. Be Brain Fitin ”12 Effects of Chronic Stress on Your Brain” (https://bebrainfit.com/effects-chronic-stress-brain/) ja Spinal Researchin ”Chronic Stress – The Effects on Your Brain” (https://spinalresearch.com.au/chronic-stress-effects-brain/) -artikkeleiden äärelle, joista on löydettävissä joukko väittämiä kroonisen stressin vaikutuksista, joille on löydettävissä monet vastineensa tarkentavilla PubMed-hauilla. Jotkin niistä, kuten veri—aivoesteen läpäisevyyden muuttuminen on ilmeisesti kiistanalaisia tutkijoiden keskuudessa, mutta mm. toteamus siitä, että ”chronic stress reduces levels of critical neurotransmitters, especially serotonin and dopamine”, on hyvä osoitus siitä, että aikoessaan vaikuttaa aivokemiaan lääkevalinnalla, joka kohdistuu vaikutukseltaan muihin aivojen välittäjäaineisiin tai hermosignaalien kulkuihin kuin niihin, mihin stressi (ainakin väittämän mukaan) haitallisesti vaikuttaa, tulee lääkekokeilun kelpoisuuden arvioimisesta paljon vaikeampaa. Tällainen asettaa myös mielenterveysyksikön johtavan ylilääkärin toimintaa valvovat kyvyt epäilyksen alaisuuteen, sillä eihän se, että hoidon mahdollisena kohteena olisivat ihmisaivot, ole merkki siitä, että voidaan lähteä ”touhottamaan” ilman hyvää toimintasuunnitelmaa eli pelkän lääkekokeilun kera.