Uni on jotain joka korjaa monet edellispäivänä ongelmalliselta tai vaivaannuttavalta tuntuneet. Jos lenkkeily ei eilen sujunut, hyvin nukutun yön jälkeen mahdollisuudet hyvään lenkkeilysuoritukseen on palautettu. Jos edellispäivänä esiintyi runsaasti häirintää, joka tuntui stressaavalta ym., ei uni aivan sitä saa aikaan, että seuraavana päivänä voi aloittaa suunnilleen siitä kuin mitään häirintää ei ole koskaan aiemmin ollutkaan, mutta vahvasti normalisoiva vaikutus sillä on. Ja jos jonkinlainen luku- tai päättelysuoritus ei ole yhtenä päivänä edennyt aivan perille asti, yöunen jälkeen samaiseen asiaan kohdistuva ajattelusuoritus on jälleen huomattavan paljon helpompaa.

Unen laatuun voi kuitenkin vaikuttaa haitallisesti lukuisat eri asiat, jotka kaikki eivät ole itseisarvollisesti haitallisia. Sosiaalisessa väenpaljoudessa keskusteluun intoutuminenkin voi kuluttaa (oletettavasti) serotoniinia niin paljon, että yöksi ei sitten enää riitä syntetisoitua "unihormonia". Unen laadukkuuden voi itse pilata helposti sillä tapaa, että ei varmistele yön aikaista hapen riittävyyttä (huonetilan ilmanvaihto), mistä seurauksena yöllinen herääminen, jonka jälkeen ei ehkä enää saakaan uudestaan unta, mikä taasen tekee koko loppupäivästä elimistöä normaalia enemmän rasittavan, mikä taasen ei korjaudukaan aivan täysin vielä seuraavana yönä, vaan vasta sitä seuraavan yön jälkeen voi odottaa normalisoituneensa riittävästi.

Häirintä on myös unen laatuun vaikuttavaa, sillä häirinnän kohde prosessoi päivän aikaisten tapahtumien herättelemiä ajatuksia mielessään yön aikana, mikä taasen voi olla "unessa pysymisen mahdollisuuksia kuluttavaa".

Psykologinen häirintä hyödyntää usein aiemmin aikaansaatuja vaikutuksia, jolloin "häirinnän pohjatyö" voi olla tehty jo paljonkin aikaisemmin ja vaaditaan vain vähän mielen uudelleenlämppäilyä sopivilta kohdin, jotta häirintään saadaan tehoa vähällä vaivalla. Mitä paremmin ihmiselimistö ja häirinnän kohde tunnetaan, sitä helpompaa on saada häirintään tavoiteltua vaikuttavuutta.

Elimistö, aivot ja mieli kestävät häirintää paremmin silloin, kun on käynyt lenkkeilemässä tavanomaiset tehokkaasti ja on syönyt sillä tapaa, etteivät olennaiset ravintoaineet lopu elimistön käytettävistä kesken. Esim. rypsiöljyn jättäminen vähemmälle voi olla ratkaiseva virhe sen hyvälaatuisten rasvahapposuhteiden vuoksi.